Suicidal tende(r)ness

Tämänkertainen aihe ajoittuu mainiosti tulevan Jaksaminen -jakson tentin tuntumaan. Toivottavasti asiat eivät ole kuitenkaan niin huonosti, vaan psyyke kestää kestää yli stressaavan lukurupeaman...

Vakavasta aiheesta on siis kyse. Itsemurhaa yrittäneistä tai tehneistä peräti 2/3 on potenut tekohetkellä masennusta. Ajatelkaa jos kaikki masennukset pystyttäisiin hoitamaan ajoissa. Itsemurhatilastot näyttäisivät ihan toiselta. Asiaa hankaloittaa se tosiasia, että depressio on vaikeastihoidettava sairaus. Tarkkoja lukuja ei ole, mutta ns. lääkeresistenttejä depressioita on vakavasti otettava prosenttiosuus kaikista depressioista; luku saattaa olla jopa kaksinumeroinen.

Blogissani mainitsemassa Styronin kirjassa kuvataan syvää depressiota. Kirjoittaja kertoo, että ensin ahdistuksen keskellä alkaa tuntua, että kulman takana odottaa loppu: ettei tule selviämään sairaudesta. Sitten pikkuhiljaa myös valkenee, että se loppu tulee oman käden kautta - itse sairaus ei tule viemään hautaan. Ja se loppu lähestyy vääjäämättä, ikään kuin itsellä ei olisi siihen osaa eikä arpaa. Kauhistuttavaa, eikö totta.

Kirjoittaja vertaa syvää depressiota terminaalivaiheen syöpään, joka johtaa varmaan kuolemaan. Sairaus vain kerta kaikkiaan vie hengen. Se millä tavalla, on sivuseikka. Miksi siis itsemurha ja avustettu itsemurha eli eutanaasia koetaan oikeutetummaksi terminaalisyövässä kuin hoitoresistenssissä vaikeassa depressiossa? Onko kunniakkaampaa kuolla syöpään vai depressioon oman käden kautta? Visionäärit ennustavat, että tulevaisuudessa kulttuuri on niin yksilö- ja kokemuskeskeistä, että kuolema halutaan kokonaan yksilön päätettäväksi. Aika, paikka ja lähtötapa voidaan suunnitella ja tehdä siitä viimeinen (hieno?) kokemus. Tulee firmoja, jotka mainostavat kuolemaa kaikilla herkuilla isolta screeniltä keskellä kaupunkia näyttäen edellisten asiakkaidensa best of clippejä... Noniin, scifi sikseen ja takaisin asiaan, eli päivän kuumaan äänestykseen, joka löytyy sivupalkista! Klikkaa ja vaikuta!