tiistai, huhtikuu 24, 2007

Kutsumustyöntekijät

45 minuuttia otti ja harjoitti taas kerran laatujournalismia. Puhun tietysti viime viikkoisesta ohjelmasta otsikolla "Vaiettua rahastusta leikkausjonoilla". Ohjelmassa syytettiin lääkäreitä siitä, etteivät he ole purkaneet leikkausjonona hoitotakuun edellyttämällä tavalla. Pääpointtina oli se, että lääkärit laiskottelevat päivällä ja rahastavat illalla yksityisfirmojen kautta. Siis hetkinen, pitäisikö lääkärien purkaa jonoja yötä päivää ilmaiseksi ihan vain kutsumuksesta? Tätä pidettiin ohjelmassa jotenkin itsestäänselvyytenä. Aajtellaanpa vaikka jotakin muuta kunnan työntekijää, jolle kasautuu töitä jonoon. Miksi oikeustaloissa ei työskennellä yötä päivää, jotta tutkinnat ja haasteet saataisiin käsiteltyä jonottamatta? Onko jotenkin lääkärien vika, että jonoja on päässyt ylipäätään kertymään? Eikö ole hyvä, että jonoja kuitenkin ilta-aikaan puretaan, riippumatta kuka on työnantaja? Toimittajat eivät myöskään tuntuneet ymmärtävät, että tyhjiä leikkaussaleja tarvitaan päivystystapausten varalle.

Toisekseen haukuttiin sairaaloiden ylilääkärit, jotka ostavat ulkoistuksen firmoista, joissa ovat osakkaana. Suomi on vapaa maa, osakkeita saa omistaa. Laittomuuksia ei tämän osalta ole tiettävästi kuin yksi ja sekin on kuulema ollut kirjaamisvirhe haliltuksen jäsenistä. Suomi on sen verran pieni maa, että täällä parhaat asiantuntijat ovat tietenkin sekä julkisella että yksityisellä puolella samat. Vai haluaisitko mieluummin, että sinua leikkaamaan ostettaisiin yksityissektorilta joku aloittelija, joka ei ole yliopistosairaalaa nähnytkään, eipähän olisi esteellisyysristiriitaisuuksia. Parhailla tekijöillä on sormensa luonnollisesti monessa sopassa.

10 Comments:

At 22:01, Blogger Kirsi Myllyniemi said...

En olisi ihan noin varma siitä, että aivan kaikki on all right.
Ohjelmaa en ole nähnyt, joten siitä en voi sanoa mitään, mutta referointisi perusteella olen epäluuloinen.
Paineita varmasti on siirtää potilaita yksityiselle puolelle, mutta kuitenkin... ja minusta on ilman muuta selvää, että yksityisen lääkärifirman osakkeita omistavan lääkärin on jäävättävä itsensä julkisesta päätöksenteosta, kun on mahdollisuus hyötyä taloudellisesti julkisten rahojen käytöstä.

 
At 12:11, Blogger Medisiinari said...

Lain mukaan osakkeita saa omistaa (ei enemmistöä), mutta hallituskessa ei saa olla jäsenenä. Ostopalvelut hankitaan kuitenkin kilpailuttamalla, ei suoraan päättämällä.

 
At 22:36, Blogger morbus said...

Lakiin tuijottamisen lisäksi täytyy käyttää vähän järkeäkin. Jos omistaa merkittävän osuuden tarjouksen tekevästä firmasta, pitäisi älytä jäävätä itsensä ostopäätöksen teosta.

Edessämme on todennäköisesti suuri terveydenhuollon palvelutuotannon yksityistäminen. Historiallisesti tällaisten rakennemuutosten aikana on tapahtunut uskomattomia puhalluksia. Ihan hyvä että lehdistön rakkikoirat ovat tarkkana, ettei pääse käymään kuin Jeltsinin Venäjällä.

Eräällä suurella suomalaisella lääkäriasemaketjulla on strategiassaan yhtenä kohtana "ahneuden hillitseminen", ja he ovat asettaneet katon liikevoittoprosentille. Terveydenhuollolla saa tehdä bisnestä, mutta kannattaa olla tarkka maineestaan.

 
At 03:59, Anonymous Jyri Nikander said...

Blogin pitäjä kirjoitti:
“Aajtellaanpa vaikka jotakin muuta kunnan työntekijää, jolle kasautuu töitä jonoon. Miksi oikeustaloissa ei työskennellä yötä päivää, jotta tutkinnat ja haasteet saataisiin käsiteltyä jonottamatta?”

Muutama kommentti.

Esitutkinnan toimittaa esitutkintalain (449/1987) 13 §:n mukaan poliisi, jollei erikseen ole toisin säädetty. Siitä, mille yksikölle poliisissa esitutkinta kuuluu, on säädetty ja määrätty erikseen.

Oikeudenkäymiskaaren (4/1734) mukaan taas yleisiä tuomioistuimia ovat alioikeutena käräjäoikeus, ylioikeutena hovioikeus ja ylimpänä oikeusasteena korkein oikeus (1 §). Perustuslain mukaisia yleisiä hallintotuomioistuimia taas ovat korkein hallinto-oikeus ja alueelliset hallinto-oikeudet. Erityistuomioistuimia taas ovat markkinaoikeus, vakuutusoikeus, työtuomioistuin ja valtakunnanoikeus.

Poliisi tai tuomioistuimet eivät ole kunnallisia.

Tuomioistuinten osalta todettakoon, että oikeusvaltiossa tuomioistuimet ovat riippumattomia. Niitä sitoo vain ja ainoastaan voimassa oleva laki ja niiden tehtävänä on tehdä ratkaisu siitä, että mikä on oikein yksittäisessä asiassa. Kunnallinen tai kunnalle alisteinen tuomioistuinlaitos, jossa perusperiaatteena olisi vaan saada ratkaisut ”ilman jonottamista” olisi mielestäni melko epätoivottava tilanne, eikä turvaisi meille kaikille tärkeän oikeusvaltioperiaatteen toteutumista.

Sinänsä perustuslain mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa. Tämä onkin mitä mainioin asia. Ja jotta tämä toteutuisi käytännössä, on tuomioistuinten resurssit turvattava. Kyse on ennen kaikkea toimivasta yhteiskunnasta ja kansalaisen oikeuksista.

Todettakoon vielä, että laissa on erityisesti rajattu tietyissä oikeustieteellistä koulutusta vaativissa viroissa toimivien henkilöiden mahdollisuutta toimia yksityisellä puolella virkansa ohella. Näin on esimerkiksi, mikäli henkilö on yleisen tuomioistuimen lainoppinut jäsen. Esimerkiksi oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 3 § 2 mom. mukaan: ”Yleisen tuomioistuimen lainoppinut jäsen ei saa olla oikeudenkäynnissä asiamiehenä tai avustaa asianosaista, ellei hänellä ole asiassa osaa taikka hän puhu puolisonsa tahi sen puolesta, joka on hänen suoraan etenevässä tai takanevassa polvessa oleva sukulaisensa tahi hänen veljensä, sisarensa tai holhottinsa. Siinä tuomioistuimessa, jonka jäsen hän on, ei hän myöskään saa, ellei hänellä ole asiassa osaa, hoitaa muiden kuin edellä mainittujen henkilöiden puolesta kirjaamis- tai muita hakemusasioita”. Mitä taas tulee esteellisyyteen, todetaan saman pykälän 1 momentissa, että ”Virkamies älköön olko asiamiehenä tai avustajana oikeudenkäynnissä, jos se on vastoin hänen virkavelvollisuuttaan”.

En tiedä, että olenko ylioptimistinen tai sinisilmäinen, mutta uskon ja haluan uskoa, että tästä huolimatta Suomessa toimivissa riippumattomissa tuomioistuimissa on parhaat asiantuntijat. Näin vaikka Suomi on pieni maa.

 
At 00:17, Blogger Medisiinari said...

Morbus,

On kyllä totta, että ei saa olla liian sinisilmäinen, mutta välillä tuntuu, että tutkivassa mediassa on sellainen meininkin kuin Venäjällä, että kaikki ovat syyllisiä ennen kuin toisin todistetaan.

Nikander,

Kiitos seikkaperäisestä lakikommentaarista. Tarkoitukseni oli heittää sellainen idea, että jos lääkäreiden pitää raataa ilmaiseksi jonojen purkamiseksi, niin miksi ei myös muiden ammattien edustajat puskisi ylitöitä, teitysti ihan normaalissa käsittelyjärjestyksessä. En ajatellutkaan, että kuntien pitäisi olla jotenkin vallassa tässä. Olen toki riippumattomien tuomioistuimien harras kannattaja.

 
At 00:34, Anonymous Lääketieteen opiskelija said...

Se, että hoitotyötä tekevien oletetaan tekevän työtä kutsumuksesta, tunnollisesti ja käärimättä rahoja taskuihinsa, johtuu työn arvatenkin luonteesta.

Analogia vuotaa. Tutkintoja ja haasteita oikeusistuimessa ei voi - eikä pitäisikään - verrata ihmisten sairauksiin.

 
At 22:55, Anonymous Anonyymi said...

Ei ehkä pitäisikään verrata, mutta varsin tärkeitä asioita molemmat. Ihan hyvä olisi saada murhamiehet ja lapsiinsekaantujat kohtuullisessa ajassa tuomiolle.

 
At 16:28, Anonymous Anonyymi said...

Tämä ei liity aiheeseen, mutta mitä tapahtui Medisiinarin blogille?

 
At 12:20, Blogger Candy said...

Täälläkin ihmetellään mitä kummaa on tapahtunut Medisiinarin blogille? Vaadimme jatkoa!

 
At 16:10, Anonymous Anonyymi said...

Kyllä Medisiinarin blogia on tosiaan odotettu. Ja kirjoittaakohan tähän blogiin enää kukaan? Uso Wangu? Sulla oli hyviä kirjotuksia.

 

Lähetä kommentti

<< Home