maanantai, toukokuu 08, 2006

Kevätmietteitä

Toinen vuosi lähestyy loppuaan, lumet ovat viimein lähteneet näiltäkin leveysasteilta ja aurinko sen kun paistaa. Koko kevätlukukauden läpi jatkunut kiireisyys ja suuri työn määrä on vaikuttanut koko elämään, ja eräs heijastuminen on tänne kirjoittamattomuus.

Tänä vuonna opiskelu on ollut pajon mielekkäämpää, sillä oppiaineissa on ollut kliinisiä yhteyksiä teoriapainotuksen sijaan. Farmakologiaa käydään parast'aikaa, ja kuullessani uuden lääkkeen nimen sieppaan upouutuuttaan kiiltävän Pharmaca Fennicani ja etsin sieltä lisää tietoa.

Oulussa on klinikkakynnys toisen ja kolmannen vuoden välillä. Tämän lukuvuoden päättyessä meistä tulee - jos vain saamme tarvittavat tentit suoritettua - kandeja ja ensi syksynä siirrymme klinikkaan. En taida ihan ymmärtääkään vielä kuinka suuri muutos on tuloillaan. Mutta niin, muutokset ovat osa elämää ja varsin tervetulleita.

Esimakua klinikkaan siirtymisestä antoi tämänvuotinen kolmen päivän terveyskeskusharjoittelujakso. Se oli antoisa. Tällä kertaa olin pienellä paikkakunnalla, jossa lääkärit tunsivat potilaansa vanhastaan. Sain esihaastatella potilaita, ja vaikken tiennytkään oikeaa diagnoosia, oli avartavaa ihan vain harjoitella kysymyksiä ja keskustelua lääkärin roolissa. Stetarilla kuuntelua pitää kyllä vielä harjoitella. Kuulin sivuääniä EKG:n mukaan terveillä potilailla :/

Yksi kevään tapauksista on myös tuloillaan olevat kandiaiset. Juhlaan valmistaudutaan vielä hartaammin kuin taannoisiin vanhojentansseihin, ja eräs kurssilainen on pitänyt paritanssikurssia halukkaille. Onhan se hienoa juhlia hienosti, mutta mielummin olisin juhlinut vasta sitten kun olen suorittanut kaikki tarvittavat tentit.

Jos en saakaan niitä läpi, olen juhlinut turhaan, ja sitten harmittaa.

7 Comments:

At 10:46, Anonymous Anonyymi said...

Olipas mukavan leppoisa kirjoitus. Motivoi taas lukemaan vähän lisää, jotta itsekin ensi vuonna pääsisi lääkiksen maailmaan. Jaksakaahan kirjoitella tänne!

 
At 22:23, Anonymous Anonyymi said...

Tsemppiä tentteihin!

 
At 20:19, Anonymous Anonyymi said...

Klinikkakynnyshän on tietääkseni kaikissa Suomen lääkiksissä. Melko mukava tunne, kun tietää sen ylittäneensä :)

Ja EKG:han ei kerro koko totuutta. Sivuääniä voi olla eikä ne välttämättä näy EKG:ssa.

 
At 15:55, Anonymous Anonyymi said...

Oulussa siirrytään klinikkaan jo 2. vuoden jälkeen? Turussa siirrytään klinikkaan vasta kahden ja puolen vuoden jälkeen. Miten muualla on?

 
At 20:06, Anonymous Anonyymi said...

Myös Helsingissä kakkosvuoden joulun jälkeen.

 
At 20:06, Anonymous Anonyymi said...

Myös Helsingissä kakkosvuoden joulun jälkeen.

 
At 00:15, Anonymous Anonyymi said...

Eipäs, vaan KOLMANNEN vuoden joulun jälkeen, anteeksi erehdys.

 

Lähetä kommentti

<< Home