Metacandium

Haetaan uusia kirjoittajia!

2007-10-03T15:04:00.001+03:00

Jos kaikille ei ole vielä selvää, Medisiinarin päiväkirja on terminoitu. Ihan harkitusti.

Nyt nuorempien ja/tai innokkaampien on aika päästä valokeilaan ja ääneen. Mikäli haluat legendaarisen Metacandiumin jatkajaksi, laita sähköpostia medisiinari(miuku)suomi24.fi ja saat blogger-oikeidet/tunnukset tähän blogiin. Ei säännöllisen bloggauksen velvoitetta.

Metacandiumin tarkoitus on toimia lääkisläisten kansallisena ryhmäblogina, jossa kirjoitetaan lääkiksestä, lääketieteestä ja ajankohtaisista aiheista terveydenhuollossa. Tai mitä ikinä lääkisläisen päässä milloinkin liikkuu.

Kutsumustyöntekijät

2007-04-24T15:06:00.000+03:00

45 minuuttia otti ja harjoitti taas kerran laatujournalismia. Puhun tietysti viime viikkoisesta ohjelmasta otsikolla "Vaiettua rahastusta leikkausjonoilla". Ohjelmassa syytettiin lääkäreitä siitä, etteivät he ole purkaneet leikkausjonona hoitotakuun edellyttämällä tavalla. Pääpointtina oli se, että lääkärit laiskottelevat päivällä ja rahastavat illalla yksityisfirmojen kautta. Siis hetkinen, pitäisikö lääkärien purkaa jonoja yötä päivää ilmaiseksi ihan vain kutsumuksesta? Tätä pidettiin ohjelmassa jotenkin itsestäänselvyytenä. Aajtellaanpa vaikka jotakin muuta kunnan työntekijää, jolle kasautuu töitä jonoon. Miksi oikeustaloissa ei työskennellä yötä päivää, jotta tutkinnat ja haasteet saataisiin käsiteltyä jonottamatta? Onko jotenkin lääkärien vika, että jonoja on päässyt ylipäätään kertymään? Eikö ole hyvä, että jonoja kuitenkin ilta-aikaan puretaan, riippumatta kuka on työnantaja? Toimittajat eivät myöskään tuntuneet ymmärtävät, että tyhjiä leikkaussaleja tarvitaan päivystystapausten varalle.

Toisekseen haukuttiin sairaaloiden ylilääkärit, jotka ostavat ulkoistuksen firmoista, joissa ovat osakkaana. Suomi on vapaa maa, osakkeita saa omistaa. Laittomuuksia ei tämän osalta ole tiettävästi kuin yksi ja sekin on kuulema ollut kirjaamisvirhe haliltuksen jäsenistä. Suomi on sen verran pieni maa, että täällä parhaat asiantuntijat ovat tietenkin sekä julkisella että yksityisellä puolella samat. Vai haluaisitko mieluummin, että sinua leikkaamaan ostettaisiin yksityissektorilta joku aloittelija, joka ei ole yliopistosairaalaa nähnytkään, eipähän olisi esteellisyysristiriitaisuuksia. Parhailla tekijöillä on sormensa luonnollisesti monessa sopassa.

Kandidaatti ja työ

2007-03-28T22:18:00.000+03:00

Myös Oulussa jännitettiin kevään alussa, tuleeko ehdotettu 4. vuoden kandeja koskeva lakimuutos samantien voimaan vai ei. Etenkin täällä päässä Suomea monet terveyskeskukset ovat suorastaan riippuvaisia kandien työpanoksesta. Virheitä sattuu ja tapahtuu, mutta on väärin että yhden virheestä kärsii suuri joukko. Järjestelmän päivitys silloin tällöin on myös paikallaan. Terveydenhuollossa - niinkuin missä muussa tahansa ihmisten luomassa järjestelmässä - oleellisinta on jatkuvasti selvittää, miksi tehdään niinkuin tehdään ja voitaisiinko tehdä vielä paremmin. Ehkä ensi kesänä jotkut virheet jäävät tekemättä, kun konsultaatiomahdollisuudesta pidetään parempaa huolta.

Itse seurasin keskustelua lähinnä sivusta, koska lääkärintyöhön pääsen vasta vuoden kuluttua. Viime aikoina olen tehnyt silloin tällöin hoitajan töitä. En ole aiemmin kouluttautunut hoitoalalle, ja käytännön työ täytyi opetella kantapään kautta. Tekemällä oppii, ja nostan nykyään ihan toisella lailla hattua hoitohenkilökunnalle. Samalla olen ollut yhä tyytyväisempi valitsemaani alaan. Minusta ei olisi loppupeleissä hoitajaksi. Suosittelen hoitotyöhön hakeutumista kaikille lääketieteen opiskelijoille, jotka
a) pitävät lääkärien tekemää työtä hoitajien tekemää työtä arvokkaampana
b) miettivät, olisiko sittenkin pitänyt ruveta hoitajaksi
c) turhautuvat opiskeluidensa ja kirjapinojensa kanssa jotakin käytännöllisempää haikaillen
d) elävät opintotuella ja ovat kyllästyneet syömään makaronia ja tonnikalaa

On valaisevaa tajuta käytännössä, kuinka koko hoitoketju on työtehtävien suhteen tasan yhtä arvokas, sänkyjen pyyhkimisestä ohitusleikkauksiin.

Kandien työskentelyn rajoittamishankkeen nykytila

2007-03-20T22:12:00.000+02:00

STM:n aloitteesta on vihdoin saatu aloitetuksi järkevää keskustelua. Maaliskuun toisella viikolla ministeriössä järjestettiin kuulemistilaisuus, jossa eri tahot olivat edustettuina. Lääkäriliiton ja SML:n kautta saatujen tietojen mukaan kuulemisessa tapahtui seuraava:

-Siirtymäsäännöksiä lievennetään niin, että ainakin kesällä 2007 kandidaatit voivat työskennellä nyt voimassa olevien säännösten mukaan.

- Kandien työskentelyyn liittyvistä ongelmista ja mahdollisesti hoitovirheistä kerätään tilastotietoa ennen muutospäätöksiäarvion sekä kaavailtujen muutosten vaikutuksia arvioidaan järjestelmällisesti

- Tarvetta nostaa terveyskeskuksessa työskentelyn rajaa kannatettiin laajalti ainakin päivystysten osalta, päiväaikainen työskentely voisi tulla kyseeseen 4. vuoden jälkeen riittävän ohjauksen puitteissa

- Tarvetta nostaa sairaaloissa työskentelyn rajaa nykyisestä neljästä vuodesta sen sijaan ei nähty, koska konsultaatiomahdollisuudet ja takapäivystysvalmiudet ovat useissa sairaaloissa hyvät

- Suhtautuminen vuokrayritysten kautta tapahtuvaan sijaisena toimimiseen jakoi mielipiteitä. Lääkäriliiton mielestä ei ole ratkaisevaa, kuka palkan maksaa, kunhan ohjaus ja valvonta on järjestetty Lääkäriliiton ja Medisiinariliiton helmikuun 2006 suosituksen mukaisesti. Selvitystä kaipaa myös se, että sotiiko kielto elinkeinonharjoittamisvapautta tai muuta talouselämän lainsäädöntöä vastaan

- Lääkärityövoimaa tarjoavien yritysten työntekijöillä potilasvahinkoon johtaneita hoitovirheitä on jopa vähemmän kuin valtakunnassa keskimäärin (0,9 potilasvahinkoon johtanutta virhettä 100 000 avoterveydenhuollon potilaskäyntiä kohden vuosina 2003-2006, mikä on huomattavasti vähemmän kuin kansallinen keskiarvo, MedOnen tutkimus). Muita tilastoa siitä kuinka paljon opiskelijat tekevät hoitovirheitä verrattuna laillistettuihin lääkäreihin ei ole esitetty

TEO vauhkoaa

2007-02-19T16:06:00.000+02:00

Suhteellisten epävirallisten tietojen perusteella TEO aikoo tehdä eduskunnalle lakimuutosaloitteen terveydenhuollon ammattihenkilöistä säädettystä asetuksesta siten, että lääketieteen opiskelija saisi toimia lääkärin tehtävissä vasta 5. vuoden opintojen jälkeen nykyisen 4. vuoden sijaan. Samalla kiellettäisiin kokonaan opiskelijoiden palkkaaminen lääkärin tehtäviin vuokratyövoimafirmojen kautta. Puoskari avautui jo aiheesta blogissaan.

Aloitetta vastaan on perustettu myös adres si, jossa oli tätä kirjoittaessa 497 nimeä.

Yksi perustelu asetuksen muuttamiselle on se, että eri tiedekunnissa on eri määrä kliinistä opetusta ensimmäisenä neljänä vuonna. Ilmeisesti muutosta puoltaa se, että kaikissa kaupungeissa opinnoissa olisi viimeistään viiden vuoden jälkeen suoritettu ainakin sisätaudit, kirurgia, lastentaudit, gynekologia ja korva-nenä-kurkkutaudit.

Mielestäni kandidaatin toimiminen lääkärin sijaisena on 4. vuoden jälkeen ihan hyväksyttävää, jos osaspuolet neuvottelevat työnkuvan ja konsultaatioavun huolellisesti sopimusta tehdessään. Kandidaatilla pitää olla edellytykset työn menestykselliseen suorittamiseen, se on selvää. Lääkärintyö on niin kliinistä ja käytäntö niin kaukana kirjatiedosta, että sitä oppii vain tekemällä. Sen vuoksi työhön oikeasti tutustuminen opintovuosina 4/6 ei ole lainkaan kohtuutonta, vaan suorastaan ehdottoman tarpeellista. Ja jostainhan on aina aloitettava - itse kukin meistä on kerran aloittelija. Ei vain kannata sille ensimmäiselle potilaalleen sitä mainita...

Medisiinariliitto on jo viime vuonna laatinut tarkan suosituksen, kuinka aloitteleva kandidaatti pääsee turvallisesti ammatin alkuun ja sudenkuopat vältetään - ja kuinka asiat voitaidaan hoitaa ilman lakimuutoksia.

-----

Lääketieteen kandien toimiminen lääkärinä ennen aikojaan on ollut (tähän saakka) ilmeisesti paljon yleisempää kuin on luultu, ja että vain jäävuoren huippu olisi tullut esiin virhearvoiden yhteydessä. Voi olla. Tuolla eräällä kirurgian klinikalla ollessani pari valmistunutta puheli, että oli ollut lääkärin hommissa, toinen nelosella ja toinen kolmosella.

Ennenvanhaan asiaan on suhtuauduttu työntekijä-työnantaja -akselilla varmaankin aika höllästi, mutta nyt viimeistään nämä ajat ovat ohi. On asiasta tullut jo sen verran noottia. Toiminta on kyllä potilaan kannalta jo periaatetasolla sen verran härskiä, että on jo aikakin.

Lopuksi vähän hurttia kandihuumoria:

Löysin nuo kuvat muuten ihan sattumalta erään Karibian saarilla lääketiedettä opiskelevan hemmon blogista, joka laittelee näköjään aika surutta potilaista ottamiaan digikuvia ja tietoja nettiin (varoitus sisällöstä herkkähipiäisille). Toivottavasti on luvat kunnossa, jos tuolla saarella niitä tarvitaankaan...

Alan naisistuminen uhkaa lääkärien palkkakehitystä

2007-01-24T16:49:00.000+02:00

Vähän samaan tapaan Mediuutiset otsikoi uutisen tammikuussa ilmoittaen tilastollisesti harhaisia lukuja mies- ja naislääkärien palkkaeroissa. Asia herätti ärtyneitä kommentteja esimerkiksi Hesarin keskustelupalstalla, Lääkärilehdessä ja Morbus fictus -blogissa.

Vaikka todellinen palkkaero kunnallisella puolella on 2-3% luokkaa, tuntuvat naislääkärit silti paikoin olevan heikoilla. Nimimerkki Erikoislääkäri kirjoittaa HS:n kommenttisivuilla:

Viisi vuotta sitten työpaikalleni tuli uusi vastavalmistunut erikoislääkärimies, jota minäkin olin kouluttanut hänen ollessaan meillä apulaislääkärinä. Vahingossa näin jossakin paperissa hänen palkkansa, joka ylitti huomattavasti oman (vuosien kokemus) palkkani. Täytyy myöntää: itkin ja lähes kirosin. Otin asian luottamusmiehen kanssa puheeksi, ja sain palkkani samaksi kuin hänellä, en toki enempää...

Ikävä juttu, mutta kyse oli loppujen lopuksi vain palkan tarkistamisen puheeksi ottamisesta. Sehän on tunnetusti työntekijän vastuulla.

Nyt kun alle 30v. lääkäreistä kaksi kolmannesta on naisia, siirtyy vastuu palkkojen kehityksestä yhä enemmän naisille. Jotta lääkärit eivät jäisi tulevissakaan tupoissa heikoille, esitänkin seuraavaksi yleisesti tunnetut syyt naisten ja miesten palkkaeroille sekä teesit niiden korjaamiseksi:

1. Nainen kokee, että hänen miehellään on päävastuu perheensä elättäämisestä.

Väärin. Tämä ei ole tasa-arvoa. Naiset ovat nykyisin paremmin koulutettuja kuin miehensä ja tämä tuo mukanaan pätevyyden ja vastuun tienata miestä paremmin.

2. Nainen on itsekriittisempi ja vaatimattomampi palkkaneuvotteluissa kuin mies.

Tämän on muututtava. Kiltin, sovinnaisen tytön rooli ei sovi työelämään. Tunne arvosi, muistele niitä pitkiä vuosia, jotka kulutit lääkiksen penkillä ja väitöskirjaa tehdessä ja vaadi kunnon palkkaa. Palkka on aina neuvoteltavissa, oli kyse kunnallisesta tai yksityisestä työnantajasta. Neuvottelussa on kyse omien vahvuuksien ja asiantuntijuuden sekä työn vaativuuden ja vastuullisuuden määrätietoisesta johtamisesta palkkaukseen. Sama koskee palkan tarkistamista työuran edetessä. Älä ole vaatimaton. Neuvottelemaan lähdetään aina asettamalla palkkavaatimus yläkanttiin.

3. Työnantaja olettaa, että nainen viettää osan työurastaan kotoana lasten kanssa eikä tule havittelemaan isoja virkoja.

Tälle oletukselle ei ole syytä antaa oikeutusta. Palkkaneuvotteluissa ei ole velvollisuutta kertoa perhesuunnitelmistaan. Ja isoja virkoja tai ainakin kehittyvää työuraa kaikki toki haluavat enemmän tai vähemmän, ja kunnianhimoa kannattaa näyttää tässäkin yläkanttiin. Vaikka perhe(-en lisäys) onkin monella lääkärillä ensisijaisena mielessä, tätä ei tule näyttää työpaikalla - siellä ollaan urajohteisia. Tällä asenteella uraa on helppo lähteä jatkamaan myös kotonaolon jälkeen.

Tässä aineksia ensi syksyn tupoon, jossa pöydällä on esim. erikoistuvien lääkärien palkat. Naarasleijonat, lunastakaa vastuunne lääkärikunnan 'valtaväestönä'! Muutokset tehdään yksilötasolla: juuri niissä työnhakutilanteissa ja virkaehtosopimuspöydissä. Muutoin vastaisuudessa lääkärien palkkakehitys hidastuu ja vähemmistöksi jääneet miehet saattavat kuroa palkkaeroa yhä isommaksi. Sama ilmiö on dokumentoitu opettajien ammattikunnassa, joka on myös kuntatyöllistetty ja joka 50-vuoden aikana naisistui.

Miksi emme ottaisi osaamme talouskasvun kakusta? Muuten kaikki menee Liljukselle ja kumppaneille. Ja vaikka miehetkin on kasvatettu tuomaan perheelleen se leipä pöytään, on lääkärivaimojenkin paremmat palkat kotiin päin.

Osastoharjoittelu: viimeinen näytös

2007-01-08T17:55:00.000+02:00

Viimeinen päivä. Epätietoinen olo siitä, olenko oppinut jotakin vai enkö.

En käsitä miksei päässäni oleva ajatus yllä käsiini asti. Tiedän, ettei steriiliin pöytään saa koskea. Silti väistän hoitajaa juuri pöydän suuntaan enkä toisaalle. Tiedän, että pinsettiä pidetään kynäotteella. Silti tartun pinsettiin kuin soppakauhaan. Tiedän, että neulankuljetinta pidellessä sormiaan ei ole tarkoitus puristaa mustelmille. Silti teen juuri niin.

Tänään olin katsomassa laparoskooppista leikkausta, jossa todella tajusin ensinnäkin, miten päin kamera oli, ja toisekseen, mitä tehtiin, miksi ja vieläpä missä elimissä. Tunnistin maksan ja pallean, käsitin kooloninmutkan ja jopa pylorus oli paikallaan. Tämä taisi olla niitä harvoja onnistumisen elämyksiä ah niin ohdakkeisella kandinurallani.

Hoitajia on mukava morjestaa kun muistaa jo naamoja, vaikkei nimiä muistakaan. Useimpien kanssa ollut jossakin tekemisissä. Aseptiikka sujui tänään kohtuullisen sujuvahkosti. Onnistuin tosin vahingossa epästeriloimaan hanskani kun tajusin ettei minulla ollut kilpirauhassuojusta leikkauksessa, jossa otettiin röntgenkuvia ja refleksinomaisesti koskin kaulaani. D'oh! Tästä seurasi operaatio sterilisaatio alusta asti uudestaan. Seurauksena sählingille oli se, että missasin leikkauksen täysin. Onneksi sain sentään ommella lopuksi.

Tänään opittua: Sterilointi.

Osastoharjoittelusta raportointi ei ollut tässä tapauksessa aivan reaaliaikaista, mikä suotakoon kirjoittajalle anteeksi. Oulun kandit aloittivat koulunpenkin kuluttamisen tänään. Lisää ensi kerralla, kuulemiin!

Osastoharjoitteluajatuksia, osa 2

2007-01-02T23:45:00.000+02:00

Eksyin jo aamumiitinkiin tullessa ja saavuin sinne myöhässä. Noloa. Vielä nolompaa oli myöhästyä aamumiitinkiä heti seuraavasta toisesta miitingistä. Lähdin väärään suuntaan, kuten yleensä. Hoitajat ovat ruvenneet hymyilemään minulle huvittuneesti, kun he vielä eilen lähinnä näyttivät toivottomilta.

Tutkin toisen potilaan, mutta tilanne oli huono sillä potilaalle oli oikeastaan jo tehty tarvittavat toimenpiteet ja läsnä olivat sekä ruokaa tarjoileva hoitaja että potilaan omainen. Omainen oletti, että tiesin kaiken potilaan sairaudesta (eräs harvinainen syndrooma) eikä minulla tietenkään ollut aavistustakaan, mistä oli kyse. Olin varmasti kohtelias ja hymyilevä, mutta statukseni jäi kovin ohueksi.
Huomaan olevani väärissä paikoissa kohtelias ja nöyristeleväni, mutta oikeissa paikoissa mokaan enkä huomaa esittäytyä uusille ihmisille. Jälkimmäinen johtuu yksinkertaisesti siitä, etten ole aina ihan varma olenko esittäytynyt jo juuri nyt vastaan tulevalle uudelle kasvolle ja tuntuisi hölmöltä esittäytyä aina vain uudestaan.

Yritin mennä päivystyspolille voidakseni lääkärintarkastusten sivussa tutkia potilaita ohimennen. Ajattelen liikaa hienoviritteisiä sävyjä keskusteluissa enkä saa itseäni menemään ronskisti kopeloimaan ajoittain ahdistuneen oloisia potilaita. Annan mielummin lääkärin tutkia ja seuraan itse sivusta, vaikken siinä niin opikaan. Livistettyäni päivystyspolilta yritin mennä tutkimaan kolmatta potilastani, mutta hän ei ollut tullut vielä osastolle. Lähdin siis syömään, ja sieltä palattuani yritin uudestaan etsiä em. potilasta, joka ei vieläkään ollut tullut. Lähdin leikkaussaliin katsomaan, olisiko siellä jotain jossa voisin olla mukana. Ei ollut, tervetuloa kysymään tunnin päästä. Lähdin uudestaan päivystyspolille, jossa lääkäri oli jo lopettamassa ja totesi lähtevänsä ruokatunnille ahkeroituaan koko aamupäivän, mistä oli luettavissa rivien välistä lisäys ”toisin kuin sinä”, mikä kyllä oli totta mutta ei siinä mielessä ettenkö olisi yrittänyt – mitä lääkäri ei tietenkään voinut tietää.

Steriiliys tekee ihmisistä kummallisia. Hoitajat ovat kuin hartaasti varjeltuja neitsyitä ”älä koske minuun!” ja toisaalta steriilillä ihmisellä on leikkauksessa valta. Hän on se, joka saa toiset ojentelemaan itselleen tavaroita, tuomaan tuolin tai hakemaan varastosta suolaliuosta tai nostamaan silmälasejaan ylöspäin. Leikkauksessakin vallitsee hierarkkinen viidakon laki. Kukkona toimii kirurgi ja hyvänä kanana leikkaussalinhoitaja. Mahdollisen kandin arvoasema määrittyy jonnekin kärpäsenkakan ja sisiliskonraadon välimaastoon.

Tänään opittua: Nöyryys.

Kirjoittajan kokemukset kirurgian osastoharjoittelussa jatkuvat vielä yhden kirjoituksen verran.

Kirurgian osastoharjoittelu, päivä 1

2006-12-29T21:23:00.000+02:00

Päivä alkoi loistavasti. Olin ihan pihalla, sillä en ollutkaan saanut koneellani näkyviin osastoharjoitteluinfoa, joka sattui olemaan väärässä tiedostomuodossa. Mistä seurasi, etten tiennyt minne olin menossa, mitä tekemässä enkä etenkään, kuka olisi ohjaava lääkärini.

Kun pääsin leikkaussaliin, osoitin idiotisimini kykenemättömyydelläni hanskojen pukemiseen. Aikaisemmin trendi on kaikissa leikkauksissa ollut se, etten ole saanut laittaa hanskoja itse, vaan joku toinen on ojentanut ne minulle valmiina. Kun nyt yht’äkkiä piti pukea itse, epästeriloin paritkin hanskat ja hoitaja hermostui minuun. Loistavaa. Olin edellisenä yönä nukkunut noin neljä tuntia, mikä tarkoitti sitä että nukahtelin leikkaussalissa kesken leikkauksen. Ystävällinen sairaanhoitoalan opiskelija herätti minut tökkäisemällä minua hellästi kylkeen. Olen harvoin ollut niin nolo, mutta fysiologia otti voiton enkä niin tokkuraisessa tilassa enää jaksanut välittää. Vastasin herätykseen fiksusti ”joo” ja jatkoin leikkauksen katselemista kuin mitään ei olisi tapahtunut, tosin huomattavasti virkeämpänä nolouspuuskan jäljiltä.

Leikkaus kesti kuutisen tuntia, jonka aikana en ehtinyt ruokalaan. Kun viimein pääsin kotiin, olin ollut yhdeksän tuntia syömättä ja juomatta.

Tänään opittua: Nälänsietokykyni parani, jos ei muuta.

Oululaiset kandit, kuten kirjoittaja itsekin, tekevät osastoharjoitteluja joko kirurgian tai sisätautien osastoilla eri puolilla Pohjois-Suomea. Tällä blogilla kuullaan tästä päivästä alkaen pätkiä kirjoittajan kokemuksesta erään sairaalan eräällä kirurgian osastolla. Jatkoa seuraa.

Maan hiljaiset

2006-12-01T17:26:00.000+02:00

Tänä vuonna olen huomannut lääkiksen hiljaiset. Tarkoitan niitä, jotka eivät olekaan pysyneet kurssinsa mukana.

Suuret kurssit ja kouraanlyöty lukujärjestys jota seurataan tahdissa mars luovat harhakuvan siitä että kaikki etenevät opinnoissaan samaan tahtiin. Väärin. Aina löytyy muutamia, jotka eri syistä jäävät jälkeen. Syntyvä vauva, masennus, jollekin muulle alalle poikkeaminen tai yleinen saamattomuus käyvät esimerkkisyistä. Ja niin, meidänkin kurssillamme on vielä niitä jotka tuskanhiki otsalla kuplien yrittävät saada kakkosvuoden tenttejä läpi ennen joulua.

Tämä syksy on opettanut minulle jos ei muuta niin ainakin sen, että elämä on usein vaikeampaa kuin miltä ulkopuolisin silmin näyttäisi. Tarkoitan, että moni lääkiksen lattioita tallaava näyttää menestyvältä ja tilanteen tasalla olevalta. Ihmisiin tutustuessa huomaa, ettei se menekään niin. Ihmiset ovat epävarmoja, toiset miettivät vieläkin tekivätkö oikean valinnan kouluun pyrkiessään, toisille jotkut oppiaineet osoittautuvat suorastaan ylitsepääsemättömiksi. Eikä varmasti ole helppoa seuraavana tai sitä seuraavana vuonna nähdä vanhoja kurssitovereita ja vastata kuulumistenkyselyyn "no...mulla vähän kestää tässä valamistumisesa..."

Pimeys lisääntyy enkä enää näe koulupäivän jälkeen päivänvaloa, mutta olen tehnyt vastaiskun kaamokselle. Banzai: hankin kirkasvalolampun ja seurasin pari viikkoa fiiliksiäni ohjeistetulla puolen tunnin päivittäisellä valoannoksella. Seurantani yksiselitteinen tulos oli, että jos lamppua vain ehtii käyttää, se toimii.

Lääkärinä en kai voisi noin kirjoittaakaan, koska lampun teho vaihtelee niin paljon eri ihmisillä. Tai niin ne ainakin netissä sanoivat.

Blogirintama laajenee

2006-10-02T12:17:00.000+03:00

Syksy on tuonut tullessaan skenelle uusia blogeja. Ne löytyvät sivupalkista.

Yksi blogi, Kodoni, ehti jo lopettaakin. Tämä johtui bloginpitäjän mielstä siitä, että Oulussa ei ole tilaa kolmelle ekan vuoden lääkisblogille. Noh, olen kyllä eri mieltä, koska kaikilta löytyy omat näkökulmansa ja muutakin kirjoitettavaa kuin mitä koulussa on tapahtunut.

Oulussa blogejaan jatkavat Tee-se-itse elämä (Sofia) ja Papilla Vateri. Näistä ensimmäinen on alkanut kirjoittaa yhtä pidempiä postauksia kokemuksistaan lääkiksessä eteen tulleista asioista ja uskaltaa lisäksi kertoa jonkin verran myös yksityiselämästään. Pohdinnat ovat oikein mukavaa luettavaa, way to go, Sofia!

Papilla Vaterin kirjoittaja luonnehtii itseään stereotyyppiseksi bimbo-blondiksi. Oletko blondi hiusten väriltäsi vai ainoastaan henkisesti? Joka tapauksessa teksti on hyvinkin kuplivaa ellei jopa teinimäistä ja kieliopin sijaan keskitytään hilettämiseen (mitä se ikinä sitten tarkoittaakaan...) Näin ollen blogi on piristävää luettavaa persoonallisuudessaan. Sisältö on avointa, päiväkirjamaista ja fiilikset välittävää. Väittäisin että tässä on populaari-lääkisblogin ainesta. Sellaista jota Medisiinarin päiväkirja ei koskaan saavuttanut, byhyy... ;) (hirttäkää vain journalistit, käytän hymiöitä just niin paljon kuin huvittaa!)

Tampereen fuksiblogiylpeys on Zephyr. Blogissa on loistava design! Kirjoittelukin on alkanut lupaavasti, jutut ovat ytimekkäitä ja sopivan syvällisiä. Fuksityttösten kokemuksia (ja miksei sekoiluakin, vink-vink) ei voi koskaan lukea liikaa. Älä siis hyydy, Zephyr!

Helsingin lääkiksessä blogeja kirjoittavat nimiblogia kantava sekä hampailla Maitohampaita ja Käytös muuttuu. "Lääkiksessä" on aktiivitilassa oleva blogi, jossa on juttuja opinnoista ja vapaa-ajan riennoista sisältäen isona plussana kuvalinkkejä bileisiin. Denttarit ovat puolestaan osoittautuneet suhteellisen passiiviseksi väeksi, nimittäin ensinmainitussa on viisi postausta ja viimeksimainitussa kaksi. Olisi todella mielenkiintoista lukea myös denttareiden tunnoista, joten älkää lannistuko hammaspeikot!

Cloudy on jo vanhempi tuttu bloggaaja Kuopiosta. Sielläkin on siis elämää, hyvä niin. Plussaa mm. tenttikysymysten siirtäminen blogiin, mikäli joku haluaa vertailla mitä ja miten kysytään eri kaupungeissa.

Plussana Sairauskertomuksia, jossa jo valmistunut lääkäri kertoo paranemisprosessistaan hodarista (eli Hodkinin lymfoomasta). Terveiset siis sinnekin päin!

Jos tiedät tai kirjoitat vielä jotain edellä mainitsematonta lääkis- tai lääkäriblogia, vinkkaa ihmeessä!

Käytäntö opettaa!

2006-09-16T10:41:00.000+03:00

Kauan odotettu klinikka on alkanut! Eläköön käytännön opetus!
Propedeuttista opetusta on ollut muutaman kerran. Ihku ihanaa Käytäntöä! Hurraa!

Käytäntö ei ollutkaan helppo. Se leikki vaikeasti tavoiteltavaa. Ensimmäisellä kerralla emme nähneet yhtäkään potilasta. Opetus oli lähinnä luennoimista, ja saimme kuunnella nauhalta sydänääniä. Toisellakaan kerralla emme nähneet potilaan potilasta, mutta nauha pyöri edelleen. Kolmannella kerralla opettava lääkäri haastatteli meidän kuultemme potilaan, ja potilaan puoleen kääntymisen sijaan briljeerasi meille hienoilla termeillä mitä kannattaa kysyä. Eläköön potilaskeskeinen lääkäriys ja Matti Vanhasen esimerkki: tee niinkuin sanon, älä niinkuin teen!

Neljännellä kerralla viimein kohtasimme potilaan! Kahdeksan hengen pienryhmämme pakkautui potilashuoneeseen ja jokainen meistä kuunteli vuorollaan potilaan sydäntä. Kahdeksan tervehdystä + kahdeksan parin minuutin pituista piinallista hiljaista hetkeä + kahdeksan kiitosta = kiusallinen tilanne jossa ehkä oppi jotain tai sitten ei, jos ei muuta niin kuinka tuijottaa mahdollisimman muina miehinä seinään toivoen, ettei potilas kokenut oloaan kovin pahaksi.

*Taas se Uso valittaa! Tekisi jotain eikä aina näkisi asioiden huonoa puolta!*

Tuon opetuskerran jälkeen suunnittelin rupeavani kirjoittamaan jonnekin julkisempaan paikkaan lääketieteellisen opetuksen tasosta. Sanomalehteen, vaikka. Tai kaupungintalon seinään. Johonkin. Että ryhmäkoot ovat liian suuria. Että lääkäripula ei ratkea suurilla kursseilla. Että kukaan ei hyödy kahdeksan hengen pienryhmistä.

Viides opetuskerta toi sentään toivoa. Jakaannuimme pareittain ja tutkimme potilaan, perusstatuksen teon harjoittelua. Unohdin katsoa skolioosin enkä osannut testata näköratoja, eikä bicepsheijastettakaan saanut testattua potilaan jännittäessä, mutta minä olin ihan oikeasti siinä tilanteessa, harjoittelin potilaan tutkimista! Hip ja hei!

Sata potilasta vielä ja sitten ehkä osaisin vielä tulkitakin löydöksiä?

Results

2006-09-07T14:43:00.000+03:00

Itsariäänestys on ollut auki jo yli viikon, joten on aika katsoa tuloksia.

Ääripäävastaukset menivät kovan kamppailun jälkeen melko tasan. "Itsemurha on perusoikeus" vastasi 14/38 äänestäjästä (37%) äänestäneistä, kun taas "Itsemurha on väärin" vastasi 12/38 äänestäjästä (32%). Kolmanneksi ylsi eutanasia-porukka eli "Jos on parantumattomasti sairas ja elinaikaa ei ole paljoa" -vastaukset 10 äänellä (26%).

Kahta ylintä äänesti kutakin vain yksi henkilö ja yksikään ei halunnut rikollisen (vaihtoehto nro 4) päättävän päiviään.

Metacandiumin lukijat kallistuivat niukasti siis yksilökeskeisyyden ja itsemääräämisoikeuden puolelle. Toisaalta oppositiossa väijyy konservatiivisempaa linjaa vetävä porukka, itsemurhan tuomitsijat. Välissä taas keikkuu ryhmä keskitien kulkijoita, jotka kannattavat itsemurhaa vain tietyissä tilanteissa.

Tämä oli mielenkiintoista, kiitos osallistumisesta!

Suicidal tende(r)ness

2006-08-30T19:23:00.000+03:00

Tämänkertainen aihe ajoittuu mainiosti tulevan Jaksaminen -jakson tentin tuntumaan. Toivottavasti asiat eivät ole kuitenkaan niin huonosti, vaan psyyke kestää kestää yli stressaavan lukurupeaman...

Vakavasta aiheesta on siis kyse. Itsemurhaa yrittäneistä tai tehneistä peräti 2/3 on potenut tekohetkellä masennusta. Ajatelkaa jos kaikki masennukset pystyttäisiin hoitamaan ajoissa. Itsemurhatilastot näyttäisivät ihan toiselta. Asiaa hankaloittaa se tosiasia, että depressio on vaikeastihoidettava sairaus. Tarkkoja lukuja ei ole, mutta ns. lääkeresistenttejä depressioita on vakavasti otettava prosenttiosuus kaikista depressioista; luku saattaa olla jopa kaksinumeroinen.

Blogissani mainitsemassa Styronin kirjassa kuvataan syvää depressiota. Kirjoittaja kertoo, että ensin ahdistuksen keskellä alkaa tuntua, että kulman takana odottaa loppu: ettei tule selviämään sairaudesta. Sitten pikkuhiljaa myös valkenee, että se loppu tulee oman käden kautta - itse sairaus ei tule viemään hautaan. Ja se loppu lähestyy vääjäämättä, ikään kuin itsellä ei olisi siihen osaa eikä arpaa. Kauhistuttavaa, eikö totta.

Kirjoittaja vertaa syvää depressiota terminaalivaiheen syöpään, joka johtaa varmaan kuolemaan. Sairaus vain kerta kaikkiaan vie hengen. Se millä tavalla, on sivuseikka. Miksi siis itsemurha ja avustettu itsemurha eli eutanaasia koetaan oikeutetummaksi terminaalisyövässä kuin hoitoresistenssissä vaikeassa depressiossa? Onko kunniakkaampaa kuolla syöpään vai depressioon oman käden kautta? Visionäärit ennustavat, että tulevaisuudessa kulttuuri on niin yksilö- ja kokemuskeskeistä, että kuolema halutaan kokonaan yksilön päätettäväksi. Aika, paikka ja lähtötapa voidaan suunnitella ja tehdä siitä viimeinen (hieno?) kokemus. Tulee firmoja, jotka mainostavat kuolemaa kaikilla herkuilla isolta screeniltä keskellä kaupunkia näyttäen edellisten asiakkaidensa best of clippejä... Noniin, scifi sikseen ja takaisin asiaan, eli päivän kuumaan äänestykseen, joka löytyy sivupalkista! Klikkaa ja vaikuta!

Klinikkaan!

2006-08-28T17:33:00.000+03:00

Ensimmäinen kliininen vuoteni käynnistyi ja kolmas viikko koulua meneillään. Täällä Oulussa on edelleen niin kesäistä, että tuntuu absurdilta päntätä kirjastossa kun muilla aloilla opiskelevat (edelleen kesälomiaan viettävät) kämppikseni suuntaavat jäätelölle. Siksipä olenkin kirjastosta palattuani lähtenyt mukaan!

Kirjoja on paljon, ja ne ovat paksuja. Tänä vuonna ei ehkä tarvitsekaan venyttää euroa aivan metallilangaksi, sillä olin kesätöissä (!) patologian amanuenssina. Valtavan valaiseva kesä, opin hullusti kaikkea, tutustuin osaston väkeen, lääkäreihin sekä myös toisiin amanuensseihin ja uskoin jopa näyttäväni uskottavalta siinä valkoisessa takissani. Työyhteisö oli mukava ja niin, tunnustan että oli haikeaa lähteä. Elämä = kohtaamisia ja hyvästejä, niinhän se menee.

Valkoisissa takeissaan parveilevat kurssitoverit ovat ruvenneet silmissäni näyttämään ihan oikeilta lääkäreiltä, lainahepenet-efekti on kadonnut jonnekin. En tiedä, missä välissä se tapahtui. Muutenkin kurssilaiset tuntuvat fiksummilta, asiallisemmilta - aikuisemmilta?

Koululla on mielekkäämpää olla, kun opetusta on välillä sairaalalla. Nyt vain odotan samanaikaisesti sekä innolla että kauhulla ensimmäisen kliinisen statuksen tekoa...

Vallankumouksen makuako?

2006-08-03T22:06:00.000+03:00

On aika herättää Metacandium kesäuniltaan!

Ja nostaa heti kättelyssä kissa pöydälle, eli kyseessä on sairaanhoitajien valtuuksien laajentaminen rajattuun diagnosointi- ja lääkkeiden määrämisoikeuteen. Vastuunlaajennuksen myötä jouduttaisiin koskemaan myös lakiin ammatinharjoittamisoikeudesta. Näinkin vakavasti ovat siis asiat ja arvatenkin moinen ehdotus on herättänyt paljon tunteita niin lääkäri- kuin sairaanhoitajakunnassakin.

Yllättävää on, että kerrankin molemmat osapuolet, lääkärit ja sairaanhoitajat, ovat samaa mieltä. Molemmat vastustavat hanketta. Hoitsut tämän takia: lisää vastuuta, sama liksa. Lääkärit tämän takia: ne hyväkkäät vievät meiltä senkin vähän mitä me osaamme: diagnosoinnin ja lääkkeiden määräämisen. Todellakin, tällaisia ovat olleet kommentit lievimmillään Fimnetin (portaali lääkäreille & lääket. opiskelijoille) keskustelutauluilla. Joku toinen kirjoitti, että perseet olisivat menneet heti penkkiin, jos vastaava olisi yritetty tehdä paperialalla. Ja että valtaa ne haluavat, kalifiksi kalifin paikalle! No, kukin arvostelkoon itse... Lääkäriliitto antoi jo virallisen kantansa lehtensä pääkirjoituksessa kesän alussa: ammatinharjoittamislakia ei tulisi peukaloida, työnjako voidaan toteuttaa tehokkaammin lääkäreiden ja hoitajien välillä muutenkin.

Mielestäni keskeisiä näkökohtia asiasta päätettäessä ovat:

-Antaako sh-koulutus todella riittävät valmiudet diagnosointiin (ja erotusdiagnosointiin), käsittääkseni koulutus ei ole lääketieteellinen vaan hoitotieteellinen?
-Haluaisitko että sinun lapsesi terveyskeskuksessa tutkii ja hoidosta päättää sh vai lääkäri, vaikka kyseessä olisikin vain poskiontelon tulehdus?
-Miksi jo valmiiksi ylityöllistettyjä hoitajia rasitetaan lisävastuulla?
-Olisiko syytä kuitenkin keskittyä lääkärien ja hoitajien väliseen suhteeseen työpaikoilla, ja molempien miettiä ammatti-identiteettinsä vinkkelistä, miksi yhteistyö ei suju paremmin?

Nyt on teidän vuoro ilmaista mielipiteenne, kommentoikaa ja antakaa äänennen kuulua.

Jos sanainen arkku ei meinaa aueta, keskustelun virikkeitä voi hakea vaikka täältä Mediuutisten pääkirjoituksesta.

Kesä tuli, lumi suli.

2006-06-06T12:14:00.000+03:00

Kesää kaikille! Meillä oli viimeinen lopputenttipuserrus mennä viikolla ja nyt olen irroittautunut medisiinan arjesta kotikonnuilla jo kohta viikon. Elämänmyllerryksistä tuorein oli kämpän vuokraaminen kesävuokralaiselle. Jännittää jo etukäteen, miltä huone näyttää kun palaan syksyllä takaisin Ouluun.

Kesä on sukujuhlien luvattua maata ja tiedossa onkin muutamia juhlia, joista ensimmäinen on jo takana. Hävettää vain huomata, ettei niin ihan muistakaan missä kukakin oli töissä ja mitä kenellekin viimeksi oli kuulunut. Juuri päättynyt toinen opiskeluvuoteni lääkiksessä oli tähänastisen elämäni hektisin, stressaavin ja kiireisin, tutustuin jälleen joukkoon uusia ihmisiä, enkä tahdo enää pysyä ihmisistä kärryillä. Terveyskeskusjaksolla näin kolmen vakilääkärin muistavan potilaistaan vaikka mitä juttuja, he sanoivat todella tuntevansa ne 4000 asukasta. Käsittämätöntä. Minun elämässäni on ehkä 500-800 ihmistä, siis jos lasketaan yhteen kaikki nykyiset ja entiset tutut ja kasvotutut, ja niin, tietojen päivitettyinä pitäminen on osoittautunut todella vaikeaksi. Blackoutin iskiessä ei nimikään muistu mieleen, ja se vasta noloa on. Ehkä suomalaisilla on luonnostaan huono nimimuisti? - tapanammehan ei ole ulkomaiden tapaan sanoa toisen nimeä ääneen keskustellessa. Se jos mikä helpottaa blackoutin iskiessä.

Niin, varhainen dementia siis vaivaa. Ystäväni diagnosoi itseltään systeemisen lupus erythematosuksen, ja itse olen epäillyt itseltäni ainakin syöpää, aivokasvainta ja sirppisoluanemiaa. Tuntuu ääliömäiseltä, tottakai olin kuullut etukäteen kanditaudista. Mutta kun luki paljon, ei voinut välttyä ajatuksenlennolta ja todellisilta huolestumisilta, etenkin kun mielikuvitukseni oli valmiiksi ADHD-tasoa. Pitäisi vain koko ajan hokea itselleen viisasta ohjetta, jonka sain terveyskeskusjaksolla kokeneelta lääkäriltä:

"Tavalliset taudit ovat tavallisia."

Kevätmietteitä

2006-05-08T15:36:00.000+03:00

Toinen vuosi lähestyy loppuaan, lumet ovat viimein lähteneet näiltäkin leveysasteilta ja aurinko sen kun paistaa. Koko kevätlukukauden läpi jatkunut kiireisyys ja suuri työn määrä on vaikuttanut koko elämään, ja eräs heijastuminen on tänne kirjoittamattomuus.

Tänä vuonna opiskelu on ollut pajon mielekkäämpää, sillä oppiaineissa on ollut kliinisiä yhteyksiä teoriapainotuksen sijaan. Farmakologiaa käydään parast'aikaa, ja kuullessani uuden lääkkeen nimen sieppaan upouutuuttaan kiiltävän Pharmaca Fennicani ja etsin sieltä lisää tietoa.

Oulussa on klinikkakynnys toisen ja kolmannen vuoden välillä. Tämän lukuvuoden päättyessä meistä tulee - jos vain saamme tarvittavat tentit suoritettua - kandeja ja ensi syksynä siirrymme klinikkaan. En taida ihan ymmärtääkään vielä kuinka suuri muutos on tuloillaan. Mutta niin, muutokset ovat osa elämää ja varsin tervetulleita.

Esimakua klinikkaan siirtymisestä antoi tämänvuotinen kolmen päivän terveyskeskusharjoittelujakso. Se oli antoisa. Tällä kertaa olin pienellä paikkakunnalla, jossa lääkärit tunsivat potilaansa vanhastaan. Sain esihaastatella potilaita, ja vaikken tiennytkään oikeaa diagnoosia, oli avartavaa ihan vain harjoitella kysymyksiä ja keskustelua lääkärin roolissa. Stetarilla kuuntelua pitää kyllä vielä harjoitella. Kuulin sivuääniä EKG:n mukaan terveillä potilailla :/

Yksi kevään tapauksista on myös tuloillaan olevat kandiaiset. Juhlaan valmistaudutaan vielä hartaammin kuin taannoisiin vanhojentansseihin, ja eräs kurssilainen on pitänyt paritanssikurssia halukkaille. Onhan se hienoa juhlia hienosti, mutta mielummin olisin juhlinut vasta sitten kun olen suorittanut kaikki tarvittavat tentit.

Jos en saakaan niitä läpi, olen juhlinut turhaan, ja sitten harmittaa.

Saako nainen lyödä?

2006-04-04T17:06:00.000+03:00

Perinteisesti ajatellaan, että kun mies lyö naista, se on hirveä ja vakava asia, ja tuota törkimystä pitäisi rangaista suunnilleen kastraatiolla. Tämä on tilanne nykyään. Ennen kukaan ei puuttunut perheväkivaltaan. Talonpoika Jussi pätki milloin vaimoa milloin lapsia, eikä lakikaan siihen puuttunut, jos se pysyi kohtuudessa. Sitä kutsuttiin pitämiseksi Herran kurissa ja nuhteessa.

Kun nainen lyö miestä, se on lähinnä söpöä. Tampio-poikaystäväänsä poskelle läimäyttävä tai käsilaukulla tujauttava nainen on huvittava näky. Uusimmassa Aviisissa puhutaan naisen väkivaltaisuudesta parisuhteessa. Se on tabu. Kukapa mies vapaaehtoisesti myöntäisi, että sai taas eilen illalla emännältä turpaansa? Nainen lyö monesta syystä: "Kun nainen käyttäytyy parisuhteessa väkivaltaisesti, kyse voi olla itsepuolustuksesta, miehen harjoittaman jatkuvan fyysisen tai henkisen väkivallan vastustamisesta, naisen mustasukkaisuudesta, kostosta tai vain turhautumisesta siihen, että mies ei kuuntele". Huomatkaa varsinkin tuo viimeinen: "Hei, eiksä kuuntele?!" SMACK!!, paistinpannu viuhahtaa. No ehkei toivottavasti ihan. Mutta naisilla on paljon tällaisia kirjoittamattomia oikeuksia miehiin nähden.

Usein ajatellaan, että naisen löydessä seurauksena on yleensä korkeintaan mustelma. Onko tämä sitten puolustus teolle, eikö väkivalta ole aina väärin voiman määrästä riippumatta? Mutta lyö nainen paistinpannulla ja muillakin painavilla esineillä ja siitä on silloin leikki kaukana. Kyllä minä ainakin pistäisin vasenta suoraa rivakkaasti vastaan, jos kallonmurtuma olisi vaihtoehto (varsinkin jos vastassa olisi Aviisin kannessa oleva yksilö). Nyt tullaankin toiseen kysymykseen: saako mies lyödä takaisin? Heikompia eikä varsinkaan naisia saa lyödä on vanha kirjoittamaton sääntö, sellaiset ovat kaikkien inhokkeja.

MedOnen kimpussa

2006-02-26T18:38:00.000+02:00

MTV3:n 45 minuuttia otsikoi viime viikolla: MedOne - keikkalääkärit kukkarollasi. Dokumentti oli mitä nykypäivän tutkivalta journalismita voi huonoimmillaan odottaa. Paha MedOne Oy nyhtää rahat viattomilta sairailta kansalaisilta käyttäen julmasti hyväkseen kuntien lääkäripulaa. Loan heittoa, demonisointia, öyhötystä, kummallisia johtopäätöksiä.

Kovasti kauhisteltiin, kuinka yksityinen lääkärifirma kehtaa myydä palveluitaan samaan hintaan kuin se tulisi maksamaan normaalisti julkisen terveydenhuollon kautta. Huonomallakin matematiikalla varustetun luulisi ymmärtävän, että kyseessä on vähintäänkin reilu diili! Tämähän todistaa, että firma nimenomaan ei käytä hyväkseen kuntien ahdinkoa: myy samaan hintaan. Ja mitä kaksinaismoralistista kapitalismia. Osakeyhtiön ensimmäinen ja ainut tarkoitus on tehdä tulosta. Miksi lääkärifirma ei saa noudattaa markkinatalouden pelisääntöjä niinkuin kaikki muutkin.

Mustamaalamisen takana on kyse kahdesta asiasta 1) kateudesta ja 2) siitä, että lääkäreiden oletetaan olevan nöyriä työrukkasia. Arvostusta ammattikunta on kyllä nauttinut. Taitaa olla ainut etu mitä saisikaan nauttia. Lääkäreiden pitäisi kai tehdä hommia ilmaiseksi ja työskennellä millaisissa oloissa tahansa - kutsumusammatin kun ovat valinneet. Nyt kun joku lääkäriporukka pyörittää menestyvää firmaa ja tekee kohtuullista tulosta (suolarahoja teollisuuteen verrattuna), ollaan niin vihaisia ja heti soihdut ja heinähangot tanassa. Olo on muka niin petetty. Mistä syystä? Kunnat eivät ole hävinneet juurikaan rahaa ostopalvelujen takia. Jonotkin ovat lähteneet hyvin purkautumaan.

Koko jupakan kruunaa vielä MTV3:n kympin uutiset seuraavana päivänä. "Asennekasvatusta lääkärikoulutukseen". Syy tähän ovat pahat ja ahneet nuoret lääkärit, joita ei saada millään terveyskeskuksiin, vaan jotka karkaavat sairaaloihin tai keikkafirmoihin töihin. Asian syistä on tosin olemassa ihan tutkittuakin tietoa. Terveyeskeskuksien työolot ovat ala-arvoisia: työhönsä ei voi vaikuttaa, liikaa työkuormitusta, puutteelliset konsultaatiomahdollisuudet, huonot puitteet potilaiden hoitamiseen jne. Näitä ei tuotu esille raportissa, paitsi medisiinariliiton puheenjohtajan taholta. MTV3:n porukka oli myös haastatellut Tampereen kakkoskurssilaisia juttuaan varten ja kysellyt, voisivatko nämä harkita terveyskeskustyötä valmistuttuaan? Vastaukset olivat kokolailla olleet "kyllä, tottakai". Eipä tämäkään osio päätynyt uutisiin.

Lisää keskustelua 45 minuuttia -toimituksen blogissa.

Älykkyydestä

2006-02-08T11:42:00.000+02:00

*Uso kiittää lukijoita kannustuksesta. Tarina jatkuu.*

Viime aikoina olen miettinyt, mikä tekee ihmisestä sivistyneen ja älykkään. Lääketieteen opiskelija lukee paljon, mutta lähinnä oman alansa tietoutta. Lääkärilehti, Duodecim ja Nuori lääkäri tulevat kotiin, ja niitä seurataan jos oppikirjojen lukemiselta ehditään.

Kotiini tulee Hesari minusta riippumattomista syistä, mutta minua hävettää itseänikin sen lukematta jääminen. En jaksa. Muistelen kaiholla abiaikoja, jolloin tunsin itseni todella sivistyneeksi, olin perillä politiikasta ja maailman tapahtumista. Tiesin paljon asioita, tai luulin tietäväni. Nykyisin elän omassa pienessä kuplassani, jossa tarvitsee tietää bakteerien ulkomembraanista tai –membraanittomuudesta, tai miltä sydänvikasolu näyttää. Tietoa on valtavasti, ja tiedän tietäväni naurettavan vähän - vaikka kuinka lukisin. Koulupäivän päätteeksi saatan vilkaista paikallislehdestä elokuva-arvostelun tai jonkun blogistin ajatuksenvirtaa, mielellään kevyttä sellaista. Järjestöissä, joiden ajatuksia tuen, olen nykyisin vain hengessä mukana, ja silloinkin uneliaan passiivisena.

En pidä itseäni erityisen älykkäänä, ja hämmennyn keskustellessani ihmisen kanssa, jonka ajatus lentää paljon korkeammalla. Hämmennyn ja koen alemmuutta. Tällaisessa tilanteessa lohduttaa huomata, että vaikka toisella olisi paljonkin tietämystä jostakin aiheesta, hän saattaa toisella osa-alueella olla hyvinkin toivoton. Esimerkiksi olen tavannut ihmisiä, jotka lukevat paljon, muistavat ja tietävät opiskeluunsa liittyviä asioita, mutta jotka eivät sosiaalisesti osaa sanoa oikeaa asiaa oikeassa paikassa vaan antavat itsestään aivan höperön kuvan. Toisaalta olen tavannut ihmisiä, jotka pystyvät älykkäästi sanansa asettamalla kuulostamaan hyvinkin viisaalta, vaikkeivät tietäisi monistakaan asioista tuon taivaallista. Totuus paljastuu pidemmän keskustelun jälkeen ja tietämättömyys selviää. Taitavat keskustelijat, ns. läpänheittäjät taas saavat sosiaalisilla taidoillaan ja terävällä tilannetajullaan viihdytettyä suuriakin joukkoja. Vaikkeivät tietäisi, onko Pariisi maa vai kaupunki.

Kukin taaplaa tyylillään, ja ihmiset osaavat erilaisia asioita eri määrin. Sen olen huomannut. Omaa sivistymättömyyttäni puolustaakseni voin vain todeta, että kyllä ne todella (itselle) tärkeät asiat kuulen sitten ajallaan muualtakin kuin sanomalehdestä tai uutisista. Vaikkapa naapurin tullessa hakkaamaan oveani kertoakseen, että nyt se maailmanloppu tuli.

JK. En tarkoita, että medisiinan laajuuden takia lukeminen olisi kertakaikkiaan toivotonta. Tavoitteellista ei ole tietää kaikkea kaikesta vaan tarpeeksi.

Laadunvalvonnasta

2006-01-17T16:32:00.000+02:00

Takatalvi iski tänään routaisella kädellään kasvoille, mutta olen silti varma: kevät on jo tulossa. Valon määrä on lisääntynyt.

Eilen meitä muistutettiin mikrobiologian ensimmäisellä luennolla tärkeästä asiasta, joka saattaa tuntua itsestäänselvyydeltä - mutta joka minusta osui asian ytimeen ja joka oli hyvinkin aiheellista sanoa ääneen: ”Viime kädessä opiskelija itse vastaa oppimisestaan.”
Tottakai. Naurettavaa sanoakaan näin, kaikkihan sen tietävät!

- Vai tietävätkö sittenkään?

Minulle tämä oli henkinen ravistus. Useimmiten puhutaan vain ja ainoastaan tenttien läpipääsystä. Suorita suorita, kirkkaamman paperin saat, ja jos et saakaan, kunhan olet päässyt läpi. Läpipääsyprässi on (ei-lääkis-)kavereideni mielissä järjestelmä, joka takaa valmistuneen pätevyyden: jos pääsee koulun läpi, päässä on oltava sen verran tietoa että kelpaa lääkäriksi. Luoton ennakkoluulottomuus on yllättänyt minut kerta toisensa jälkeen.

Havaintojeni ja kokemusteni pohjalta väitän, että pinnallisella ja välttävällä oppimisella on mahdollista ainakin prekliinisessa vaiheessa päästä kursseista läpi niin, että käteenjäävä tieto on jotakin aivan surkeaa. Siis niin, ettei oikeasti tiedä juuri mitään. Järjestelmä ei takaa mitään, eikä laadunvalvontaa viime kädessä ole kuin opiskelijassa itsessään. Induktiopäättelyllä tästä seuraa, että on mahdollista valmistua huonoksi lääkäriksi, jos pintaoppiminen jää päälle myös klinikassa.

Aikaisempaan aiheeseen viitaten: ehkä lääkärin ammatin eettisen korkeaotsaisuuden leimaa haluttiin korostaa juuri siksi, että opettajat tietävät aivan hyvin, etteivät läpipääsy ja valmistuminen takaa vielä pätevyyttä. Ehkä ihmisiä haluttiin kannustaa itsekuriin ja korkeaan moraaliin, jotta käsitys tai pikemminkin ihanne peruslääkärin suuresta vastuusta ja eettisyydestä säilyisi ja jotta opiskelijat pyrkisivät siihen. Jotta lääkäri olisi se viimeinen hyvä ihminen, joka ottaa vastuuta ja tietää asioista. Oikeutta palvelevien juristien maine meni jo ajat sitten, mutta terveyttä palvelevien lääkärien maineen homevaurioisia seiniä yritetään vielä kunnostaa.

Olen kirjoittanut tällä blogilla aiemmin vastuusta, mutta tunnustan etten ollut sitä todella tajunnut. Olen ollut pöhnässä, tehnyt mitä pitää ja luottanut että kyllä tämä tästä. Vasta tänä opiskeluvuonna olen lukenut kirjoja pelkkien luentomonisteiden lisäksi. Miettinyt ihan ite sen sijaan että aina kysyisin muilta. Suunnitellut ajankäyttöä jotenkin. Suurin pelkoni on yhä edelleen, että valmistun toistaitoiseksi poropeukaloksi, joka tappaa potilaitaan. Olen tässä pelossani ruvennut lukemaan ihan uusin silmin, ja viime aikoina lukemisesta on hämmästyksekseni tullut yhä mukavampaa puuhaa.

Tunnollisten medisiinareiden järjestäytyneessä lammaslaumassa yhden epäjärjestelmällisen vesinokkaeläimen neuroosit saattavat oudoksuttaa. Olen pahoillani. Mutten kadu. En ole syntynyt lääkäriksi, vaan vasta matkalla. Metamorfoosi on alkanut, ja toisessa räpylässä kasvaa jo villaa.

Ihq eettinen lääkäri

2006-01-10T21:01:00.000+02:00

Viime vuoden puolella jakson yhteydessä pidettiin seminaari lääkärin etiikasta. Seminaarissa tehtiin jälleen kerran selväksi, kuinka korkean etiikan ihmisiä lääkärit ovat. Tai tämä on ainakin edellytys hyvälle lääkärille. Yhteiskunnalla on ikäänkuin taustaoletus, jonka mukaan lääkäreiden kuuluu olla eettisesti valveutuneita ja noudattaa kaikkia ihmisyyden hyveitä itsensä likoon pistäen, ehdoitta, jopa oman terveytensä ja henkensä uhalla. Tätä odotetaan jopa opiskeluaikana. Mutta voidaanko tällaista sittenkään edellyttää? Olemmeko muka kirjoittaneet jonkin sopimuksen lääkikseen päästyämme, jossa lupaamme noudattaa mitä humaaneinta ja hyveellisintä ammattietiikkaa? Eikö riitä ette tekee työnsä niin hyvin kuin katsoo aiheelliseksi, ajatellen myös itseään? Vaaditaanko tällaista korkeaa moraalia muka yhtä tarkasti esimerkiksi teollisuusjohtajilta, vaikka varmasti heilläkin on suora vaikutus satoihin ihmisiin, kuten yhtiönsä työntekijoihin? Seminaarin vetänyt professori oli huolissaan siitä, että vain 60% lääkäreistä kokee kohtaavansa eettisiä ongelmia usein työssään. Pitiäisi kokea paljon enemmän eettisyyden tuntoa. Mitenhän on asianlaita muissa ammattikunnissa?

Tilaisuuden henki oli sen suuntainen, että lääkäri on korkean etiikan viimeinen mitta, varsinainen kultainen standardi. Toki lääkäri tekee ihmiseen suoraan vaikuttavia päätöksiä ja on paljosta vastuussa, mutta on toki muitakin tällaisia ammatteja. Ajatelkaapa kuinka suuri valta ihmisen eläämän on juristeilla, tuomareilla, sosiaalityöntekijöillä, poliiseilla, poliitikoilla jne. Silti lääkäri nostetaan näistä esiin jonkinlaiseksi moraalin mittapuuksi, ammattissaan pyytettömästi toimivaksi malliksi, kutsumustaan uhrautuvasti seuraavaksi ihmisystäväksi.

Eikö lääkäri saa lainkaan suhtautua työhönsä, kuten suurin osa ihmisistä: pelkkänä työnä. Saako lääkäri valita itseään hyödyttäviä, pieniriskisiä ja kevyitä työtehtäviä? Vai onko lääkärin ammattia todella jokin viimeinen kajoamaton humaanien ihanteiden soppi tässä moraalisesti lahoavassa yhteiskunnassa?

Lomapatologiaa

2005-12-27T20:30:00.000+02:00

Joululoma alkoi viimeisen tentin myötä. Vapauttava, riemukas olo päihdytti minut astuttuani ulos tenttisalista. Stressin määrän tajuaa vasta, kun se joko aiheuttaa mahahaavan tai poistuu kokonaan. Loma on hyvä. Tarpeellinen. Voi tehdä asioita, joita ei muuten ehdi, kuten nähdä vanhoja tuttuja ja sukulaisia, siivota - tai vaikka mättää itseensä suklaata (jälkimmäistä en tosin suosittele ensimmäisen kilogramman jälkeen).

Yllätin itsenikin tällä lomalla kysyessäni, pääsisikö sairaalan patologian osastolle katselemaan meininkiä. Yllättävää oli myös myöntävä vastaus. Kaksi obduktiota putkeen olivat mielenkiintoisia, mutta sainpa taas iskun kasvoille: anatomian osaamiseni todella vaatii kertausta. Hävetti. En silti lannistunut. Kolmiulotteinen hahmottamiskyky on uskoakseni pitkälti luontainen ominaisuus. Minulla ei sitä juuri ole, mutta jos harjoittelemalla pystyy edes vähän vaikuttamaan tähän kykyyn, aion yrittää.

Toinen isku kasvoille oli oman fysiikan rajallisuus. Kotiin palattuani otin pienet torkut. Kun heräsin, olin nukkunut viisi tuntia.

Lohdullisinta oli patologin ja muunkin henkilökunnan ymmärtäväinen suhtautuminen. Tosin silläkin on rajansa. He sanoivat, että ei tässä vielä mitään, mutta jos kymmenen vuoden päästä olen yhtä avuton, kärsivällisyys loppuisi.

Patologinen momentum

2005-12-12T12:09:00.000+02:00

Patologia alkoi ja ajattelin, että eihän tässä mitään kun viimevuotinenkin obduktio oli niin mielenkiintoinen, ettei missään kohtaa ehtinyt ällöttämään.

Aluksi menikin ihan hyvin. Eri blokit käytiin läpi asiallisesti ja järjestelmällisesti ja patologi kiersi ja neuvoi aina eteenpäin. Kuuluin niihin onnellisiin jotka saivat vähän leikatakin jotakin. Leikkasin toisen lonkkavaltimon auki, ja samalla etsiskelin mahdollisia kalsifikaatioita.

Noin puolentoistatunnin katselun jälkeen koin hetkellisen ajan pysähtymisen, ja tajusin olevani toisen ihmisen sisäelimien äärellä. Hanskani olivat veressä ja viereisellä blokilla kurssitoveri tonki hymyillen sydänkammioita. Tajusin välähdyksenomaisesti veriset työkalut, terävät veitset ja sakset. Joku sahasi juuri jotakin elintä auki. Katsoin toiselle puolelleni, pöydälle, jolla ontto ruumis makasi. Oli aivan kuin olisin katsonut hidastettuna huonoa splätter-kauhupätkää, erona vain se että nyt ei naurattanut. Oli paha olo.

En pyörtynyt tai oksentanut. Istuin hetken tuolilla ja jatkoin taas. Oletettavasti syynä hetkelliseen heikkouteen oli heikoksi jäänyt aamiainen ja siitä seurauksena laskenut verensokeri. Kauhuelokuvia ei kai pitäisi katsoa ollenkaan obduktiojaksona. Mielikuvitus saattaa päästä valloilleen.

Ihmisyydestä ja vähän psykologiastakin

2005-11-22T16:31:00.000+02:00

Lääketieteen opiskelijoilla on käsittääkseni hyvin maanläheinen suhtautuminen ihmisyyteen. Jo ekana vuonna ollut obduktiodemonstraatio karisti viimeisenkin pilvilinnan siitä miltä ruumis näyttää. Kuoleman läsnäolo tekee nöyräksi. Kuolemaa vastaan jokainen lääkäri työllään viime kädessä taistelee – häviten taistelun lopulta. Sen verran olen ymmärtänyt ja kykenen hyväksymään tästä elämästä.

Peruslääkärin työ on ihmisten tutkimista, ihmisten kuuntelemista, katsomista, tunnustelemista, paljaan ja alastoman ihon, selluliittien, finnien, eritteiden ja hajujen maailmassa. Sairaanhoitajilla kylläkin vielä enemmän, lääkärin vastuuseen kuuluu sitten teoreettisen tiedon ja todellisen karun maailman yhdistäminen. Luulen, että jos haluaa tutustua ihmisyyteen paljaimmillaan ja rujoimmillaan, kannattaa suunnata juuri terveydenhuoltoalalle.

Väitän että nykymaailmassa on toisaalta täysin mahdollista olla tietämättä mitään ruumiillisesta ihmisestä. Eri puolilla maailmaa pukeutumiskulttuuri on olla rannallakin kiireestä kantapäähän peitettynä, miehet ja naiset, isät ja pojat tai äidit ja tyttäret eivät näe toisiaan alasti. Seksiäkin harrastetaan pimeässä peiton alla, ympärileikatuilla tai silvotuilla sukuelimillä. Silloin ei ehkä tiedä, mikä on klitoris ja luulee esiinkasvavia rintakarvoja pahan hengen aiheuttamiksi. Sitä paitsi kyllä täällä lännessäkin voi pitää ihmisyyttä lähinnä hengen asiana, filosofinen ja psykologinen ihminen on kuva ihmisestä sekin, erilainen vain.

"Ihminen = psykofyysinen kokonaisuus" Mitä se käytännössä tarkoittaa, sen opettaa aika ja kokemus.

Psykologian opetuksessa meitä lyödään Freudin fallisilla symboleilla päähän. Onko Freud muuallakin yhtä lainattu ja alleviivattu? Eri alaa opiskelevan kämppiksen psykologian luennolla oli psykoanalyyttinen teoria sivuutettu toteamalla sen olevan niin vanhanaikainen, ettei sitä nykyopetuksessa juuri huomoida. Muita teorioita ihmismielen tasoista emme saa kuullakaan. Haluan kyseenalaistaa. Haluan olla kriittinen. En usko että kaikki ajatuskaavani johtavat juurensa oidipaalisessa vaiheessa saamiini traumoihin.

Oikeus isään?

2005-11-15T21:45:00.000+02:00

Hedelmöityshoitolaki nostaa kuumia tunteita, kaikilla tuntuu olevan siihen mielipide. Kyseistä lakia on valmisteltu jo kaksikymmentä vuotta, mutta kertaakaan se ei ole päässyt eduskunnan hyväksyttäväksi. Lakiesityksen äläkkää nostava kohta on tietenkin, saako hedelmöityshoitoa antaa myös yksinäisille naisille ja naispareille.

Vastakkain asetetaan kaksi oikeutta: naisen oikeus saada synnyttää lapsi ja lapsen oikeus saada isä. Onko naisen perusoikeus todella lapsen synnyttäminen? Aikalaisesta luin juuri artikkelin, jossa eugenetiikan tutkija tokaisi, että samalla logiikalla miehen perusoikeus on saada seksiä. Ja miksei miehenkin oikeus voisi olla saada lapsi, ilman naista. Yksinäiselle miehelle osoitettaisiin kohtu, missä hänen siemenestään kasvaisi lapsi. Tilanteelle luonnollinen jatkumo on, että miesparit lähtevät vaatimaan oikeutta lapseen ja vanhemmuuteen. Adoptio-oikeuden tai vuokrakohdun kautta. Lakiesityksessä tällainen ei tule kuuloonkaan, onhan nainen niin paljon parempi ja luonnolisempi vaihtoehto kasvattamaan yksinään (tai parina) lapsen.

Jos lähdetään luonnonjärjestyksestä liikkelle, lapsia saavat ne, jotka niitä voivat luonnollisesti saada. Tähän tarvitaan mies ja nainen. Ensimmäinen liennytys luonnonlaille oli hedelmöityshoitohen antaminen sellaisille heteropareille, jotka ponnisteluistaan huolimatta eivät onnistuneet panemaan lasta alulle. Pienellä hormonihoidolla, rakennekorjauksella tai muulla vastaavalla voitiin sitten saada luonto toimimaan.

Nyt naisparit ja yksinäiset naistet, jotka eivät halua tai pääse olemaan miehen kanssa, haluavat siistillä keinolla oman lapsen. Isän voi unohtaa, eihän niillä mitään tee. Kaksi naista muodostavat hyvät vanhemmat ilman miesmalliakin, niinkö? Sitäpaitsi miehet kuvottavat fyysisesti. Vai voisiko suostua koti-inseminaatioon sopivan profeministimiehen kanssa, sillä ehdolla ettei tule myöhemmin möläyttämään lapselle olevansa tämän isä?

Toisaalta taas: mies vain pilaa lapsen elämän tai lähtee jossain vaiheessa livohkaan, niinkö? Sitäpaitsi ketään kumppaniksi/isäksi kelpaavaa ei ole osunut kohdalle, sanoo yksinäinen nainen.

Eikö jokaisella lapsella olisi kuitenkin oikeus isään? Isä on isä, vaikka se olisikin poissaoleva, etäinen, huono malli, asuisi muualla tai olisi jopa kuollut. Sinulla olisi silti isä. Inseminaatiolla syntyneeltä lapselta evättäisiin oikeus tietää isästään mitään. Puolet lapsen geeneistä olisi silti jonkun anonyymin kaksilahkeisen - puolet peräisin hänestä, joka sinut sai aikaan. Perhemuoto ja ydinperheen koostumus eivät välttämätät sanele lapsen onnellisuutta, mutta kysyn silti:

Eikö täällä maailmassa ole tarpeeksi isättömyyttä jo valmiiksi?

Mikä sikiö on?

2005-11-04T16:59:00.000+02:00

Ihmisen elämän arvo ja elämän alkuhetki on käsittääkseni määritelty jollekin tietylle raskausviikolle. Silti kaikki se tieto, joka tarvitaan ihmisyksilön kokoamiseksi, on yhdessä hedelmöityneessä munasolussa. Jälkiehkäisypillerit, joissa on sekä estrogeenia että progestiinia tavallista suurempi määrä, estävät paitsi paksuntamalla kohdunsuuta, josta siittiöt eivät enää mahdu kulkemaan, myös hedelmöityneen munasolun kiinnittymisen kohdun seinämään. Tämä on laillinen ja helppo ehkäisykeino. Puhutaan ehkäisystä, vaikka munasolu on jo hedelmöitynyt.

Sitten kun hedelmöitynyt munasolu on ehtinyt kehittyä vähän enemmän, puhutaan ensin alkiosta ja sitten sikiöstä. Sanat määrittelevät jatkumon eri vaiheita, mutta kyseessä on yksi kehittyminen, jonka eri vaiheiden rajoja ei kukaan osaa sanoa.

Jos raskaus on juuri alkanut ja sen haluaa keskeyttää, pillerit saa ilman reseptiä. Pitemmälle ehtineen raskauden aborttiin tarvitaan lääkärin suostumus, useimmiten kahdenkin. Mutta entä jos lääkäri näkee abortin elämänkatsomuksellisista syistä vääräksi? Sitä ei tarvitse tehdä, kuulin. Joku sen kuitenkin aina tekee, joten turha tekopyhäillä, kuulin myös.

Viime aikoina on tullut joissakin tutkimuksissa ilmi, että sikiö tuntee kipua, ja sen tappaminen abortissa pitäisi tehdä kivuttomaksi. Kipulääkkeet käyttöön siis. Miksi ajatus sai aikaan kohinaa?

Mikä sikiö on?

Aborttikeskusteluissa tuodaan usein esiin raiskaus. Julman vallankäytön tapahtumasta seuraava raskaus on yksi pahimmista asioista, joita naisen elämässä voi sattua. Raiskauksesta seuranneet abortit muodostavat kuitenkin vain pienen osan kaikista aborteista, ja julkisessa keskustelussa niiden argumenttiarvo vaikuttaa kohtuuttomalta määrään nähden. Ainakin Suomessa.

Onpa minulla abortista henkilökohtainenkin mielipide. En tiedä, onko tämä paras kanava tuoda se julki – ja aihe on juupas-eipäs- väittelyn kannalta varsin hedelmällinen. Here goes nothing: abortissa tuhotaan jos ei ihan ihminen, niin ihmisen mahdollisuus. Nähdäkseni kehityksen jatkumosta ei voida erottaa kohtaa, jossa ihminen lopultakin muodostuu. Väitän, että sikiön ihmisarvoa voidaan verrata neliraajahalvaantuneen, CP-vammaisen tai muuten ”toiminnallisesti epänormaalin” ihmisen arvoon (= täysi ihmisarvo!) Kahta jälkimmäistä ihmisryhmää on kyllä kautta historian myös yritetty poistaa pallon pinnalta. Sikiön ongelma tässä porukassa on se että se on vielä äitinsä sisässä, eikä siltä kysytä puhetaidon puuttuessa.

Hei, haluatko sinä elää? Voisiko sikiölle, kehittyvälle ihmiselle, antaa mahdollisuus vastata tähän kysymykseen syntymän jälkeen? Haulikon kitalakeen voi laittaa sitten itsekin.

Tilastoa vuodelta 2004:
11 009 aborttia ja 57 759 syntynyttä.
Hedelmällisessä iässä olevia naisia n. 800 000.
9, 4 aborttia tehtiin tuhatta hedelmällisessä iässä olevaa naista kohti.
Viittä syntynyttä lasta kohden yksi lapsi – eli joka kuudes lapsi – abortoitiin.

Verrattuna raiskausten määrään: 579 raiskausta vuonna 2003

Lähteet:
www.stakes.fi
www.om.fi

PS Tämä kirjoitus käsittelee nimenomaan Suomen tilannetta. Tämä kirjoitus ei käsittele esimerkiksi joukkoraiskauksien uhreja Afrikassa. Sotilaiden raiskaamat naiset jotka kärsivät raiskauksen seurauksena mielenterveysongelmista ja joutuvat vielä yhdeksän kuukautta kantamaan lasta, synnyttämään ja kasvattamaan lapsen, niin, heille abortin mahdollisuus olisi suunnaton inhimillisen kärsimyksen lievennys. Vaikkeivät nuo syntyneet lapset olekaan vastuussa siitä, millä keinoin heidät on maailmaan saatettu. Eettinen kysymys onkin: kumpi painaa enemmän, syntymättömän ihmisen elämä vai elävän ihmisen kärsimys?

Tenttitulosten julkisuudesta

2005-10-18T16:30:00.000+03:00

Tulevatko muissakin lääkiksissä kurssilaisten tenttiarvosanat kaikkien näkösälle ilmoitustaululle, josta sitten sankkana joukkona käydään tutkimassa ja vertailemassa muidenkin arvosanat?

Meillä näin. Eikä se ole haitannut kun toistaiseksi on ollut subjektiivisen terve asenne opiskeluun "Teen parhaani, riittäköön."

Löytyy niitä fanaattisempiakin joukosta. Jotka olivat parhaita ala-asteella, yläasteella, kuuluivat top kermaan lukiossakin. Samalla linjalla jatketaan lääkiksessä ja luetaan punasilmäisenä yötä myöten.

Ehkä tällainen avoimuus tulosten julkistamisessa ruokkii kilpailuhenkisyyttä.

En sano, että toisia vastaan kilpaileminen olisi negatiivinen asia. Hallaa siitä on vain jo valmiiksi itseään ruoskiville. Itsellä antaa kummasti potkua lukemisiin jos pisteet ovat aivan ala-arvoiset. Toisaalta siinä vaiheessa kun uusintaakaan ei tahdo ehtiä lukea, ei enää mieti muita ollenkaan. Silloin sitä vain luetaan punasilmäisenä yötä myöten.

Tohtoritulva uhkaa?

2005-10-04T23:31:00.000+03:00

Pari numeroa vanhassa Duokkarissa oli kaksi toisilleen lähes vastakkaista kirjoitusta: toisessa harmiteltiin, että lääkäreitä ei saada tarpeeksi tutkimuspuolelle, ja toisessa taas sitä, että tohtoreita valmistuu liikaa ja liian huonotasoisina. Toisessa haluttiin lisätä tohtorikoulutusta, toisessa vähentää.

Lääketieteessä on ajauduttu siihen, että tohtoreiksi kyllä luetaan, mutta tutkimuspuolelle ei jäädä, ei edes sivutoimisesti. Kyselyiden mukaan noin viidennes lääketieteen opiskelijoista aikoo lukea jossakin vaiheessa tohtoriksi. Kuinkahan moni näistä jää tutkijalääkäriksi? Vain murto-osa. Tohtoriksi luetaan siis ainoastaan tittelin ja hassun hatun takia. Tohtorin tutkinto on itse asiassa ajokortti tutkimusmaailmaan; ei suinkaan sitä, että tutkimuspuoli on nähty.

On tosin totta sekin, että lääketieteen tohtoreita koulutetaan liikaa suhteessa tarpeeseen. Tutkimuspuolella heitä kyllä tarvittaisiin, ei niinkään kliinisellä. Tohtorikoulutusta olisi syytä kehittää tarjoamaan enemmän teoreettisia opintoja sekä varmistaa koulutuksen tasalaatuisuus eri yksiköissä. Nykyään tohtorikoulutuksen toteutustapa ja valvonta ovat lähes pelkästään väitöskirjaohjaajan ja tutkimusryhmän vastuulla, joten tohtoreita valmistuu hyvin erilaisista olosuhteista.

LT-koulutus vaatisi kunnon remonttia, että voitaisiin jatkossa(kin) turvata kilpailukyky ja korkea laatu. Myös tutkimusalan kiinnostavuutta, palkkausta ja joustavuutta täytyisi parantaa. Tohtorikliikoilla pitäisi olla hyvät mahdollisuudet tehdä sivutoimista tutkimusta joustavasti pienemmissäkin sairaaloissa. Tässäkin pätee: määrä ei todellakaan korvaa laatua - vaan suorastaan huonontaa sitä.

Päihteistä puheenollen...

2005-10-03T18:32:00.000+03:00

Olen oppinut mennä viikolla, että elimistössä on endokannabinoideja ja niille sopivia reseptoreja, joihin kannabiksessa pääasiassa vaikuttava tetrahydrokannabinolikin (THC) sitoutuu. Endokannabinoideilla on vaikutuksia mm. kipuun, syömiseen, mielihyvään ja lämmönsäätelyyn. Ne ovat välttämättömiä prenataalisen - ja postnataalisenkin - kehityksen kannalta.

Tietoa hakiessani törmäsin automaattisesti myös tietoon kannabiksesta. Oli yllättävää huomata, kuinka tieteellinen artikkeli toisensa perään totesi sen olevan tupakka-alkoholi-kannabis -triosta se vähiten vaarallisin. Kognitiivisia vaikutuksia kannabiksen pitkäaikaisesta käytöstä oli lähinnä lievä muistin aleneminen ja vireystilan lasku (jos oikein muistan. Tilaisuutta tarkistamiseen ei ollut kun yhteys kirjaston koneelta Lancetia lukemaan tökki ja pahasti).

Tupakka aiheuttaa paitsi keuhkosyöpää, obstruktiivista keuhkoahtaumaa ynnä muita sairauksia, myöskin köyhien ihmisryhmien riistoa alueilla, joissa luovutaan viljakasvien ja juuresten viljelemisestä koska vain länsimaihin ostettavan tupakan viljely on taloudellisesti kannattavaa. Alkoholin haittavaikutuksista on tässä ollut jo puhettakin. Silti pidin näitä kahta lievempinä huumausaineina kuin kannabista - mikä lienee kouluaikani huumevalistuksen tulosta.

Kannabiksella on joissakin tutkimuksissa lisäksi todettu olevan hyviä vaikutuksia esimerkiksi kivunlievityksessä (morfiiniakin käytetään) ja nyt tutkitaan, auttaisiko se MS-taudissa. Vielä ei tiedetä tarpeeksi.

Käsitykseni kannabiksesta aivoja turruttavana huumeena on hieman muuttunut. En kuitenkaan kokonaan ole kääntämässä takkiani. Sillä ei ole niinkään väliä, millaiset vaikutukset ihmiskehoon kannabiksella todella on, niin kauan kuin sitä pidetään alkoholia ja tupakkaa tujumpana. Tällöin kicksejä lähdetään (aivan, perinteisen porttiteorian mukaan) edelleen hakemaan kovemmista aineista kun kannabiskaan ei riitä.

Mutta on silti paradoksaalista, että tupakka ja alkoholi sallitaan kun taas kannabis on hirveän kamalaa. Reiluinta olisi kieltää sekä alkoholi, tupakka että kannabis - mutta käyttäjämäärät ja massan voiman huomioonottaen se nyt ei ainakaan onnistuisi. Tätä samaa logiikkaa on sovellettu poikien ympärileikkausten siirtämisessä sairaaloihin - jos sitä tehdään kuitenkin, on parempi siirtää se valvottuihin olosuhteisiin. Tulevaisuutta en osaa ennustaa, mutta jos käyttäjämäärät kasvavat, voi olla että kannabiksenkin suhteen myötäillään, joustetaan ja siirrytään Hollannin malliin.

Suomi hukuttaa itsensä viinaan

2005-09-27T17:57:00.000+03:00

Vapun kynnyksellä vuonna 2004 tehty viinaveron alennus on osoittautunut yhdeksi huonoimmista ideoista vuosiin. Poliitikkojen järkeilemä "Vähennetän viinan verotusta, niin viinan tuonti ja kulutus laskee" ei yllätys yllätys toiminutkaan, vaan kokonaiskulutus kasvoi vuodessa 10%. Miehistä 40 prosenttia ylitää AUDIT-testin 8 annoksen riskikulutuksen rajan. Naistenkin juominen on nousussa. Käytännössä ei siis vaikutettu Viron viinaralliin, vaan ainoastaan siihen, että porukka hakee nyt kossua Alkosta ja vielä puoli-ilmaisen mäyriksen päälle. Kaikki tämä on ristiriidassa valtioneuvoston vuonna 2003 asettamaan periaatepäätökseen alkoholin kokonaiskulutuksen laskemiseksi. Ei minulla ainakaan tulisi ensimmäisenä mieleen, että lasketaan kirkkaiden veroa 44%:lla.

Nyt kun vahinko on jo tapahtunut, on ministeriössä ryhdytty valmistelemaan viinaveron korotusta. Reisille meni, otetaan uusiks, tuumaataan Arkadianmäellä. Ja ihan oikeassa ovat. Viinan läträys kaatuu suurimmaksi osaksi terveydenhuollon niskaan. Viime aikoina on julkaistu monta tutkimusta, jotka näyttävät että veroale on käymässä kalliiksi puhumattakaan inhimillisestä kärsimyksestä. Neljännes teho-hoidosta on alkoholin aiheuttamaa, joka esim. KYS:ssä tarkoittaa 2 milj. euron vuotuisia kuluja. On myös arvioitu, että jopa 15-30% kaikista vastaanotolle hakeutumisista johtuu alkoholista, vaikka moni vaiva on naamioitu "kunniallisemmaksi". Myös rattijuopumus ja väkivaltarikokset ovat lisääntyneet prosenttikaupalla. Voi vain kauhistella, kuinka paljon tämä kaikki tulee maksamaan rahassa. Ja veroalehan tarkoittaa sitä, että valtio on menettänyt tulojaan kymmeniä miljoonia jo yhdessä vuodessa. Erittäin paradoksaalista.

Pitikö kaikki tämä nähdä ennen kuin tajuttiin, että ei ehkä ollutkaan ihan viisasta alentaa kossupullon hintaa kymppiin ja mäyristä seitsemään euroon. Nyt kuitenkin sanotte, että jo valmiiksi alkoholistithan ne ovat lisänneet juomistaan ja työllistävät lääkärieitä eikä sen takia pitäisi rangaista muita kansalaisia. Osittain totta, mutta kyllä niitä lieveilmiötä alkaa näkyä jo kaikissa ihmisryhmissä. Vaikka köyhä oliskin, niin onko se mäyris saatava entisen sixpackin hintaan, tai kossupullo puolta halvemmalla kuin ennen vanhaan? Kauan sitten on jo todettu, että ainoat tehokkaat keinot alkoholin kulutuksen laskemiseksi on viinan saatavuuden ja hinnan säännöstely. Nyt vain säännösteltiin väärään suuntaan. Toimivaa logiikkaa puolestaan on, että jos olisi puolet kalliimpaa, ostaisi puolet vähemmän, ja sekin olisi varmasti riittävästi.

Pullista ja lääkkeistä

2005-09-21T13:11:00.000+03:00

Muistelin tuossa viime syksyä. Aika tarkkaan vuosi sitten kävimme tutustumassa terveyskeskukseen kolmen päivän ajan. Se oli ihan opintojen alussa, solu- ja molekyylibiologian kurssin jälkeen eli mitään emme osanneet. Katsoa sain ja kokeillakin vaikkapa pulssia, jos vain potilas antoi luvan. Jos jotain jäi mieleen viime vuodesta, niin juuri nuo kolme päivää. Muistiinpanoja selailemalla muistan vieläkin kasvoja ja tilanteita, joihin jouduin. Motivaatiolukemat nousivat otsonikerroksen korkeudelle.

Yksi huvittava tilanne tuli eteeni lääkärien kahvitauolla. Minutkin kutsuttiin sisään, ja nimilappu valkoisessa lääkärintakissani näytin vähintäänkin käytäväuskottavalta. Kahvitauon antimet tarjosi sliipattu mies puvussaan ja sävyyn sopivassa paidassaan, ja kysyi minulta olenko kuullut uudesta lääkkeestä nimeltä *******. En ollut, enkä ymmärtänyt esittelystä puoliakaan, mutta leivokset olivat hyviä.

Hiljattain meillä oli kurssilaisten kanssa keskustelua lääketehtaiden ja lääkäreiden yhteistyöstä. Liike-elämään kuuluvat liikelahjat, jollaisina nähdään lääkeyhtiöiden tarjoamat kynät, kalenterit ynnä muu oheismateriaali. Lääke-esittelyä kuunnellaan paremmin pulla suussa - tai pulla voi olla jopa edellytys koko lääke-esittelyn järjestämiselle(!). Hyvä näin?

Minusta nähden kyseessä ei olekaan vain liikelahja, vaan ennemminkin liikelahjus. Kun suuret lääkeyhtiöt mainostavat isolla rahalla, järjestävät koulutustilaisuuksia omista lääkkeistään ja lobbaavat niitä näyttävästi, tyytyvät nähdäkseni useimmat lääkärit vain nyökyttelemään hyväksyvästi (se pulla suussaan). Lääkevaihtolaista huolimatta lääkärin auktoriteetti hyväksytään empimättä, itsekin tajusin aikanaan vasta jälkeenpäin ostaneeni nimenomaan *urana kasisatasta jonkin halvemman merkin sijaan, kun viisaudenhampaat leikannut lääkäri kerran niin oli reseptiin kirjoittanut.

Lääkevaihtolaki tulee varmaankin tulevaisuudessa vaikuttamaan siihen, että lääketehtaat kääntyvät ennemminkin apteekkien kuin lääkärien puoleen. Kuitenkin, niin kauan kuin vanhan kansan lääkärin kunnioitusta on jäljellä, niin kauan vastuu on lääkärillä.

Niin että saapa nähdä millä kriteerillä aikanaan kirjoitan reseptit. Potilaan paras on se ykköstavoite, mutta millä keinolla valitsen lääkkeen jos kaikista merkeistä en ole löytänyt tietoa?

a)"Musta tuntuu että tää on paras näistä"
b) "Jimikin käytti tätä"
c) "Laitetaan toi *rionin, kun ne sponssasi sen illallisenkin"

Mitä valmistumisen jälkeen?

2005-09-19T16:45:00.000+03:00

Intin käyneet ymmärtänevät mitä tarkoitan kun sanon: TJ 85. Eli tosiaan, enää 85 päivää virallista lääkistä jäljellä, ja sitten minun pitäisi teoriassa valmistua! Käytännössä tähän on vielä muutama este; tekemättömät amanuensuurit ja rästitentit siirtänevät varsinaisen valmistumiseni alkukevääseen.

Mielessäni on nyt tärkeä kysymys: mitä seuraavaksi? Töihin pitäisi tietenkin mennä, mutta TK vai sairaala? Eurolääkäripalvelu pitää tietenkin suorittaa, mutta kannattaako välttämättä aloittaa TK:sta? Haluan erikoistua, mutta en vielä ole täysin varma mihin. Miten erikoistuminen ylipäätään lähtee käyntiin? Miten paljon näistä asioista kannattaa tässä vaiheessa stressata?

Viimeiset viisi vuotta ovat olleet niin helppoja, kun käteen on lukukauden alussa lyöty lukujärjestys. Nyt kun elämää pitäisi suunnitella itse, iskee melkein paniikki. Mitenköhän suuressa maailmassa näillä eväillä oikein pärjää?

Asiantuntijaksi?

2005-09-15T16:18:00.000+03:00

Illat ovat täälläkin alkaneet pimetä ja syksyn hajun voi jo tuntea ilmassa. Pihlajanmarjat loistavat lehtien seassa ja kirkas auringonpaiste korostaa raikkaan syysilman koleutta.

Yksi suosikkivuodenajoistani.

Tämän vuoden fuksien joukossa näin ilokseni parikin tuttua naamaa. Kurssi on kyllä isoin Oulussa ikinä, joten saa nähdä kuinka ihmiset pakkautuvat luentosaleihin ja laboratorioihin. Ja kyllä, tänäkin vuonna suurin osa sisäänotetuista oli naisia, mistä ikinä johtuneekin...

Meneillään on fysiologian opintojakso ja ensimmäinen välitentti lähestyy huimaa vauhtia. Tänä vuonna tuntuu siltä että kaikki ovat aloittaneet opiskelemaan ihan kunnolla hyvin aikaisin - viime vuoden kokemuksesta viisastuneena. Fysiologian kurssin yhteydessä tehdään harjoitustöitä, jotka liittyvät kurssilla käytyihin asioihin. Käytännön harjoitustyöt ovat hyviä, mutta ajan puutetta pahoitellaan. Stetoskoopin käsittely ei ihan noin vaan sujunutkaan heti, ja kahden ihmisen perusteella en ihan vielä hallitse verenpainemittauksen tekniikkaa. Epätoivoa? Ei. Ei vielä.

Hyvät kollegat, haluan kysyä teiltä: missä vaiheessa se asiantuntevuus alkaa? Mitä muistatte kahdesta ensimmäisestä opiskeluvuodestanne? Minusta vaikuttaa siltä, että eteemme tuodaan välähdyksiä asioista, joiden tiedän liittyvän toisiinsa, mutten kerta kaikkiaan saa hahmotettua kokonaiskuvaa. Ja käytännön puoli, niinkuin tuo stetariharjoittelu – milloin se opitaan, harjoittelujaksoillako?

Ja nyt: pänttäys jatkuu. Kuulemiin.

EE-jakson antia

2005-09-13T23:33:00.000+03:00

Illat pimenevät ja kylmenevät syksyn edetessä, revontuliakin onnistuin näkemään viime viikolla ihan Tampereen taivaalla ollessani iltakävelyllä (selvin päin). Opinnot alkavat muuttua pikkuhiljaa rutiiniksi ennalta ehkäisy -jakson ollessa pian loppuun käyty. Jakso on pitänyt sisällään aika ympäripyöreää asiaa kansanterveydestä, sairauksien ehkäisystä, terveyden edistämisestä, ja osa tutor-caseista onkin ollut osittain ennestään tuttua juttua. Mielenterveyttä raapaistaan nyt ensimmäistä kertaa kunnolla koko lääkisaikana, lähinnä nuorten yleisimpien mielenterveysongelmien tiimoilta. Alan luentoa pitänyt proffa esitti, ettei masennuksen kokonaisesiintyvyys olisi todellisuudessa lisääntynyt, vaikka monissa virallisissakin julkaisuissa näin on sanottu. Syy harhalle on taudin diagnosoinnin lisääntyminen, kun masennus on opittu tunnistamaan paremmin. En olisi myöskään heti arvannut, että koululaisten ylivoimaisesti yleisin terveyshaitta ovat mielenterveysongelmat, päällimmäisenä juuri masennus (15-20% :n esiintyvyydellä).

Jakson olennaisena sisältönä ryhmät toteuttavat annetusta aiheesta kattavan kansanterveysprojektin raportteineen ja suullisine esityksineen. Vaatimustaso on laitettu suhteellisen ylös kurssiasemaan nähden ja projektin höylääminen onkin tarjonnut jakson hiksimmät hetket. Mielenkiintoista ensi viikolla nähdä, miten eri ryhmät ovat haasteesta selvinneet, kun valmiit projektit esitellään kuvitteellisille rahoittajille "kansanterveyskonferenssissa". Ja sitten oma lukunsa ovat ruotsin kielen opinnot, jotka ovat alkaneet osalla kurssista, ja vetävät hikisyydessään melkein vertoja em. projektille. Puheentuottaminen ajat sitten unohtuneella ja käyttämättömällä kielellä yskii pahasti, melkein naurattaa. Lukukauden lopussa pitäisi tavoitteiden mukaan sujua niin epikriisin kirjoittaminen kuin svedu-potilaan haastattelu ja hoitaminenkin. Melko rohkeat tavoitteet, sanoisinko.

Alan naisistuminen

2005-09-06T14:07:00.000+03:00

Lääkärin ammatti naisistuu vääjämättä. Naisten osuus työssäkäyvistä lääkäreistä on jo yli puolet (53%) ja lähitulevaisuudessa luku voi kivuta yli kuuteenkymmeneen, kun 1980 heitä oli kolmasosa. Vanhakansa muistaa lääkärin ammatin miesvaltaisena alana, kaljupäisten vanhojen partojen ammattina. Naisistumisella tulee olemaan varmasti vaikutuksia alan kehittymiseen. Vielä ei tiedetä millaisia. Vanha työmarkkinalaki kuuluu, että mitä naisvaltaisempi ala, sen pienemmät palkat. Lääkärit ovat siinä poikkeuksellisessa ja edullisessa asemassa, että naisten ja miesten palkkaerot ovat vain 2-5%, kun taustatekijät vakioidaan. Suurin osa ylilääkäri-johtotehtävistä on vielä miesten käsissä (yli 70%). Tämä saattaa johtua siitä, että suurin osa sairaaloissa työskentelevistä naisista on vielä erikoistumisvaiheessa, ja vanhan polven miesvoittoisuus vaikuttaa vielä käytännössä. Useat muut alat kuitenkin osoittavat, että vaikka ala on naisvaltainen, johtotehvät menevät miehille. Ehkä suurinosa naisista tyytyy tulevaisuudessakin jäämään rivilääkäriksi, jotta perheelle jäisi enemmän aikaa. Naisten työpaikkoja myös vakinaistetaan vähemmän kuin miesten. Nuoria naislääkäreitä syrjitään edelleen, kun tiedetään että pian niitä lapsia pitäisi tehdä, kun lääkis on käyty ja ikää kertyy. Jopa naistyönantajat palkkaavat mieluummin miehiä.

Ammattikunnan tulevaisuus on yhä enemmän naisten käsissä. Naisistuminen on vielä melko uusi asia, mutta sen vaikutukset alkavat pian näkyä. Keskipalkkojen kehitys riippuu siitä, miten naiset osaavat neuvotella työtä hakiessaan. Joko naiset pitävät pintansa tai sitten palkkaerot suurenevat. On hyvä, jos kirjoitukseni takia naisilla alkaa sappi keittää. Niin pitääkin! Te itse ratkaisette pitkälti, millaiset työolot ja palkkausjärjestelyt meillä kaikilla lääkäreillä sukupuolesta riippumatta tulevaisuudessa on.

Tutkimukset osoittavat, että naiset eivät ole yhtä hyviä neuvottelemaan työeuduistaan kuin miehet. Naiset eivät vaadi palkkaa enempää kuin tarjotaan ja työolosuhteisiinkin tyydytään melko mukisematta. Huomasin jo ensimmäisellä vuosikurssilla erään kurssilaisille tehdyn kyselyn yhteydessä, että itsevarmuus ja korkeat odotukset puuttuvat useimmilta naispuolisilta palkoista puhuttaessa. Kyselyn tuloksista kävi ilmi, että palkkaodotukset olivat miehillä tuhansia euroja korkeammat. Tytöt vain päivittelivät, että miten joku voi luulla saavansa 6000e/kk kymmenen vuoden päästä. Minä sanon, että ei tuolla asenteella voikaan. On eriasia uloshinnoitella itsensä kuin neuvotella työn vaativuuden ja oman erikoisosaamisensa mukaista palkkalisää.

Nykypäivän mediakulttuuri kasaa naisten päälle valtavia paineita. Pitäisi olla yhtäaikaa menestyvä ja työhönsä omistautuva uranainen, hyvä äiti sekä seksikäs, muodokas että hoikka. Pitäisi olla yhtä aikaa vahva mutta sävyisä, kova mutta viehättävä, rationaalinen mutta ei kylmä, asiallinen mutta naisellinen. Ei ole ihme, että (akateemisilla) naisilla on miehiä enemmän stressiä ja unettomuutta (hiljattain tutkimus LL:ssä). Naisen rooli on yhteiskunnallisessa murroksessa ellei jopa kriisissä. Naiset saavat vihdoin haluamaansa tasa-arvoa. Vuosituhansia vanhat roolijaot menevät hetkessä uusiksi. Tällainen murros ei tule jatkossakaan olemaan helppoa, vaan se vaatii juuri naisilta itseltään aktiivisuutta ja osallistumista, jotta mopo ohjattaisiin oikeaan suuntaan keulimatta. Vähän ilkeästi voisi sanoa: you asked for it, you got it.

Lähteet:
1. Lääkäriliiton verkkosivut
2. Suomen LL 16/2005; s.1815-19.
3. Mutu

Virheet ja niistä oppiminen

2005-09-04T18:56:00.000+03:00

Toinen työkesä takana, ja paljon aihetta pohdiskeluun. Jos edellinen kesä meni kaikin puolin hyvin, ja palatessani kouluun puhkuin itsevarmuutta ja intoa, tämä kesä on ollut kova muistutus siitä, miten vakavaa työtä lääkärit tekevät.

Lääkärit kantavat raskaan vastuun potilaidensa hengestä. Meihin kohdistuu lisäksi paineita ajankäytömme tehostamisesta; nuorelle lääkärille tämä voi tarkoittaa työtahtia, joka ei anna tarpeeksi harkinta-aikaa.

Minulle sattui kesän aikana virhe, joka merkitsi potilaan kuolemaa. En kiireessä huomannut tiettyä seikkaa, ja tämän vuoksi potilaan tila huononi korjaamattomasti.

Virheiden tekeminen kuuluu jokaisen ihmisen elämään, mutta meidän ammatissa virhe voi todella olla tappava. Opin tietenkin virheestäni, mutta täytyy kuitenkin elää tietäen että yhden ihmisen henki on ainakin osaksi minun kontollani.

Porukan paine ja eläinkokeet

2005-08-30T11:12:00.000+03:00

Opiskelun ohessa saa kokea myös opiskelijaelämän sosiaalista puolta. Samoja naamoja näkee päivittäin, ja tunnistan jo oman kurssin jäsenet, vaikken nimiä tietäisikään. (Entä mistä tunnistaa fuksin? - Siitä, että naama ei ole ennestään tuttu!) Omia kurssilaisia saattaa jopa moikata, ainakin silloin kun näkee muualla kuin koulussa. Sosiaalinen dilemma syntyy, kun näkee puolitutun viidesti päivässä, ei tiedä aina milloin tervehtiä ja milloin ei...

Ryhmä on iso ja liikkuva ja koostuu moninaisista jäsenistä. Erilaisista. Kollektiiviset tapahtumat ovat sujuneet mielestäni kiitettävästi, aina on löytynyt puuhakkaita vapaaehtoisia - lusmujen ohella. Kurssin jäsenet tuntuvat "luokkalaisilta". Massa on saanut persoonallisia kasvoja. Massa on kuitenkin massa, siitä ei pääse mihinkään. Isossa joukossa kaikkien on tehtävä samalla tavalla jotta asiat etenisivät. Siitä en ole varma, onko se aina niin hyvä juttu.

Törmäsin tiedonhakuopetustunnilla artikkeliin, joka jäi mietityttämään. Artikkelissa oli kysytty ensimmäisen vuoden lääketieteen opiskelijoilta heidän suhtautumisestaan eläinkokeisiin. Sukupuolien välillä oli selvät erot, esimerkiksi yksikään mies ei kannattanut eläinkokeiden täydellistä kieltoa ja toisaalta yksikään nainen ei kannattanut eläinkokeiden rajatonta sallimista. Kirjoittajat ilmaisivat huolensa siitä, riittääkö tulevaisuudessa lääketieteen alalta ihmisiä tekemään eläinkokeita, vai loppuvatko ne kokonaan kun ihmiset eivät teekään eläinkokeita eettisistä syistä.

Osallistumalla johonkin kurssiin hyväksyn sen sisällön. Teimme biokemiassa työn josta en edes muista, mitä siinä määritettiin, mutta jokaista työparia kohden oli tapettu rotta ja lisäkiveksistä otettu nestettä purkkeihin. Purkit olivat vielä lämpimiä. Se oli omituista.

En rupea humanisoimaan rottia, enkä vertaamaan inhimillistä kärsimystä eläinten kärsimykseen. Ajatuksenani on, että huolehditaan ensin omille lajitovereille elämän mahdollistavat olosuhteet unohtamatta kuitenkaan muitakin lajeja. Hyväksyn eläinten käytön ihmisille suurta hyötyä tuottavissa asioissa niin kauan kun eläin saa elää surutta ja kuolee mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti. Mutta yksittäisissä töissä ja kokeissa mielipidettäni ei kysytä - ei kai voitaisikaan? - ja edellä mainitusta kokeesta saatu hyöty ei varmasti ollut erityisen suuri. Se on tosin oma syyni kun en oppinutkaan. Ja ehkä joku toinen oppi valtavasti. En tiedä.

Myöhemmässä vaiheessa opintoja eläinkokeita tehdään enemmän ja eettiset mietinnät joutuvat puntariin. Nyt voin vielä pohdiskella asiaa ja rakentaa rauhassa selkeää mielipidettä. Opiskelijoiden eläinkoesuhtautumisesta kertovan artikkelin kirjoittajien huoli ei kuitenkaan ole aiheeton. En ole ainoa joka miettii tekevänsä mahdolliset kokeet mielummin soluviljelmillä kuin oikeilla eläimillä, jos joskus täytyy.

Mitä mediaseksi tekee lapsillemme?

2005-08-23T22:34:00.000+03:00

Lääkärilehtiä on taas kertynyt kesäviikkojen aikana nurkkiin ja pitihän ne kunniallisena medisiinarina selailla läpi tässä päivänä yhtenä. Eräs kolumni Duodecimissa pisti erityisesti silmään. Se käsitteli mielenkiintoista aihetta median syytämän seksin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Aiheestahan on keskusteltu julkisesti jo jonkin aikaa ja tutkittua tietoakin on saatavilla.

Kolumnisti esitti huolensa siitä, että seksiä pursuava media ja naismallien yksipuolisuus sekä kertakäyttösuhteet vaurioittavat kehitysikäisen herkkää seksuaalisuutta ja minäkuvaa. Puberteetti-ikä on alentunut länsimaissa tutkitusti, tyttöjen menstruaatiosykli käynnistyy aiemmin, samoin pojat kehittyvät varhemmin fyysisesti. Fyysisen kehittymisen varhentuminen ei tarkoita sitä, että henkinen pysyisi perässä. Henkinen kehitys vaatii elämänkokemuksia, joita saa ainoastaan iän myötä ja hyppy lapsuudesta suoraan aikuisuuteen jättää väliin tärkeän kasvuvaiheen. Nuoret aloittavat myös seksin aiemmin kuin ennen, ja suurimmalla osalla koululaisista on väärä käsitys ikätovereidensa seksuaalista aktiivisuudesta. Media ja kuviteltu ympäristön paine saavat nuoret harrastamaan seksiä, josta taas seuraa lieveilmöitä, kuten ei-haluttuja raskauksia ja sukupuolitauteja. Media vääristää myös nuorten käsityksiä seksistä. Tuoreen amerikkalaistutkimuksen mukaan yläaste- ja lukioikäiset nuoret eivät pidä suuseksiä edes seksinä. Heillä on myös virheellinen käsitys, ettei suuseksistä voi saada sukupuolitauteja.

Can "Sex and the City" fu** brains out from your child - literally?

Kolumnissa esitetään myös rohkea väite, että median antamat aikaiset seksiärsykkeet aiheuttavat lapsen aivoissa sellaisia pysyviä muutoksia, että niiden kehitys pysähtyy liian aikaisin. Toisin sanoen heistä tulee tyhmempiä. Väite on peräisin eläinkunnassa havaituista seksuaalikäyttäytymisen vaikutuksista aivoihin. Kolumnisti on aidosti huolissaan siitä, että seuraavista sukupolvista kehittyy alkeellisempia kuin meistä, jotka eivät ole olleet lapsia Sex and the Cityn aikakaudella (ko. sarja vain yhtenä esimerkkinä, ei varsinaisena hyökkäyksen kohteena).

Onhan tuo vähän liioiteltu skenaario, mutta se on varmaa, että liian varhaiset ja median värittämät seksuaaliärsykkeet eivät ole hyväksi lapsille. Tutkittua tietoa on mm. siitä, että pornofilmit turruttavat nuorten tunteet ja vääristävät kuvan rakkaudesta, parisuhteesta sekä naisesta. Ja eiköhän tuo päde myös vanhemmille aikuisviihteen aktiiviharrastajille.

Toisen vuoden kynnyksellä

2005-08-15T13:52:00.000+03:00

Ja näin on toinen opiskeluvuosi virallisesti avattu, sillä tänään meillä oli syksyn ensimmäinen luento! Aiheena on biofysiikka, jota käydään yliopiston perinteiden mukaisesti tyylillä ensin-teoria-sitten-laskut. Lääkärin laskutaidosta on ollut keskustelua, siis että tarvitaanko sitä. (Vanhemmat kollegat osannevat valaista asiaa?)

On kyllä omituista kun voi nyt sanoa olevansa "toisen vuoden lääkisläinen". Viime vuosi meni niin hujauksessa, on kuin olisi vasta iskenyt kuokkansa peltoon ja kyntäminen alkaisi vasta nyt (eläköön kielikuvat!).

Mutta eipä siinä. Pummikesän jälkeen opiskelu on juuri sitä mitä aivot vaativat. Kuokkani on teroitettu, ei kun töihin!

Medisiinari katsastaa "Lääkärikokelaat"

2005-08-12T13:51:00.000+03:00

Nelosella alkoi pyöriä muutama viikko sitten uusi dokudraama Lääkärikokelaat, joka kertoo UCLA:ssa erikoistuvien lääkärien päivittäisestä elämästä sairaalalla. Sarja menee reality-TV -osastolle, mutta on sellaiseksi hyvin onnistunut. Kamera ei pakoile vaikeitakaan tilanteita, vaan katsojalle välitetään intiimisti tunnelmat sekä potilaiden että lääkärien kannalta. Useampaanki kertaan on esimerkiksi seurattu maksansiirtopotilaiden reittiä aina sairaalaan saapumisesta, leikkauspöydän ja toipumisen kautta, kotiutumiseen saakka. Potilaan seuraamista katkotetaan lääkäreiden haastatteluilla, joista selviää tarkemmin, millaisi operaatioita ollaan suorittamassa ja mikä on potilaan kulloinenkin tila.

Lääkärikokelaat onnistuu siinä, missä monet näytellyt sairaaladraamat epäonnistuvat: välittämään oikean kuvan siitä, mitä lääkärin työ on yliopistosairaalassa. Residenteillä on sarjassa kova kiire, töitä on paljon ja paine kova. Tätä työn stressaavuutta korostetaan katsojan kiusaksi asti, tuntuu että USA:ssa ei ole minkäänlaista työtä säätelevää lakia. Kokelaat huhkivat itsensä tainnuksiin asti ja esimieskin vain heittää löylyä kiukaille. Pakotetaanko erikoistuvat lääkärit UCLA:ssa tosiaan tuollaisiin työtunteihin vai onko se kokelaiden oma valinta, halu todistaa pätevyytensä?

Sarja antaa esimakua siitä, millaista lääkärin työ on. Se on raskasta ja äärimmäisen vastuullista työtä, jossa tasapainotellaan tunteiden ja järjen välillä, yritetään pitää sopiva etäisyys potilaaseen ja tehdä mahdollisimman hyviä hoitopäätöksiä ja suorittaa leikkauksia, joissa potilaan terveys ja jopa henki ovat pelissä. On mielenkiintoista huomata, kuinka paljon kokelaissa on kehittymisen varaa verrattuna seniorilääkäreihin. Erikoistumisvaiheen nuoret lääkärit ovat inhimillisen vajavaisia niin päätöksentekotaidoissaan kuin potilaan kohtaamisessakin ja kamppailevat ankarasti lähinnä itsensä luomia paineita vastaan. Jokaisella nuorella lääkärillä on sarjassa omat helposti havaittavat heikkoutensa ja vahvuutensa, joista on hyvä ottaa oppia. Erityisen mielenkiintoista oli edellisessä jaksossa nähdä lääkärin itsensä sairastamista ja siirtymistä näin potilaan housuihin. Nuori pahoja epilepsiakohtauksia saava lääkäri oli sairautensa kanssa ihan kuin kuka tahansa potilas. Sairaana ihminen ei enää luota tai ei pysty käyttämään omaa järkeään saati sitten uskoa ja ymmärtää kirjoitettu tekstiä sairaudestaan, vaan hän tarvitsee toisen ihmisen (luotettavan asiantuntijan) kertomaan, miten asia on, mitä asialle voidaan tehdä ja onko syytä huoleen - kipeänä kaikki ovat samalla viivalla.

Potilaiden vaiheita ja kamppailuita sairauksiaan vastaan seurataan aivan läheltä. Potilaat ovat nauhoitusvaiheessa selvästi jo tottuneet kameraan, joten tapahtumia pääsee seuraamaan ikään kuin näkymättömänä sivullisena. Dramaattisimmat hetket ja onnelliset loput saavat tunteet pintaan melkein kenellä tahansa katsojalla, paitsi ehkä sarjaa katsovilla lääkäreillä, jotka ovat opetelleet siitä pois työssään. Maksan siirrot ovat vakavaa puuhaa eikä ole yllätys, että elimistö ei tykkää hyvää, kun puolet maksasta on leikattu pois. Kasvaahan se takaisin, mutta ei nurisematta.

Kun kieli ei riita

2005-08-06T23:49:00.000+03:00

Matkapaivakirja - viimeinen naytos

Terveisia Puolasta! En ole koskaan ennen ollut taalla. Oli huvittavaa huomata miten hintataso putosi heti rajan ylityksen jalkeen. Yksi puolalainen zlotych on noin 25 senttia, ja esimerkiksi munakas maksaa huoltoaseman ravintolassa noin puolitoista euroa. Rajanylitykseen ei Saksasta tullessa tarvinut passia ihmeempia, hyva kun edes katsottiin onko passikuvan ja ylikulkevan ihmisen kasvoissa mitaan yhdennakoisyytta.
Hauskinta tanaan on ollut puhua puolaa. En siis puhu kyseista kielta yhta sanaa enempaa ("terve" lausutaan puolaksi jotakuinkin "tsheist") mutta jotenkin jollakin englannin ja saksan valisella
mongerruksella elekielella hoystettyna olen yleensa saanut asiani ymmarretyksi.
Seuraavalla kerralla toivottavasti jotain aivan muuta. Kuten laakisblogiin sopivaa juttua...

Tavat ja tottumukset

2005-08-04T22:29:00.000+03:00

Matkapaivakirja osa 8

Minun taytyy myontaa, etta ihailen brittilaisia. Heilla on omanlainen liikenteensa, pistorasiansa, rahansa, mittayksikkonsa - ja sen sijaan etta he noloina peittelisivat sita kuinka pinttyneita he ovat tapoihinsa, he nimenomaan paistattelevat omaperaisyydellaan. Huolimatta siita etta koko muu Eurooppa saa tuskailla mailien, jaardien - tai vaikkapa hilpean tilavuusmitan, pint: in edessa (n. 0,5683 litraa). Cheers!

Pari paivaa sitten podin jatkuvaa pienta huimausta liikenteen vuoksi. On aivan eri asia nahda hauska kuva vasemmalla puolella ajavasta autosta kuin istua etupenkilla ja pelata henkensa edesta vastaantulevaa kaksikerroksista bussia, joka liikkuu juuri niinkuin ei luulisi.
Iso-Britannia naytti kesaista puoltaan: ranta oli taynnaan hienoa vaaleaa hiekkaa jolla lojui ruskettuvia vartaloita varikkaiden tuulensuojakyhaelmien kupeessa. Hieman etaampana pari palmua (!) koristivat nakyman suorastaan valimerelliseksi.

Alkaa kuitenkaan olko kateellisia, kylla siella satoikin, muttei onneksi mitaan rakeita hevimpaa. Paikan nimi oli Bournemouth [b o o n m oe th], aivan etelarannikolla, sopiva paikka valttaa terrorisminmakuinen Lontoo. Murphyn laki ei sentaan aivan pitanyt paikkansa, mutta antoi muistutuksen olemassaolostaan kun reilun sadan mailin paassa, Brightonissa, saatiin yksi vandaali kiinni. Lahdimme menemaan.

Lahetanpa siis terveisia taalta kotimatkalta, jalleen Saksasta. Ensi viikolla alkaa taas opiskelu, jota odotan kiitollisin mielin. Sanalla rutiini on harvoin ollut mielessani niin miellyttava kaiku kuin juuri talla hetkella.

Muu maa vs. mansikka

2005-07-27T19:44:00.000+03:00

Matkapaivakirja osa 7.

Lyypekin jalkeen rantauduimme hetkeksi huilimaan Hampuriin kavereille kylaan ja tanaan saavuimme aamuvarhaisella Euroopan sydameen (hmm tai ehka pikemminkin maksan seutuville kun selka palloa vasten ollaan oikeassa laidassa), Belgiaan. Tamankertainen kaupunkimme Antverpen on Belgian hollanninkielisella alueella ja tunnettu mm. jalokivistaan ja pitsista. Naissa muutamissa keskieurooppalaisissa kaupungeissa vierailut ovat vahan ravistelleet tajuamaan, kuinka nuori maa Suomi on. En osaa selittaa milta tuntuu kavellessa pitkin jotakin ajanhiomilla kivilla paallystettya kujaa, jonka seinien kulumista ja koukeroista voi nahda ajan vaikutuksen, historian kulun. Kotimaa tuntuu avarammalta, yksinkertaisemmalta ja selkeammalta. Ikava?
Matkalla on tullut opittua muutama asia. Tiesitteko, etta
-Ruotsissa on postimerkkiautomaatteja postissa. Kotimaassa en ollut tormannyt vastaavaan
-saksalaisessa pankissa yksityisyys on paljon vahemman arvostettua kuin pohjoisemmassa Euroopassa. Hampurilaisen pankin hontelot, poytamaiset tiskit oli ripoteltu pitkin huonetta ja virkailijan loytamiseksi hanet oli metsastettava itse
-Hollannissa ollaan tosi tosi varovaisia 24h-huoltareilla. Pleksin takaa vienosti hymyillyt nainen antoi vaihtorahat pleksin ali sujautettavaan laatikkoon, jollaisia nakee Suomessa ehka bussiaseman lippumyymaloissa tai pankeissa. (Toisaalta ymmarran hyvin varotoimenpiteet, jos juuri tallaisia kauppoja on ryostetty.) Mietin vain, tungetaanko naamaani haulikko jos epahuomiossa yskaisen.
-Belgiassa nappaimisto on erilainen, mika saattaa aiheuttaa suomalaiselle turhautumista ja kirjoituksen keskey

Lyypekissä

2005-07-23T14:04:00.000+03:00

Matkapäiväkirja osa 6

Terveisiä aus Deutschland!
Lübeck, vanha historiallinen kaupunki näyttää hienolta. Vanhoja rakennuksia, puistoja, linnoja... Keskellä kaupunkia on vanha kaupunginosa, jota ympäröi vesioja tai miksikä sitä sanoisi - vallihauta? Vanhan kaupungin kapeat kujat ja 40 m²:n kolmikerroksiset talot ovat kuulemma katsastamisen arvoisia. Olennaisesti katukuvaan kuuluvat patsaat, olut ja würst (saksalainen makkara!) Turisti saa ilmaisen kaupunginkartan kouraansa, ja juna-asemalta löytyy tavarasäilytys laiturin alta. Infopisteitäkin on mallikkaasti.

Tässä välissä selitettäköön, että olen tässä menossa kaverini kanssa suunnittelemattomalla rinkka-selkään-ja-menoks -matkalla, ja niinkuin aiemmin mainitsin, pidän tämän blogin osalta matkapäiväkirjaa kun vain ehdin nettiin. Kaverit & tutut: kas tässä virtuaalinen postikorttinne! Muut: Elkää vetäkö hernettä nenään, vaan levähtääkää virtuaalisesti rinkkani päällä ja katsokaa maailmaa ja maisemia reissaavan lääkisläisen silmin. Kuvia en valitettavasti pysty laittamaan, mutta esmes www.luebeck-tourismus.de -sivustolla on juttua kaupungista.

Matka jatkuu, bis nächstes!

Matkalta

2005-07-21T21:18:00.000+03:00

Matkapäiväkirja osa x
Lyhyet terveiset tutuille och tuntemattomille täältä läntisestä Ruotsista. Göteborg on aika jees. Samoin selkäsärkyvoide ja (suomalainen!) suklaa.

Minulla on meneillään kokeellinen määritys, mitä kaikkea kroppa sietää - nälkää, rinkan painon, sateen, auringonpaahteen, hyttyset, pitkät kävelymatkat... Olen rättipoikkiväsynyt mutta kivasti mennyt.

Lisää myöhemmin, hip hej!

Kirjoittajasta tulee humanistilääkäri. Mikäli mahdollista.

Neurofilosofiaa

2005-07-20T16:09:00.000+03:00

Olin alkuviikosta käymässä kirjastossa tavallisella sanomalehti-/kahvitauollani. Tilasin automaatista Cafe au laitin ja siirryin siemailemaan sitä pehmeälle nojatuolille haettuani hyllystä päivän lehdet. Kahvi oli erityisen hyvää sinä päivänä, ja olisi tehnyt mieli hakea toinen kupillinen, ne kun ovat niin pieniä automaateissa. Samalla hetkellä silmiini osui kuitenkin läheisellä seinustalla oleva hylly, johon tuodaan kirjaston tilaamia uusia kirjoja, ja santsikuppi jäi hakematta. Päätin mennä lähemmäs katsomaan, mitä sieltä löytyy. Kiinnostavin löydös oli Patricia Churchlandin Neurofilosofia (suomennettu painos vuodelta 2004) ja päätin selailla sitä hieman tarkemmin, koska olen aina ollut kiinnostunut niistä asioista.

Katsoin sisällysluettelosta sivut aiheeseen "tietoisuus" ja ryhdyin lukemaan. "Ei ole yhtäkään tieteellistä todistetta siitä, että tietoisuus voisi olla riippumatonta neuraalisesta toiminnasta". "Jos uskotaan, että tietoisuutta voi olla kuoleman jälkeen, on myös uskottava, että tietoisuus on jotakin aivoista riippumatonta". Jatkoin edelleen, kirjassa esiteltiin nyt mielenkiintoinen ajatus käänteisen spektrin ongelmasta.

Skeptikolla on hypoteesi, että kaksi henkilöä voivat nähdä spektrin värit päinvastaisina: toinen näkee normaalin väriskaalan oikealta vasemmalle, toinen taas näkee samat värit, mutta käänteisenä, peilikuvana. Heidän objektiivinen havainto on täysin sama, mutta subjektiivisesti erilainen: henkilö A näkee esimerkiksi punaisen värin, mutta kun henkilö B katsoo samaa punaista väriä, hän kokeekin tämän violettina värinä. Molemmat kuinkin puhuvat väristä samalla nimellä: punainen. Tämä on skeptikon mielestä todiste siitä, että subjektiivinen kokemus ei ole suora seuraus stimuluksesta. Skeptikon väite on kuitenkin ollut mahdollista kumota, koska on saatu selville, että ihminen havaitsee enemmän vihreän kuin sinisen värin sävyjä, ja jos skeptiokon väite pitää paikkansa, pitäisi toisen henkilöistä esimerkiksi erottaa vastaava määrä sinisen sävyjä kuin ensimmäinen henkilö erottaa vihreän sävyjä. Tätä ei ole kuitenkaan voitu todistaa. Ongelma on osa suurempaa neurofilosofista ongelmaa kvalioista (qualia), subjektiivisesta kokemisesta. Löysin googlettamalla kvalioita laajemmassa kontekstissa käsittelevän artikkelin, johon kannattaa myös tutustua, jos kognitiivinen filosofia kiinnostaa.

Muutaman kappaleen perusteella voin suositella Churclandin kirjaa kailille, myös kokeneimmille filosofian lukijoille. Teos on erittäin selkeästi kirjoitettu, mutta tarjoaa samalla haasteellisia filosofisia päättelyketjuja ja probleemeja.

Ruisrock - Kokemuksia kollegiaalisesti jakeluun

2005-07-12T15:55:00.000+03:00

Ruisrock oli ja meni. Ensihoito-orientoituneena medisiinarina menin sitten jo toistamiseen lupautumaan tapahtuman ensiapupäivystykseen, mihin sitten sunnuntaiyönä jälleen kerran pohdiskelin syytä. Nyt levänneenä ja jokseenkin palautuneena ajatuskin taas kulkee.

Festarit ovat rankka laji, sen näkee selvästi juuri ison tapahtuman ensiapupisteessä. Tyyppivammoja ovat perinteiset huonojen kenkien aiheuttamat hiertymät, auringon- ja nokkosenpolttamat, erilaiset haavat ja ruhjeet, nyrjähdykset ja puolihuolimattomasti tehdyt lävistykset. Tällä kertaa myös helle pääsi yllättämään juhlijat, sillä eriasteisia lämpöuupumuksia ja elektrolyyttitasapainon heittoja tuli hoidettavaksi ennätysmäärä, jopa niin paljon, että lauantain aikana loppuivat nesteet ja kanyylit kahdesti. Turun terveyskeskuspäivystyksen henkilöstö oli ymmärrettävästi riemuissaan, kun joutuivat toimittamaan täydennystä. Vähintään yhtä riemuissaan lienee ollut TYKSin kirurgian etupäivystäjä, joka eteentyönnetystä hoitoketjun pisteestä huolimatta joutui sietämään ylimääräistä kuormitusta. Ihme kyllä ainuttakaan erään nimeltä mainitsemattoman ortopedin kuuluisaa myllypuhelua ei päivystyspisteen kollegalle tullut.

Muita yleisiä asiointisyitä ovat särkylääkkeiden ruinaaminen sekä laastareiden hakeminen hiertymien itsehoitoon. Useaan otteeseen olisi tehnyt mieleni sanoa, ettei tämä mikään ilmainen apteekki ole, mutta eipä sekään nyt oikein kestävä ratkaisu olisi ollut. Palveluista on tarjottava kaikki tai ei mitään. Ikävintä kaikessa ehkä kuitenkin on se, että suurin osa käynneistä olisi ollut vältettävissä, mikäli ihmiset tiedostaisivat muutamat yksinkertaiset asiat, eräänlaisen festarivieraan muistilistan. Se sisältää seuraavat kohdat:

1) Kunnolliset kengät. Ei uusia, vähän käytettyjä kenkiä, korkokenkiä tai kusiluistimia.
2) Sukat jaloissa. Moni hiertymä olisi vältettävissä pitämällä sukat jaloissa.
3) Omat Buranat ja laastarit mukaan. Vähentäisi kummasti asiointitarvetta.
4) Runsas nesteytys. Kuumana kesäpäivänä tulisi juoda minimissään kolme litraa - eikä tämä tarkoita diureesia lisäävää kaljaa (joka festareilla muutenkin on tolkuttoman hintaista, etenkin kun sitä Ruisrockissa kauppaa Turun demareiden kunnallisjärjestö).
5) Lakki päähän. Suoraan päähän kohdistuvan auringonvalon välttämisellä välttää myös lämpöuupumuksen lähisukulaisen, auringonpistoksen.
6) Kevyt ja mukava paita sekä reippaat suojakertoimet. Näillä välttyy auringonpolttamilta.
7) Kaikenlaisten festarilävistyksien ja tatuointien aktiivinen välttäminen. Paskaa laatua paskoissa olosuhteissa paskoin hoidomahdollisuuksin jos/kun jokin menee vikaan.
8) Terveen järjen kunnioittaminen - piikkiaitojen yli EI ole viisasta kiipeillä. Uskokaa meitä...

Tällaista tämä Suomen festarikesä on. Kun joku yllä mainitun listan opettelisi ja pitäisi mielessään, niin selviäisi varmasti sekä hengissä että hyvillä mielin festareista kuin festareista. Jokaiselle kollegalle voin suositella festaripäivystystä kokemuksena, siinä tilanteessa oppii paljon sellaisia asioita, joita ei koulussa opeteta (esimerkiksi haavanhoitoa, joka hoitajille kyllä on arkipäivää, mutta josta huomaa itse tietävänsä todella vähän). Myös tiimityöskentely on isoilla festareilla aivan erilaista kuin normaalissa terveydenhuoltomaailmassa, sillä maallikoitakin on joukossa paljon ja työtehtävien koordinointi ei olekaan festareilla mikään talon sisäinen asia, vaan siellä pelataan hyvin pitkälti turvallisuusihmisten kanssa. Kun vastuulla on 75 000 ihmisen turvallisuus ja terveys, siinä riittää työsarkaa ja opittavaa kollegalle kuin kollegalle.

Näine kesäterveisin happo jatkaa nyt kylmälle oluelle ja palaa sorvin ääreen taas jossain vaiheessa kesää. Terassihetkiä teille kaikille siihen asti.

Yötön yö

2005-07-11T15:42:00.000+03:00

Oli taas mukavaa palata tänne Ouluun, Suomen vyötärölle keikkumaan. Hirvittävän kotoisaa, vaikka olenkin asunut täällä vasta vajjaan vuojen. Jonkin aikaa asiaa pähkäiltyäni älysin, mistä tuttuuden tunne johtui. Valosta.

Lapsuuteni kesistä muistan etenkin kesäillat. Ne olivat valoisia kuin mitkä. Juhannuksena kokko loimusi järven rannalla, ja vastarannalta kuului etäinen haitarin soitto. Aurinko ei tuntunut laskevan ollenkaan, vaan koko maisema kylpi lämpimän oranssin hehkussa. Mustavalkoisesta matkatelevisiosta katsottiin kymmeneltä Dallasia, mikä oli rikollisen hauskaa, sillä arkisin nukkumaanmenoaika oli ehkä siinä kahdeksan pintaan.

Vähän vanhempana tuli valvottua vähän myöhempään, ja kesäiltaisin lähdettiin kavereiden kanssa rantaan uimaan. Jos jokin toiminta kuuluu kesään niin juuri yöuinnit. Kaste on jo laskeutunut ja veden päällä leijuu vähän sumua. Itikkaparvet surisevat rantakaislikossa ja heinäsirkat sirittävät konserttojaan. Aurinko on jo laskenut, mutta valoa riittää vielä montakin hetkeä.

Täällä Suomen pohjoisimmassa lääkiskaupungissa aurinko laskee tähän aikaan kesästä vähän ennen puoltayötä, mutta käytännössä valoisaa on koko ajan, sillä aurinko nousee jo kolmelta. Ihmiset ovat liikkeellä kesäiltoinakin ja se mikä talven horroksessa menetettiin, otetaan nyt takaisin. Pohjoisempaan kesänviettoon kuuluu käsittääkseni tietty maanisuus, ollaan nyt sitten hereillä, eletään täysillä, kun kerran valoisaa on. Jatkuva valoisuus tuo toistuvasti mieleeni lapsuuteni kesiä ja synnyttää ikuisen nuoruuden illuusion.

Jos yöttömän yön voisi purkittaa, lähettäisin sen kaikille Suomen depressiopotilaille. Sairastuneisuus vähenisi takuuvarmasti.

Ensin otetaan hyvä kirja, hyvää musiikkia ja pyyhe. Ja sitten lähdetään rannalle...

2005-07-05T15:28:00.000+03:00

Niin juuri, kuinkas sitä muutenkaan hellepäiviä paremmin viettäisi. Näsijärvikin on lämmennyt sitten Uson pulahtamisen jälkeen, joten vedessä kelpaa nyt pulikoida. Ranta kuhisee kansaa ja kilpailu vapaista kohdista on kovaa, kun kaikki haluavat paikkansa auringossa. Sitten kun sellainen löytyy sileältä rantakalliolta, hiekalta, nurmelta tai laiturilta, voi ojentaa jäsenensä ja nauttia lämmöstä. Heinäkuu on kesän parasta aikaa. Se on myös erilainen kuin kesäkuu. Kesäkuu on vielä uuden kasvun, valon ja raikkauden aikaa. Heinäkuussa kesä puolestaan muuttuu, lämpö lisääntyy, kasvu on tasaantunut ja lounto on rehevimmillään. Kun kesäkuu oli raikas, heinäkuu on mausteinen. Sävy on keltaisempi, kuumempi ja raukeampi. Maa huokailee lämpöään ylöspäin, auringon valo ja kuumuus saa ajan seisomaan.

Jos haluaa sulkea rannan hälinät pois korvistaan, voi laittaa kuulokkeet korviin ja sopivaa musikkia soimaan. Yksi kesän parhaista on tietenkin Coldplayn uusi albumi, jonka jo päivän albumiksi aiemmin nimesin. Katsoin viime viikolla yhteyeestä kertovan dokumentin, jossa muusikot kertoivat omin sanoin kehityksestään. Bändi haluaa tuoda selkeästi itsestään esille älykkään, tyylikkään ja kypsän vaikutelman antaen syvällisiä ja selkeitä vastauksia kysymyksiin. He haluavat, että tämä imago heijastuu myös heidän musiikistaan, sen pitää vedota ihmisiin. Ja hyvin se on onnistunutkin, bändi on kovaa vauhtia kipuamassa maailman arvostetuimmaksi bändiksi. Jäsenet antavat ymmärtää, että heillä on ikään kuin ylimaallinen kyky tehdä musiikkia, niin että hittibiisi voi syntyä vaikka yhdessä yössä. Dokumentissa näytettiin myös otteita Coldplayn soitannosta konserteissa. Bändi toimii yllättävän hyvin myös livenä, esiintymisestä näkyy aito energia ja soiton into. Vokalisti-pianisti näyttää eläytyvän todenteolla ja antaa musiikin viedä, joissain biiseissä näyttää siltä kuin kaveri harrastaisi seksiä pianonsa kanssa. Yleisö tykkää ja soitto kuulostaa ja näyttää hyvältä. Tällainen musiikki sopii erinomaisesti siis myös rannalle.

---

Piti vielä lisäämäni, että samaisessa dokkarissa tuli ilmi, että Coldplayn albumin nimi X&Y ei liitykään millään tavalla kromosomeihin!!! Olin ilman muuta olettanut, että se hienolla tavalla jotenkin symboloisi miehen ja naisen välisiä suhteita ja eroavaisuuksia. Mutta ei. Herrat selittävät ohjelmassa kirjaimien liittyvän epäkekseliäästi algebran tuntemattomiksi merkittyihin tekijöihin. Voi kuinka laimeaa, hehe!

Ihmistenvälisisistä sopimuksista

2005-06-30T21:01:00.000+03:00

Amnesty julkaisi toukokuun lopulla vuosiraporttinsa, josta ilmenee se ettemme täällä pallolla talsiessamme osaa pitää sopimuksia keskenämme. Pahiten sopimuksille on haistattanut valtio, joka on ottanut omankädenoikeudekseen kostaa kaikille vihollisilleen ja siinä sivussa syytää ilmaan moskaa ihan kuin huvittaa (ai mikä Kioton sopimus? Never heard!).

Yhdysvalloissa on varmasti kivojakin ihmisiä. Kaikki kunnia heille. Mutta johtajanpalleilla istuvat pellepelottomat ovat onnistuneet kumoamaan jo aika monta asiaa, joita pidän hyvänä ja oikeana.

Paras keksintö oli kyllä ehdottomasti se, että vähän pyörittelemällä termejä voidaan kymmeniltätuhansilta ihmisiltä viedä ihmisoikeus - oikeus tulla kohdelluksi ihmisenä lain edessä. Terrorismin Vastaisen Sodan (TVS) pidätettyjä pidettiin vankeina, joille olisi sotavankeina kuulunut oikeus inhimilliseen kohteluun. Yhdysvaltojen hallituksen mukaan pidätetyt eivät ole sotavankeja, joten eipä heitä minkään oikeusistuimen eteen viedäkään. Kuinka kätevää!

Kidutuskielto taas kierrettiin määrittelemällä kidutus "sellaisen kivun aiheuttamiseksi, joka tavallisesti liitettäisiin vakavaan fyysiseen tilaan tai vammaan, kuten kuolema, elinten pettäminen tai ruumiintoimintojen vakava toimintahäiriö". Kaikki muu, kuten sähköshokit, unen rajoittaminen, aistien tukahduttaminen ja fyysinen väkivalta siis on aivan okei! Grreat!

Perustelu TVS:n uhan torjumiselle kaikin mahdollisin ja mahdottomin kuviteltavissa olevin keinoin kumpuaa nähdäkseni pedofiililogiikasta. Selitän:
Tiedättehän, kun viattomaan ja suloiseen olentoon, kuten juuri lapseen, kohdistuu selittämätöntä ja julmaa pahaa, kuten pedofiilin hyökkäys, se saa kädet puristumaan nyrkkiin niin että kynnet raapivat kämmenen vereslihalle, maailma muuttuu punaiseksi ja mielessä kaikuu vain "tappakaa se!"? Oulussa sattui toukokuussa tapaus joka sai minut aggression partaalle, kun nuori tyttö joutui sieppauksen ja hyväksikäytön uhriksi. Esimerkiksi Aasiassa samantapaisen kohtalon kokee paljon useampi lapsi, päivittäin, tiedän kyllä - mutta ainahan se vihlaisee enemmän, mitä lähemmäksi omaa napaa potku osuu. Amerikka on kansalaisilleen tämä kallis lapsi, joka joutui terrorismi-pedofilian uhriksi. Ja nyt mitkään keinot eivät ole kiellettyjä. "Ne ovat pahoja, ne uhkaavat meitä, ne raiskaavat ja silpovat meidät, ne ovat 'niitä', eivät ihmisiä. " Erona on vain se, että Suomessa pedofiili tunnustetaan edelleen ihmiseksi, jolla on oikeus tulla tuomituksi.

Tämä meidän mallimme on ihmisoikeudellisesti parempi, mutta edustaa asian toista ääripäätä. Oululainen namusetä pääsi nimittäin ensikertalaisena pälkähästä päänsilityksellä. Ei, minä en heitä kiveä, vaikka mieli tekisikin, mutta kyllä nyt joku korrelaatio rikoksen vakavuudella ja rangaistuksen suuruudella pitää olla. Tai pitäisi olla. Lapsen hyväksikäyttö ja naisen raiskaaminen ovat rikoksia, joissa viimeaikainen tuomiolinja on ollut katsoa, kuka teon on tehnyt ja vasta sitten punnita tekoa itseään.

Länteen päin on helppo katsoa, mutta osataan sitä idässäkin. Venäjän ihmisoikeusrikkomukset turhauttavat yhtä lailla. Mitä pieni ihminen voi tehdä?

Maailma ei ole oikeudenmukainen paikka. Opin sen viisivuotiaana, kun pihan isot lapset heittivät minut keinusta alas. Ei silti kannata jäädä kuralätäkköön itkemään. Esimerkiksi vetoomuksia voi allekirjoittaa, jos ei halua lähteä kyltin kanssa heilumaan -tai jos ei ole vielä valmis(tunut?) liittymään Lääkärit ilman rajoja -järjestöön. Siinä on muuten hieno järjestö. Kunnioitusta. Joka tapauksessa keinot on monet, mutta päämäärä sama: välittää toisista. Tai ainakin yrittää.

Linkkivinkki:
www.amnesty.fi
www.msf.org

Kotikonnuilla kolisee

2005-06-27T21:00:00.000+03:00

Matka(?)päiväkirja, osa 4.

Liftausreissu-kaupunkikierrokseni päättyi jokin aika sitten ja palasin vanhaan kotikaupunkiini jonka nimeä en nyt tässä intimiteettisuojasyistä maailmalle julista. Kotona paras?

Kotiväki on rakasta ja vanhoja kavereitakin on mukava nähdä pitkästä aikaa. Kotityöt, joihin suhtauduin teini-ikäisenä samalla ihastuksella kuin viikon vanhaan oksennukseen, ovatkin yllättäen ihan miellyttävää puuhaa. Etenkin kun ulkona sataa.

Kaikki ei kuitenkaan ole ennallaan. Kotona nimittäin vallitsevat kodin lait, jotka ovat eri lait kuin omat säännöstöt. Pinttyneet tavat, jotka ovat erilaiset kuin ne omat, aiheuttavat pyörremyrskyjä mehulasissa. "Miksi perhanassa tämän vessapaperirullan pitää pyöriä väärään suuntaan?!" Luulin aikuistumiskriisin olevan jo ohi. Luulin suhtautuvani luontevasti kotona olemiseen. Vielä taitaa olla opittavaa. Kyllä te tiedätte. Jokainen on joskus lähtenyt kotoa ja palannut sitten, käymään.

Juuri nyt en silti olisi mielummin missään muualla.

PS Pahoittelen blogin valtausta. En minä pahuuttani. Mutta muut kirjoittajat ovat ilmeisesti poissa koneidensa äärestä kun taas itse kirjoittelen sadepäivän ratoksi.

Sekalaisia ajatuksia Pirkanmaalla

2005-06-23T00:34:00.000+03:00

Matkapäiväkirja osa 3.

Matkani jatkui tänään toiseen lääkiskaupunkiin ja löysin itseni täältä Tampereelta. Sanottakoon, ettei tarkoituksenani ole tässä astella paikallisten blogikollegojen varpaille, vaikka esitänkin joitakin huomioita kaupungista näin ulkopuolisen silmin.

Tampere on järvinen ja mäkinen ja harjuinen kaupunki, jossa puhutaan omaa kieltä. Muukalainenkin kykenee ymmärtämään, kun oikein keskittyy. Tampereenkiälisiä uutisia voi kuunnella osoitteessa www.radio957.fi ja ko. uutiset lähetetään ko. radiosta kerran viikossa. Turvaseksi on täällä kuulemma kovasti arvostettua, sillä jopa humanistisen tiedekunnan laajennusrakennuksen falliset pylväät haluttiin suojata sukupuolitaudeilta kondomeilla. Valistus. Se ilmeisesti tehoaa.

Mitä ajattelin tänään:

-Uusien ihmisten kohtaaminen on aivan hirvittävän mielenkiintoista. En ole koskaan lukenut psykologiaa, joten harmikseni en tunne termejä kokemuksiani kuvaamaan. Yritän silti: Olen matkallani kohdannut eri näköisiä, -kokoisia ja -ikäisiä ihmisiä, joiden kanssa jutellakseni minun on täytynyt ikäänkuin virittää radiolähettimeni ja -vastaanottimeni oikealle taajuudelle. Huomaan sinuttelevani ja teititteleväni vaihtelevasti, huomaan muuttavani puheeni rytmiä ja tyyliä toisen ihmisen mukaan, huomaan puhuvani paljon tai vaikenevani luontevasti. Mieleeni juolahti tänään kansanterveystieteen luento lääkärin vuorovaikutustaidoista. Pitääpä sitä lomallakin näköjään miettiä tällaista... Joka tapauksessa, jos saan vuorovaikutustaitojen harjoitusta lomaillessani, aina parempi.

-Järvivesi on selkeästi merivettä kylmempää. Hrr!

-Voiko 2-varpaassa oleva nivelen kohdalla oleva, luiselta tuntuva pahkura olla todella luuta/rustoa? Vai voiko pieni rasvakasvain vain tuntua luiselta? Yhden vuoden opiskelujenperusteella en osannut sanoa ystävälleni juuta enkä jaata, vaikka tietenkin halusin pelastaa maailman sankarilääkärinä ja briljeerata salatulla tiedolla. Kehotin häntä kääntymään lääkärin puoleen mikäli pahkura oireilee jotenkin.

-Onko koskaan tehty kattavaa tutkimusta siitä, kuinka hyvin ihmisten lapsina leikkimät leikit korreloivat aikuisuuden ammattien kanssa?

Hyvät lukijat. Kas tässä tämänpäiväinen välähdys yhden 2000-luvulla elävän lääkisopiskelijan lomanaikaisesta päänsisällöstä. Toivotan miellyttävää juhannusta pelastusliivien ja kohtuukäytön kera.

Kirjoittajalla oli 3-vuotiaana lääkärinlaukku. - Mikä sinänsä voi olla pelottavaa. Tai sitten ei.

Tien päällä Keski-Suomessa

2005-06-21T17:40:00.000+03:00

Matkapäiväkirja osa 2.

Tämänkertainen aiheeni Suomen kaupunkien epämääräisessä pintapuolisessa esittelyssä on Jyvääskylä, jonne juuri saavuin. Tämä on minusta tosi kivannäköinen paikka. Kaupunki on kesälläkin vireä, ihmisiä parveilee tiistai-iltana kävelykadulla enemmän kuin Vaasan torilla lauantai-iltana. Jos intohimona ovat autot, kannattaa suunnata Suurajoihin, joissa öljyn ja bensan lisäksi ilman täyttää testosteronin haju - näin totesi naispuolinen ystäväni. Jos kicksit saa herkuista, lähistöltä löytyy Pandan tehtaanmyymälä.
Siirryn tästä nauttimaan auringonpaahteesta, se on moro!

Terveisiä Vaasasta

2005-06-20T15:17:00.000+03:00

Matkapäiväkirja osa 1.

LOMAAAAAA!!!
Hei kaikki. Minulla oli perjantaina viimeinen tentti tältä kesältä ja nyt olen lomalla (!!!) Tunne joka valtasi minut astuessani tenttisalista pois oli jotain sanoinkuvaamatonta. En tajunnut mitään. Olin ihan pihalla, sekä kuvaannollisesti että kirjaimellisesti. Vuosi lääkisopiskeluja on takana. Aurinko paistoi. Kesäkesäkesä.
En saanut kesätöitä. Sen sijaan aion lorvia koko kesän hyvällä omallatunnolla. Tämä ryhmäblogi olkoon kesän ajan osaltani matkapäiväkirja, jossa esittelen Suomen kaupunkeja sikäli mikäli olen jossain muualla kuin Oulussa. Tällä kertaa vuorossa on Vaasa, tämänhetkinen sijaintini ja Suomen aurinkoisin kaupunki ainakin tilastojen mukaan.
Vaasa on kaksikielinen yliopistokaupunki jossa ilmestyy kaksi sanomalehteä, toinen suomeksi och samma på svenska. Juhannuksena ei kannata etsiä kaupungista mitään, sillä kaupunki autioituu kun ihmiset lähtevät saaristoon. Lauantai-ilta kaupungilla ei ainakaan ensisilmäykseltä näyttänyt kovin vilkkaalta, vain pari ihmispoloa palloili torilla, joka kyllä on kaunis. Se saaristo kannattaa katsastaa jos tänne eksyy.
Sitten vähän ympäristölobbausta: Greenpeacen laiva Esperanzakin vieraili täällä, kävin katsomassa aktioita tekevää laivaa joka on Itämerellä siksi että se on yksi maailman saastuneista meristä. Tarkoituksena on herättää ihmisten huomio ja vedota päättäjiin, jotta lopetettaisiin myrkkyjen syytäminen mereen. Käynnissä on ekokatastrofi, jonka seurauksena Itämerta uhkaa autioutuminen: tätä menoa meressä ei kasva pian enää kuin levät ja planktonit. Vetoomuksen voi allekirjoittaa Greenpeacen nettisivulla www.greenpeace.fi
Päätän täältä tähän, kuulemiin!

Kantasoluhypeä

2005-06-15T23:01:00.000+03:00

Tämä päivä antoi viitteitä siitä, että tästähän voi tulla hyväkin kesä. Lupaan olla valittamatta helteistä, jos näitä tulee lisää.

Tutkimus on lääketieteessä ehkä aktiivisempaa kuin missään muussa tieteenhaarassa. Olen seuraillut semi-aktiivisesti linkkilistallakin olevaa Google Health News -uutissivua ja katsastellut uusinta tutkimusantia. Noin kuukausi sitten julkaistiin maailman arvostetuimmassa tiedelehdessä Sciencsissä läpimurtotutkimus kantasoluista: Etelä-Korealainen tutkija oli onnistunut kasvattamaan linjan ihmisalkion kantasoluja, jotka oli kloonattu käyttäen sairaiden ihmisten perimää. Kloonauksessa käytettiin ns. tuman siirtomenetelmää, jossa kantasolun tuma vaihdettiin sairaan ihmisen tumaan. Näin kasvavat kantasolulinjat kehittyvät perinnöllisiä sairauksia, kuten diabetestä ja parkinssonin tautia, ilmentäviksi erilaistuneiksi soluiksi.

Kantasolujen ympärillä on ollut pienoinen hype aina niiden keksimisestä saakka. Ihmiset odottavat niistä ratkaisua lähes kaikkiin sairauksiin, syövästä sydäninfarktin hoitoon. Asiasta on kuitenkin varoiteltu innostumasta liikaa, koska kantasolujen suhteen on vielä moni eettinen ja lainsäädännöllinen kysymys ratkaisematta saati että oltaisiin lähelläkään kliinisiä sovelluksia. Itse asiassa perustutkimus on vielä pahasti kesken, eikä edes tiedetä, mitkä kaikki tekijät vaikuttava kantasolujen jakautumisessa ja erilaistumisessa tai erilaistumisen pysähtymisessä. Erilaistumisprosessit ovat osoittautuneet hyvin vaikeiksi hallita. Kaikesta huolimatta kantasolut ovat lupaava tulevaisuuden ala ja niitä kannattaa tutkia. Jatkan kiinnostuneena asian seuraamista.

----
Etelä-Korealaiset ovat näyttäneet saavutustensa lisäksi esimerkillistä tutkijahenkeä ilmoittamalla, että haluavat perustaa kansainvälisen ryhmä kantasolututkimukseen. Perusteilla on myös maailman ensimmäinen kantasoluihin erikoistuva tutkijakoulu. Tällainen verkottuminen ja yhteistyöhenki ovat juuri menestyksellisen tutkimustyön edellytyksiä. Valitettavasti monet tutkijayhteisöt ovat yhä sulkeutuneita ja varauksellisia tällaisen yhteistyön suhteen ja haluavat pitäytyä omissa oloissaan. Yksin puurtaminen tuottaa kuitenkaan harvoin hyviä tuloksia tai nopeaa kehitystä. Toisaalta kansainvälinen yhteistyö onnistuu vain, mikäli ryhmä on osoittanut pätevyytensä julkaisemalla tutkimuksiaan riittävän arvostetussa journalissa. Hwang ja kumppanit toimivat hienosti tiennäyttäjinä lisäksi kantasolututkimuksen eettisten ja lainsaadännöllisten asioiden ajamisessa ja keskustelussa. Työhakemus vain vireille ja Hwangin ryhmään messiin!

Päivän albumit:
- Coldplay: X&Y
- Death from Above 1979: You're a woman, Im a machine

Kun yliopistosta tehtiin tuloskombinaatti

2005-06-05T09:57:00.000+03:00

Suomalaisen korkeakouluopiskelijan kannalta vuoden ikävin uutinen tuli 1.6, jolloi mediat ilmoittivat Arkadianmäen apinalinnan hyväksyneen korkeakouluopintojen "vauhdituslait". Sisältöä on jo siinä määrin jauhettu muilla foorumeilla, etten viitsi siihen enää puuttua, vaan tulen käsittelemään tässäkin puheenvuorossani lähinnä lain motiiveja ja seurauksia. Lääketieteen opiskelijoille uudella yliopistolailla ei ole minkäänlaista merkitystä, mutta medisiinarienkin tulisi tietää vastuunsa yliopistoyhteisön osana. Ilman akatemiaa ei ole lääketieteellistä tiedekuntaakaan.

Päättämällä rajata ihmisten käytettävissä olevaa opiskeluaikaa viestitti jälleen kerran Suomen Sosialidemokraattinen kateuspuolue ideologisen missionsa toteuttamisstrategiaa. Tällä kertaa haluttiin tehdä kerralla selväksi sekin asia, jota niin moni on epäillyt: jokainen ihminen on korvattavissa. Suomen katkera ja itseriittoinen vasemmisto hyökkäsi tällä kertaa älyllisesti parempiosaisten kimppuun ukaasilla "tulos tai ulos". Konkreettisia kustannusvaikutuksia päätöksellä ei tietenkään ole - loisimisen estosta piti jo vanha opintotukilaki huolen. Sen sijaan uuteen lakiin sisältyvä henkinen kepitys on selkeä epäluottamuslause korkeakouluopiskelijalle. Sen tosiasiallinen viesti ei ole "toivoisimme nopeaa valmistumista", vaan "valmistu tai sinut korvataan". Tämä edustaa tyypillistä äärivasemmistolaista tuotantoajattelua, joka kuuluisi pikemminkin aivan toiseen valtioon kuin sivistys-Suomeen. Ihmisen luovuus ja yksilöllisyys hukutetaan tuotantoluvuilla mitattavaan korvattavuuden harhaan. Opiskelijan ei enää haluta sivistävän yliopistossa itseään, vaan suorittavan henkilökohtaisen viisivuotissuunnitelmansa puitteissa tulosmaisterin tutkinnon. Uudessa yliopistolaissa puhutaan myös tekopyhästi opintojen ohjauksesta, mitä kai ei kukaan täysjärkinen ihminen erehtynyt luulemaan miksikään hyväksi asiaksi. Tosiasiassa "opintojen ohjaus" tarkoittaa holhoamisen lisäämistä yliopistomaailmassa ja opiskelijan akateemiseen vapauteen kajoamista. Yliopistoja ollaan hiljalleen hivuttamassa ammattisurkeakoulujen suuntaan. Ehkäpä tämäkin laki oli vain demarien kosto yliopistoille, jotka eivät suostuneet asettumaan samaan kombinaattimuottiin kuin ammattikorkeakoulut? Ehkäpä tämäkin oli vain "kapinoivien" professorien kurittamista?

Sosialidemokraattisten sairaanhoitajanoitien johdolla Suomen sivistyspolitiikasta on määrätietoisesti muokattu "tuottavampaa" koulutuspolitiikkaa, jonka perusmissiona ei ole kansakunnan sivistäminen laadullisin kriteerein mitattuna, vaan keskimääräisen koulutustason nostaminen tuotantoluvuilla mitattuna. Tämä virheellinen, typerä ja älyllisesti epärehellinen ajattelu pohjautuu kahteen vasemmistolaiseen peruspremissiin: ihmisen korvattavuuteen ja sosiaaliseen tasapäistämiseen. Tosiasiassa sosiaalibolshevikit eivät haluakaan luoda koulutuksellaan laatua, vaan näkevät koulutuksen vain ja ainoastaan oman tympeän työvoimapolitiikkansa välineenä. Maisteri ei ole sosialidemokraateille mikään civis, vaan ainoastaan työvoiman yksikkö. On siten helppo ymmärtää, että nämä katkerat ja omaan erinomaisuuteensa tuudittautuneet noidat kuvittelevat parantavansa maailmaa lisäämällä maistereiden tuotantoa. Toinen ideologinen motiivi tietysti löytyy parempiosaisten kepittämisestä, joka on aina ollut Suomessa suosittua. Kateudestahan se SDP:kin kannatuksensa ammentaa. Jo aiemmin luonnosteltu tavoite korkeakouluttaa 70% ikäluokista tähtää korkeakoulutuksen arvostuksen vähentämiseen. Ylioppilastutkinnon kohdalla tässä on jo vuosia sitten riemastuttavasti onnistuttu, joten seuraavaksi kai maisteristakin tulee jokaisen tavallisen tallaajan tutkinto. Tällä kertaa kepitettiin älyllisesti parempiosaisia tekemällä heistä korvattavia. Kun älyllinen parempiosaisuus ennen takasi vapauden sivistää itseään rauhassa, tähtää nyt tehty päätös tämän edun mitätöimiseen. Sosialidemokraatit haluavat tasapäistämällä rangaista älykästä ihmistä.

Rohkenen epäillä, että 1.8.2005 lyödään viimeinen naula Suomen kilpailukyvyn arkkuun. Strategisia virheitä on sivistyspolitiikassa tehty jo tätä ennen, mutta tämä on magnitudiltaan aivan toista luokkaa. Nyt säädetyllä lailla kajottiin vuosisataiseen perinteeseen ja loukattiin yliopistojen kenties tärkeintä perusarvoa, vapautta. Lapsikin ymmärtää, etteivät loukkaukset tähän jää. Kun sillanpää on vallattu, on yhteiskunnan syövällä, sosialidemokratialla jälleen uusi hyökkäysasema valmiina. Lisää kyykytystä on tulossa. Ehkäpä seuraavaksi tasapäistetään yliopistotutkinnot ammattikorkeakoulututkintojen kanssa?

Seurauksia? Keskimääräinen koulutustaso nousee, mutta inflaatio ja lahjakkuusreservien ehtyminen kyllä pitävät siitä huolen, että jatkotutkinnoista tulee jatkossa suosittua kamaa...

Asiapitoista tekstiä opiskeltavista aiheista

2005-06-02T17:14:00.000+03:00

Hyvät ihmiset! Tämä ryhmäblogi viettää hiljaiseloa, mutta kannanpa korteni kekoon ja kirjoitan hetken. Minulla on meneillään tämän kevään opiskeluni loppurutistus ja ankara pänttääminen niinkuin olen saattanut mainita. Koska juuri nyt istun tietokoneluokassa evästaukoani pitämässä, tuli mieleeni jakaa tämänpäiväistä lukemaani toisillekin medisiinareille. Näin oppimisesta tulee interaktiivinen elämys ja säästän aikaani. Jos joku viisaampi huomaa tiedoissani puutteita, korjatkoon. Jos nämä asiat ovat jollekin aivan uusia, tekstini toimikoon pienenä esimerkkiesittelynä siitä mitä fuksit ovat lukeneet keväällä täällä Oulussa.

Tänään olen kerrannut puriinien ja pyrimidiinien biosynteesiä ja metaboliaa. Katabolian häiriöt ovat oleellisempia puriinien kohdalla, sillä juuri puriineista syntyy uraattia eli virtsahappoa joka saostuu uraattikiviksi aiheuttaen kihtiä. Kihdissä esiintyy nivelkipua, sillä uraatti kiteytyy elimistön viileämmissä paikoissa, kuten nivelissä, herkemmin. Kiteytyminen aiheuttaa tulehdusreaktion.

Primaarisen hyperurikemian syynä voi olla PRPP-syntaasin (5'-fosforibosyylipyrofosfaattisyntaasin) liikatuotanto tai HGPRTaasin (hypoksantiiniguanosiinifosforibosyylitransferaasin) puutos. Jos HGPRTaasi puuttuu kokonaan, kyseessä on perinnöllinen X-kromosomaalisesti periytyvä tauti, Lesch-Nyhanin oireyhtymä, joka on käytännössä miesten tauti. Tauti ilmenee neurologisina ongelmina virtsan uraattipitoisuuden lisäksi. Sekundaarinen urikemia voi johtua esim. munuaisvauriosta tai diureettien käytöstä. Hoitona uraattikivien ehkäisyksi käytetään allopurinolia.

Hypourikemia voi johtua ksantiinioksidaasin puutoksesta tai immuunipuutostilasta. En muista lukeneeni hoidosta tai oireista.

Pyrimidiinien kataboliassa syntyvät B-alaniini ja B-aminoisobutyraatti ovat liukoisia aineita, eivätkä aiheuta oireita. Pyrimiidiinien katabolian häiriöissä voi ilmetä myös orotaattiuriaa, joka ilmenee megaloblastisena anemiana ja orotaattikristalluriana.

(korjattu versio) Juuri nyt olen käymässä läpi mitokondrion hengitysketjua. Hengitysketjun tarkoitus on tuottaa ATP:tä soluille käytettäväksi. Sitruunahappokierron reaktioissa ravintoaineiden hapettuessa syntyy vetyä, jota vedynkuljettajat FADH2 ja NADH2 kuljettavat mitokondriolle malaatti-aspartaattikierron ja glyserofosfaattikierron avulla. Hengitysketju pumppaa vedyistä saatuja protoneita ulos ja tuottaa niiden voimin ATP:tä. Eli systeemin tarkoitus on tuottaa ravintoaineista energiaa käytettäväksi solun reaktioihin.

Lupaan seuraavalla kerralla kirjoittaa jostain ihan muusta. Kivakiittimooi!

Jäätelöllä

2005-05-31T00:25:00.000+03:00

Kävelen pitkin puistikkoista sivukatua ja hymyilen itsekseni. Puut ovat jo melkein täydessä lehdessä ja silmä lepää niiden raikkaudessa. Lauhkea kesätuuli puhaltaa kasvoille ja on hyvä olla. Kesäkausi on alkanut. Jatkan kiirehtimättä kohti Tammelan toria siristellen silmiäni kirkkaassa auringonpaisteessa. Tilaan kioskilta pallojäätelön ja istahdan penkille katselemaan torielämää.

Opiskelijat ovat rientäneet kukin tahoilleen kesän viettoon. Suurin osa kurssitovereista on joko "alemmissa" terveydenhuoltohommissa tai tekemässä syventäviä opintoja sairaalakampuksella. Monet haluavat maksimoida ajankäyttönsä tekemällä tuon näyttötyötä vastaavan minitutkimuksen pois alta jo tässä vaiheessa, kun ei ole muuta kesäohjelmaa. Kolmannen vuoden kesällä pääsee jo amanuenssiksi ja sitä seuraavana kesänä lääkärin sijaiseksi. Aherruksen sävy kesäpuuhastelujen parissa on jotenkin leppoisampaa verrattuna lukukautiseen opiskeluun. Ero tuntuu heti kesäkaudelle siirryttyä. Uskaltaa jotenkin ottaa etäisyyttä arkisiin rutiineihin ja tehdä kaikkea mitä muulloin ei tulisi tehtyä. Tekee mieli valvoa pitkään aivan huvin vuoksi, vaikka aamulla päitäisikin herätä. Tekee mieli napata kirjaston hyllystä jokin tuntematon romaani ja kuvitella, ettei kukaan muu ole lukenut sitä, ja sitten lukea sitä pienen lampun alla suurella mielenkiinnolla ja jännityksellä kesäyön puhaltaessa lämpimästi sisään avoimesta ikkunasta. Tekee mieli lähteä Näsijärven rantaan iltamyöhällä ja ottaa mukaan teetä termospulloon sekä pieni muistivihko, ja sitten rantakalliolla istuessa merkata lyijykynän pätkällä vihkoon pieniä ajatuksia ja tarinan pätkiä.

Rouskautan viimeisen rippeen aidosta vohvelista suuhuni ja nousen toripöydältä. Tuntuupa hyvältä, kun on taas kesä. Tällä kertaa aion nauttia siitä täydellä mitalla.

Kun parannuskeinoa ei olekaan

2005-05-26T13:04:00.000+03:00

Aurinko paistaa ja linnut kirkuvat. Enää yksi tentti kesään. Ensimmäinen vuosi lääketieteellisessä lähenee loppuaan, ja pitäisi kai olla vuoden viisaampi. Silti tuntuu, että nyt vasta alan ymmärtää, miten paljon en tiedä. On tehnyt aika nöyräksi tämä opiskelu.
Lääketieteen tarkoitus on korjata ihmistä kun hän menee epäkuntoon, olipa epäkunnossa ruumis tai mieli. Tutkimusta tehdään jotta menetelmät paranisivat, että osattaisiin korjata enemmän ja paremmin. Kaikkea ei silti voida korjata. Kuolemme kaikki, jonain päivänä. Aikanaan minunkin pitäisi osata kertoa toiselle ihmiselle, että tämän elämä lähenee loppuaan. Miten se sanotaan?

Kohtasin erään sairaan ihmisen, en lääketieteen opiskelijana vaan ystävänä. Hänellä oli puoli vuotta sitten todettu amytrofinen lateroskleroosi, ääreisliikehermojen rappeumatauti, johon ei ole parannuskeinoa (vielä) keksitty. Tauti josta ei parane. Elämääkin olisi ollut jäljellä ainakin parikymmentä vuotta tilastojen perusteella. Pysäytti. Silti katkeruuteen tai epätoivoon vajoamisen sijaan tämä ihminen todella eli päivä kerrallaan iloiten pienistä asioista. En tiedä, miten hänelle oli kerrottu taudista, mutta ainakin tietoa oli annettu ja syitäkin oli etsitty - ja hoitokin oli järjestetty hyvin.

Lääkärin rooli taitaa olla paitsi korjaaja, joskus myös vain lohduntuoja ja ymmärtäjä. Vaikkei ymmärtäisikään, miksi toisen elämän täytyy päättyä aikaisemmin kuin muiden.

Aurinkoista alkukesää ja lämpimiä kesäsateita kaikille lukijoille.

Kesäaikaan

2005-05-24T12:02:00.000+03:00

Viimeistä viikko viedään ja sitten kesälaitumet kutsuvat! Illat ovat lämmenneet, ruoho kasvaa ja ilmassa on hurmaava kevään tuoksu. Opiskeluhommat eivät juurikaan huvita, joten tenttiin lukeminen jää tällä(kin) kertaa vähäiseksi, kun ulkoilmahuvitukset vievät voiton. Kesäfiilis on tainnut vallata myös muun blogiporukan eikä postauksia ole tipahdellut muilta koko viikkona. Lukijoiden onkin hyvä varautua harvempaan päivystystahtiin nyt, kun on siirrytty kesäaikaan. Metacandiumilaisten kesäkuulumisia kannattaa kuitenkin silloin tällöin käydä vilkaisemassa.

Nyt kun tenttiviikko on menossa ja aiheena edelleen vanhuus ja vanheneminen, haluan jakaa teidän kanssanne, hyvät lukijani, muutamia historillisia ja filosofisia ajatuksia vanhuudesta.

"Filosofi Aristoteles ja kreikkalainen lääkäri Galenos pitivät elämää ruumiin lämpötilan funktiona. He uskoivat, että jokaiselle ihmiselle on annettu tietty määrä myötäsyntyistä lämpöä ja ihminen vanhenee,kun tämä lämpö alkaa haihtua".

"Aristoteleen mukaan vanhan velvollisuus on väistyä nuoren tieltä. Tästä näkemyksestä poikkeaa Platonin filosofia, jonka mukaan ihmisen elämän on jatkuvaa muutosta ja samalla kehittymistä. Platonin mukaan ihmisen tulisi sopeutua iän tuomiin muutoksiin, mutta toisaalta hän uskoo ihmisen vanhetessaan kypsyvän ja tulevan syvemmin ajattelevaksi ja elämää ymmärtäväksi".

"Cicero on muun muassa pohtinut, onko vanhuus siedettävämpi, jos vanhuksella on vaikutusvaltaa ja varakkuutta, ja päätynyt arvioon, että äärimmäisessä köyhyydessä vanhuus ei voi olla helppoa viisaallekaan, mutta "houkkiolle se ei voi olla muuta kuin raskasta edes suurimmassa yltäkylläisyydessä".

"On neljä syytä siihen, miksi vanhuutta pidetään kurjana: ensiksi, koska se estää toiminnasta, toiseksi, koska se tekee ruumiin heikoksi, kolmanneksi, koska se yleensä riistää meiltä kaikki aistilliset nautinnot, neljänneksi, koska se ei ole kaukana kuolemasta. Katsokaamme, jos suvaitsette, kuinka pätevä ja kuinka oikeutettu jokainen näistä on". -Cicero

"Vanhenemisen ongelmat eivät ole lainkaan ongelmia, ne ovat vain pessimistinen tapa tarkastella sivistyksen suurinta riemuvoittoa". -Frank Notstein

Päivän linkkivinkit:

1. Hyvää lääketieteellistä materiaalia vanhuustieteistä Gernetin sivuilla
2. Abbedissan rukous

PS. Joukkomme on täydentynyt Turkulaisella medisiinarilla, kuten jotkut ovat ehkä jo huomanneet jäsenlistalta, joten kaikki lääkiskaupungit ovat nyt edustettuina. Odotamme häneltä ensimmäistä postausta lähiaikoina.

Kaksi ekaa vuotta lääkiksessä

2005-05-17T01:01:00.000+03:00

Olen nyt viimeistä tenttiä vaille lääketieteen kandidaatti ja kaksi lukuvuotta lääkiksessä takana. Tuntuu, että aika on mennyt nopeasti, mutta yhtä ja toista on matkan varrelta tarttunut mieleen. Lääketieteellisen kirjatiedon lisäksi kliiniset taidot ovat karttuneet ja näkemykset lääkärin ammatista ja ammattikunnasta sekä ryhmätyöskentelystä ovat laajentuneet. PBL (problem based learning) on toiminut enimmäkseen hyvin ja kommunikaatio- ja tiimityöskentelytaidot ovat kehittyneet progressiivisesti. Kaiken kaikkiaan kaksi ensimmäistä vuotta ovat olleet erittäin mielenkiintoisia ja antaneet hyvän pohjan tulevan ammaatin harjoittamiseen.

Opinto-ohjelma lääketieteen kandidaatiksi on osa pre-kliinistä vaihetta, joka kestää 3,5 ensimmäistä opiskeluvuotta. Kaksi ensimmäistä vuotta keskittyvät Tampereella käsittelemään tervettä ihmistä yksi elinjärjestelmä kerrallaan, jotka on jaettu toiminnallisiksi kokonaisuuksiksi 4-9 ov:n jaksoihin, ja puolitoista vuotta siitä eteenpäin sairasta ihmistä. Kovimmassa käytössä ovat olleet Guytonin fysiologian kirja, Netterin anatomian atlas sekä Rossin histologian kirja. Kahteen vuoteen on mahtunut lisäksi lukemattomia (huomaa sanamuoto) muita kirjoja ja oheislukemistoa jakson aiheen mukaan. Perustiedot ihmisen monimutkaisesta elimistöstä ja sen toiminnasta on kuitenkin nyt hankittu. Ensi syksystä lähtien lähdemme soveltamaan näitä perustietoja sairaiden ihmisten kannalta ja keskitymme enemmän sairauksiin ja kliinisiin tiloihin sekä näiden hoitoihin. Näin meitä valmistetaan kliinisen vaiheen klinikkarotaatioita varten.

Reilun sadan opiskelijan ryhmästä on oppinut tuntemaan melkein kaikki nimeltä ja kaverustunutkin useampaan. Ryhmähenki on ajan mittaan vahvistunut ja opintoputkessa ei tunne olevansa yksin. Vapaa-ajan toiminta on yksittäiselle ainejärjestölle keskimääräistä aktiivisempaa ja bileitä riittää tasaisin väliajoin.

Korvan taakse on jäänyt monenlaista hyödyllistä ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Itsevarmuutta on karttunut, ja vaikka paljon on vielä opitavaa, hyvä perusta on luotu, jolle on hyvä jatkaa rakentamista. Myös nöyryyttä on tullut lisää, kun on oppinut ymmärtämään oman pienuutensa (ja toisinaan voimattomuutensa) luonnon ja ihmisen monimutkaisuuden rinnalla. Lääkis tuntuu jo kodinomaiselta ympäristöltä ja ammattikunta omalta porukalta. Kontakteja on luotu sekä kliinisessä työssä oleviin että yliopiston puolella työskenteleviin, joiden kokemuksista ja ohjeista on korvaamaton apu ammattiin kasvamisessa.

Mukaan mahtuu tietenkin myös tilanteita, jolloin haluaisi heittää tiiliskiven kokoisen oppikirjan seinään ja jättää koko homman sikseen. Selväksi on myös tullut, että lääkärinä oleminen ei ole vain yhtä sankarina olemista ja jahdilla ajelemista Näsijärvellä, vaan tutuksi ovat tulleet myös lääkärin työn ikävämpi puoli, terveydenhuollon ongelmakohdat, eettiset ongelmat (teoriassa). Kokeneempien kollegoiden välityksellä on nähty lääkärin työn stresaavuus, hektisyys ja kuluttavuus sekä kyynistävä vaikutus. Jakso jaksolta on itselle kuitenkin vahvistunut, että on oikalla allalla ja lääkärin ammatti on juuri se mitä eniten haluaa. Tiedon valtavasta määrästä ja sen työläästä suodattamisesta huolimatta, oppimiskokemuksen ovat enimmäkseen positiivisia, onnistuimisen kokemuksia on saatu ja kasvua on monessa suhteessa tapahtunut.

Paranna AIDS valkosipulilla

2005-05-16T11:08:00.000+03:00

Tämän päivän Hufvudstadsbladetissa oli uutinen joka meinasi pistää minut aspiroimaan puolet kahvikupistani:

Etelä-afrikan terveysministeri Manto Tshabalala-Msimang on kertonut että hänen mielestään valkosipuli ja sitruuna suojaa AIDSilta; samaan hengenvetoon jatkaen vielä todennut että todelliset jarrulääkkeet aiheuttavat vaarallisia sivuvaikutuksia. Samaan soppaan liittyy maan presidentin Thabo Mbekin usein ilmaistu mielipide siitä, että HIV-infektion ja AIDSin välillä ei ole suoraa syy-seuraussuhdetta. Asiaa auttaa vielä saksalainen lääkäri Matthias Rath, joka myy köyhille etelä-afrikkalaisille vitamiineja väittäen niitä paremmiksi ja turvallisemiksi kuin todelliset HIV-lääkkeet. Sama lääkäri väittää useissa kokosivun lehti-ilmoituksissa että AIDSia vastaan taistelevat aktivistiryhmät ovat suurten lääkeyhtiöiden "agentteja".

Ai niin, Etelä-afrikassa on 6 000 000 HIV-kantajaa. Maa on pitkän kansainvälisen painostuksen jälkeen vuosi sitten alkanut jakamaan näille ilmaiset jarrulääkkeet.

Tällä hetkellä lääkkeitä saavat 42 000.

Keskeltä monistekasojen

2005-05-12T16:27:00.000+03:00

Elämäni tällä hetkellä: tähän blogiin ei oikein ehdi kirjoittamaan kun luen luen luen, uusinnat pamahtivat ja pitäisi muistaa kymmeniä reaktioita. Argh!

Onneksi aurinko paistaa jo - tietää, että kesä ei oikeasti ole kaukana.

Lukuintoa kollegoille. Aurinkoa kaikille muillekin.

Ikäihmistä haastattelemassa

2005-05-09T23:58:00.000+03:00

Meneillään olevassa vanhenemisjaksossa yhtenä ryhmätyönä oli vanhuspotilaan haastattelu. Kävimme pareittaan haastattelemassa tervaskanto-projektissa mukana olevaa ikäihmistä joko tämän kotonaan tai hoitokodissa.

Yli 90-vuotta saavuttaneelta ihmiseltä voi saada arvokkaita neuvoja. Heillä on paljon kerrottavaa ja annettavaa nuorelle polvelle. Ikäihmiset haluavat olla tekemisissä nuorten kanssa ja suhtautuvat heihin lämpimästi. Onkin sääli, kuinka vanhuksia pidetään erillääin laitoksissa, poissa silmistä, poissa mielestä eikä säilytetä perheenpiirissä, mihin he kuuluisivat. Antoisan haastattelukäynnin jälkeen tuntui, että välillämme oli sukupolvien välisestä kuilusta huolimatta molemminpuolinen ymmärrys ja kunnioitus.

Harva elää vanhaksi pysyen terveenä pelkällä hyvällä onnella. Tarvitaan hyvä perimä, terveelliset ruokailutottumukset, sopivasti liikuntaa, positiivinen asenne elämään ja vielä sitä onneakin. Tupakkaa ei pidä pösytellä, mutta alkoholia kenties hieman maistella vanhemmalla iällä. Paras skenaario olisi elää hyvää, täysipainoista ja tervettä elämää vanhuusikään asti ja sitten kuolla nopeasti pois saappaat jalassa. Samaa sanovat tervaskannot itsekin. Vanhenemisen teorioita on kehitelty paljon erilaisia, mutta iän pidentämiseen niitä ei vielä osata juuri soveltaa. Odotettu elinikä on kuitenkin nousussa ja pian arvellaan olevan 90 vuoden paremmalla puolella. Paljon onkin saatu aikaan sitten sotien, varsinkin sydän- ja verisuonitautien ehkäisemisellä on pidennetty useita ikävuosia. Suuret odotukset kohdistuvat tietenkin geeniterapiaan (mutatoituneiden geenien korjaukseen) sekä kantasoluhoitoihin. Näiden apu on kuitenkin kaukana tulevaisuudessa, ellei tapahdu jotakin ihmeellistä läpimurtoa.

Medix 2005

2005-05-08T21:20:00.000+03:00

Aloitan pyytämällä anteeksi viimeaikaista aktiivisuuden puutettani blogin suhteen. Joudun siirtämään myös lupaamaani juttua jäsenkorjauksesta tämän viikon lopulle. Medisiinarin elämä on kiireellistä.

Kiireen keskellä on kuitenkin myös muutamia valon pilkahduksia. Viimeisin oli Oulussa tänä viikonloppuna järjestetyt mediolympialaiset, Medixit. Medixit on lääketieteen opiskelijoille suunnattu leikkimielisiä kilpailuja sisältävä viikonlopun mittainen sosialisointi-tapahtuma (=ryyppy & rellestys=RR). Medixit järjestetään vuosittain vuoronperään eri lääkiskaupungeissa. Tänä vuonna 25-vuotias Medixit palasi jälleen juurilleen Ouluun.

Teema oli tällä kertaa Hel(e)vetti ja Taivas. Ouluun olikin saapunut muutamaa kourallista vajaa sata pientä ja vähän suurempaa pirua ja enkeliä. Olipa mukaan eksynyt muun muassa myös barbaari, imaami ja ristiretkeläinen. Tälläisen medisiinarilauman kokoontumisesta ei voi seurata muuta kuin hulvatonta lystiä ja perverssiä huumoria. Kummaltakaan ei vältytty tälläkään kerralla. Myös ohjelma talon puolesta oli järjestetty hyvin. Varsinkin tervetuliais valospektaakkeli, jossa pyhimys ja piru avasivat juhlat, oli vaikuttava. Esitysten lisäksi kisailtiin mm. repepallossa, ilmakitaran soitossa, rypsipainissa, petanquessa ja mölkyssä.

Aurinkoisen sään ja kylmän oluen ohella parasta olivat kuitenkin jälleen ihmiset. Medisiinareita tulee todella erilaisista taustoista. Jokaisen tapaamani uuden ihmisen kanssa olisi helposti vierähtänyt useita tunteja pelkästään rupatellen. Onneksi on vielä monta ihmistä tapaamatta!

Näillä sanoilla kiitän Oulun lääketieteen kiltaa hienoista järjestelyistä ja toivotan tulevat osallistujat erittäin tervetulleiksi Medixeille ensi vuonna Kuopioon!

Rasvat

2005-05-07T09:57:00.000+03:00

Kesä hengittää uhkaavasti niskaan, ja biokemian parissa kiemurtelu on entistä vaikeampaa. Kuinka voisin yhdistää luetun teorian todelliseen elämään? - Rasvat. Kas siinä yhteys.

Näin keväisin valo lisääntyy ja paljastaa talvivillapaitojen salaaman ihonalaisen rasvakudoksen kertymän. Älkää yrittäkö selitellä. Kaikki lihovat talvella (yleistän, tiedän). Samalla saattaa tulla hinku kropan huoltoon muutenkin, jos nyt ei ihan täysremonttia halua tehdä. On itsetutkiskelun paikka. Liikunko tarpeeksi? Tenttimateriaalissamme oli juttua liikuntaresepteistä, joita lääkärit voivat kirjoittaa esimerkiksi valtimotautia sairastaville potilailleen. Hävetti kun luin: 30 - 45 minuuttia liikuntaa 4 -5 kertaa viikossa sykkeellä, joka on 60 - 75 % maksimisykkeestä. Kuinka tällaista reseptiä kehtaa kirjoittaa potilaalle, kun itse käyttää aina hissiä kotiin mennessään - ja kun muistaa hädintuskin, mitä vapaa-aikana harrastettu liikunta olikaan?

Toinen juttu on ravinto. Katso keittiöösi. Löytyykö paljon runsasrasvaisia ja sokeroituja tuotteita? Syötkö säännöllisesti vai naposteletko välipaloja? Kuinka monta kertaa päivässä juot automaatista ostettua kaakaota? (touché!)

Lääkäreiden roolihan ei ole olla terveyspoliisi, ja ihmisiähän tässä ollaan. Silti minusta uskottavuus kärsii kun 150-kiloinen lääkäri kehottaa lievästi ylipainoista potilastaan tarkkailemaan painoaan. - Mikä se on mulle sanomaan, tommonen! Tai vaihtoehtoisesti: - Eihän tässä hätää, kun lääkärikin näyttää tuolta... Kysymys ei ole siitä, etteivätkö lääkäreinä saisi toimia kaikennäköiset ja -kokoiset ihmiset kaikkine paheineen. Totean vain, että voisi olla hyvä jos terveydenhuollon ammattilaiset kiinnittäisivät myös omaan terveyteensä huomiota. Esimerkillisyyttä.

Kirjoittaja yrittää tästä lähin välttää hissin ja kaakaon liikakäyttöä.

Kiirettä pitää...

2005-05-05T13:32:00.000+03:00

Huomenta rakkaat lukijat. Taas vierähti viime yö Meilahden päivystyspolilla. Rästipotilaat nyt siltä osin hoidettu. Muutenkin on taas kiirettä pitänyt, kohtuullisen paljon töitä olen haalinut ahneuksissani ja siihen päälle sitten lääkiksen viimeistely kesää silmälläpitäen...

On olut huomattavasti mielekkäämmän tuntuista tutkia päivystykseen jonkin todellisen ongelman kanssa tulevia ihmisiä kuin mennä osastolle kiusaamaan jo hoidossa olevia potilaita. Jälkimmäinen ylimääräistä kiusaa potilaille eikä hyödytä ketään kun taas päivystyksessä kevennän aina jonkun työtaakkaa. Viime yönä kirurgeilla näytti olevan kädet sen verran täynnä töitä etteivät todellakaan pahastuneet että kandidaatti ilmoittautui vapaaehtoiseksi kirjoittamaan röntgenpassitukset ja syöttämään labrat koneelle "kun ei tässä nyt muutakaan..." :P Samalla oppii miten asiat käytännössä sujuvat. On eri asia kirjoittaa tenttivastaukseen "Tutkimukset : Ab-Het-Ion, PVK+Ne, CRP, crea, TnT, CD-MBm, TT, veriviljelyt" kuin oikeasti ne tilata koneelta, käydä itse se Astrup ottamassa ja analysoida (kyllä, osaan käyttää päivystyksen astrup-konetta kevään notkumisen johdosta :D), väijyä että labra hakee muut ja odotella tutkimusten tuloksia kun potilaan tila huononee silmien edessä... Toisille painajaismainen tilanne, mulle sitä kaikkein parasta, toimin parhaiten sellaisessa paineessa, kiireessä ja epävarmuudessa jossa osa täysin lamaantuu. Ja tehokkaimmat työajat alkavat siihen aikaan kun muut menevät nukkumaan, nyt kaksi iltaa 22-04 (ihan kuin mun normaalit työajat muutenkin :D) imenyt sisääni käytännön medisiinaa.

Tänään olisi suunnitelmissa käydä vielä 3 toisen lajin potilasta tutkimassa, se tosin riippuu siitä onko näin pyhäpäivänä potilaita paikalla mutta se ei selvinne kuin menemällä katsomaan. Kova vimma on nyt sitoa viimeisiä langanpäitä yhteen ja saada kaikki valmiiksi kesää varten. Viimeinen rästitentti jäi sisään viime perjantaina ja tuloksia odotellaan, kutina on että läpi meni mutta mulla ei ole tapana nuolaista ennenkuin tipahtaa...

Muistan miten muutama vuosi sitten ylempikurssilaiset ystävällisesti varoittelivat että "nauti nyt elämästä, klinikassa ei sitä sulla juurikaan ole"... Oikeassa tavallaan olivat, lääketieteen ulkopuolinen elämä on kutistunut aika kapeaksi tänä keväänä. Mutta toisaalta, elän unelmaani, teen sitä mitä olen lukiolaisnatiaisesta asti halunnut. Jos ei se ole elämää niin en sitten tiedä mikä on, en ainakaan itse voisi olla juurikaan onnellisempi... kunhan se yks vielä nyt soittais kun tenttikin takana ;)

Alkoholin terveyshyödyt - kriittinen analyysi

2005-05-03T06:28:00.000+03:00

Näin vapun jälkeen on hyvä otta puheeksi alkoholi ja sen hyödyt että haitat. Myös vanhenemisjaksolla on ollut puhetta alkoholin ja etenkin punaviinin terveyshyödyistä, joten päätin ottaa härkää sarvista ja selvittää missä todella mennään. Professorin mukaan monet hänen tervaskantoporukastaan (yli 90 v. hyväkuntoiset) ovat alkoholin kohtuukäyttäjiä ja hyötyvät siitä. Kävin läpi joitakin luotettavimmiksi katsomiani nettilähteitä ja kokoan niistä tähän tärkeimpiä näkökohtia.

Drinkki päivässä lääkkeeksi?

Alkoholin hyötyvaikutukset ovat ensinnäkin saavutettavissa ainoastaan kohtuukäytöllä: naisilla 1 annosta ja miehillä 2 annosta päivässä. Punaviinillä saavutetaan huomattavasti paremmat tulokset kuin muilla alkoholijuomilla lähinnä polyfenolien ansiosta. Punaviinissä on polyfenoleita sekä veren hyytymistä estäviä tekijöitä, joiden on kiistattomasti osoitettu vähentävät sydän-ja verisuonitauteja sekä sydänkohtauksia. Riski näiden saamiseksi vähenee tutkimuksesta riippuen 25-40%. Polyfenolit toimivat antioksidantteina ja lisäävät typpioksidin (NO) tuotantoa verisuonen seinämässä. NO ylläpitää verisuonen kontraktiota, estää tulehdus- ja hytymistekijöiden kiinnittymistä seinämään sekä suojaa vaurioilta. Polyfenoleita on punaviinin valmistuksessa käytettävien viinirypäleiden kuorissa. Käymisprosessissa nämä fenolit rikastuvat ja niiden konsentraatio viinissä kasvaa. Selvää on, että samoja terveellisiä fenoliyhdisteitä saa myös tummista viinirypäleistä ja rypälemehusta.

Kaikenlaisen alkoholin kohtuukulutuksen on myös havaittu nostavat hyvän HDL-kolesterolin määrää veressä. Toisaalta on havaittu, että triglyserolien kokonaismäärä veressä joissakin tapauksissa nousee. Alkoholilla on itsessään lisäksi edellä mainittu veren hyytymistä vähentävä vaikutus, joka ehkäisee ateroskleroosin loppuvaiheessa muodostuvan veritulpan syntymistä.

Alkoholi saattaa myös vähentää sappikivien ja diabeteksen esiintymistä, mutta tätä ei ole kyetty kiistattomasti osoittamaan.

Vanhuksen juomalla konjamiinilasillisella aamuin illoin on luultavasti hyvä vaikutus heidän psyykiseen virkeyteensä ja se saattaa ehkäistä ikäihmisille vaarallista masennusta. Alkoholi lisää myös ääreisverenkiertoa ja saa näin ruostuneenkin koneen käyntiin. Luennolla kerrottiin maailman vanhimmaksi, 122-vuotiaaksi, eläneen naisen madame Calmetin olleen koko ikänsä ahkera kupinkallistaja, kunnes yli 100-vuotiaana lääkäri sai hänet vähentämään kohtuutasolle. Madame oli myös korkeaan ikään asti tupakan ketjupolttaja. Hän oli oikea tilastojentappaja. Joillakin näyttäisi olevan harvinaisen hyvät geenit ja päälle vielä roppa kaupalla hyvää onnea.

Kannattaako siis aloittaa tissuttelu?

Ei. Alkoholilla on kohtuudellakin käytettynä niin monia terveydelle haitallisia vaikutuksia, että kohtuukäyttäjäksi ei pidä ryhtyä. Alkohililla on pitkä häpeälista sairauksien aiheuttajana ja edistäjänä puhumattakaan alkoholismin aiheuttamista kärsimyksistä sekä käyttäjälle että tämän lähipiirille. Yksi vakavimmista terveyshaitoista on naisilla 20-25% lisääntynyt rintasyöpäriski.

Jos kuitenkin nautit jo valmiiksi lasillisen viiniä päivässä, ei sitä tarvitse lopettaakaan. Punaviinin kardiovaskulaarihyödyt alkavat kuitenkin vaikuttaa vasta +60v. iässä ja vaikutusta on etenkin, jos kuuluu ateroskleroosin riskiryhmään. Täytyy myös muistaa, että on paljon tehokkaampiakin tapoja ehkäistä ateroskleroosia, kuten liikunnan avulla, käyttämällä ravinnossa oikeanlaisia rasvoja sekä lopettamalla tupakointi.

Raivokännit

2005-05-02T19:37:00.000+03:00

Huhhuh, tulipa taas todistettua että en ole vieläkään oppinut mitä seuraa jos juo snapsia kuin vettä...

Tänä vuonna vappua hallitsi kylmyys. Viime vuoden loistosäihin verrattuna nyt sai koko ajan nauttia kylmästä ja koleasta ilmasta. Kuten eräs kaveri totesikin: -"Vain yksi kansa on tarpeeksi tyhmä lähteäkseen piknikille tällä ilmalla." Kuitenkin lähdimme lauantaina pienellä porukalla rohkeasti kohti Suomenlinnaa. Ja kylmähän siellä oli.

Mantan lakituksessa oli onneksi niin kova tungos että sai lämmön takaisin. Kuoharin kautta nousevat promillet tietenkin auttoivat myös unohtamaan ulkoisia olosuhteita. Siirryimme kuitenkin melko pian sisätiloihin nauttiaksemme Suomi-Tanska jääkiekko-ottelusta.

Sunnuntaina sitten vedin hienot nykäset:

Vaimo lähti kiltisti mukaan sillikselle, mutta koska oli taas kerran niin tylsä ilma häntä ei hirveästi huvittanut juhlia. Silliksen lähdettyä käyntiin innostuin jostain syystä sitten juomaan niin sanotusti molemmin käsin ja toisella jalalla.

Tässä vaiheessa vaimo totesi käytökseni olevan ala-arvoista ja lähti kotiin. Tämähän ei tietenkään pysäyttänyt minua, vaan päinvastoin otin toisenkin jalan käyttöön...

What goes up must come down, ja pääsin melko pian moikkaamaan aamupalaa toisen kerran. Luonnollisesti tätä seurasi myös tajunnantason alkoholi-indusoitunut lasku - sammuminen. Hyvänä tulevana lääkärinä menin tietenkin refleksinomaisesti nato-asentoon minimoidakseni aspiraatiovaaraa. Seuraavista tunneista en sitten muista tasan mitään.

Koettaakaa ottaa opiksi.

Allekirjoittanut lupaa ettei enää koskaan ikinä ryyppää.

Haalarit jalkaan

2005-04-28T20:12:00.000+03:00

Aurinko paistaa. Arkkitehtiopiskelijat myyvät Ööpistään. Ihmiset ovat ostaneet tekoviiksensä ja Günther-aurinkolasinsa. Bongaan kaupungilla haalaripukuisia ihmisiä.

Lääketieteellisessä opiskelun railakkaampi puoli on jo aloittanut näyttäytymisensä. Eilinen soutukisa oli yksi tapahtuma, joka veti valkohaalarisia puoleensa. (Oulussa on lääketieteen opiskelijoilla siis valkoiset haalarit.)
Tämä on ensimmäinen vappu, jolloin laitan itsekin nuo kummalliset vetimet jalkaani. Sulaudun joukkoon, olen osa isoa valkoista massaa joka lilluu kaupungilla, juhlii, remuaa ja melskaa - vaikka vain seisoisin paikoillani. Yhteisöllisyys? Ryhmähenki? Joukkotyhmyys?
Näitä voi miettiä simaa siemaillessa. Toivotaan vain, että säätiedotus ei pidä paikkaansa ja ettei piknikkiä tarvitse nauttia sateenvarjon alla.
Iloista vappua itse kullekin!

Tervaskantoja ja kevätaurinkoa

2005-04-26T10:07:00.000+03:00

Jälleen yksi koe takana ja uusi jakso edessä. Ajatella, että vielä yksi tentti, sitten saa kandin kyltin rintaan ja kesää viettämään. Kevään viimeisenä aiheena on vanheneminen. Jakso tuntuu alun perusteella melkolailla edellistä infektiojaksoa helpommalta ja rennommalta. Hyvä niin, koska ei näillä keleillä viitsisi opiskellakaan.

Paikallisen vanhuustutkijan vetämänä mennään läpi vanhenemisteorioita, vanhuuden aikaisia muutoksia ja pitkään ikään vaikuttavia tekijöitä. Painopisteenä on vanhuspotilaan haastattelu osana Tervaskanto-projektia. Jalkaudumme myös tutustumaan vanhusten palvelutalotoimintaan paikan päälle.

Kesä jatkaa tuloaan, kylmä ja luminen talvi on enää kaukaisissa muistoissa. Jos sielläkään, koska nyt mielessä on vain kesä. Ulos tulee lähdettyä ihan vain huvin vuoksi katselemaan ympärilleen. Tänään näin tien pientareella ensimmäiset sinivuokot (luullakseni). Ja tarkoitan nyt niitä kukkia. Piti ihan pysähtyä katsomaan. Mieli on virkeä ja seesteinen. Vaikka keho olisikin välillä väsynyt. Luonnon odottava ilmapiiri tarttuu ja olo on mieluisalla tavalla levoton. Tuntuu kuin jotain uutta olisi tulossa. On halu kasvaa ja kehittyä. Halu elää. Paljon on koettavaa, nähtävää, opittavaa ja elettävää. Mitä tekisinkään seuraavaksi?

Vappu tulee

2005-04-25T12:42:00.000+03:00

Ehdin tässä ensimmäisenä toteamaan että vappuun ei ole enää edes viikko!

Sekä minulla että vaimolla kyseessä on viimeinen virallinen haalarivappu, ja aika kummalliselta tuntuu. Pitääkö sitä sitten aikuistua ja ruveta piknikille sivistyneesti Ullanlinnanmäelle, sen sijaan että ördää ainejärjestön vappusilliksellä?

Keksimme loistavan ratkaisun ongelmaan: haalariahan ei voi käyttää enää valmistumisen jälkeen; mutta siirretään haalarimerkit työvaatteisiin ja jatketaan entiseen malliin! Vaimolle se tietää jakkupukua ja itselleni sairaalaslacksit, saattaa herättää huomiota jopa vappuriehassa!

Ensi viikolla raportti suoraan tapahtumapaikalta.

Sisäänpääsybisnes

2005-04-23T13:05:00.000+03:00

Juttelin vanhan valmennuskurssini järjestäjän kanssa, ja tuli puheeksi sisäänpääsyjärjestelmä - olin jo autuaasti unohtanut, millainen prosessi koko sisäänpääseminen oli. Minä en päässyt ekalla, en edes tokalla, vaan vasta kolmannella yrittämällä. Kaksi vuotta elämästäni kulutin tekemällä asioita, joiden ymmärsin edesauttavan sisäänpääsyäni. Ensimmäisenä vuonna luin lukion pitkät fysiikat ja kemiat, kun en lukiossa ollessani ollut sitä tajunnut tehdä. Samalla keräsin rahaa kesätöissä ja pätkähommissa. Kuulun niihin jotka ovat käyneet valmennuskurssin. Ei, en ole ylpeä asiasta - mutten myöskään häpeä sitä. Töitä tein ja itse maksoin. Lisäksi olin siinä onnellisessa asemassa, että perheeni hyväksyi päätökseni ja kannusti ja tuki minua välillä toivottomaltakin tuntuvassa projektissa. Ja myönnettäköön rehellisesti: tarvitsin valmennusta pääsykokeeseen.

Tänä vuonna yhden ainoan kurssinjärjestäjän kurssilaisia on enemmän kuin opiskelupaikkoja Suomessa yhteensä. Puhumattakaan niistä, jotka tilaavat itseopiskelumateriaaleja tai lukevat itsekseen - saati toisten kurssinjärjestäjien kurssilaisista. Hakijamäärät vain kasvavat vuosittain. Kaikki haluavat lääkikseen! G-kirjasta on ilmeisesti taas tulossa uusi painos - jo edellinen "uusi painos" haisi rahastukselta pitkän matkan päähän, sillä muutosta oli huimat 60 sivun verran.

Lääkikseen pääsystä on tehty mielipuolinen bisnes, jossa pyörivät älyttömät summat. Valmennuskurssit, materiaalit, pääsykoekirja, kaikki maksavat mansikoita. Lääkis ei ole hakupaikkana edes pahin mahdollinen, sillä sisäänpääsijöistä löytyy aina kursseja käymätön osa. Esimerkiksi oikeustieteelliseen ei käytännössä pääse, ellei ole käynyt kursseja. Eräs oikislainen kertoi, että kokeessa vaaditaan tietty vastaustapa, jota ei voi oppia kurssia käymättä - paitsi jos käy suorittamassa kokeen useana vuonna, jolloin tekniikan oppii kantapään kautta. Pelottavaa.

Lääkikseen pääsyn suhteen luulen, että toivoa löytyy. Lukion fysiikan ja kemian taitojen painottaminen ja soveltamiskyvyn osuus kokeessa ovat asioita, joissa raha ei sittenkään ratkaise.

Hyväksi lääkäriksi?

2005-04-21T09:34:00.000+03:00

Suomen Medisiinariliitto toteaa 10.4 julkistamassaan lausunnossa, että Suomen lääketieteellinen opetus on kriisissä. Syynä ovat runsaat sisäänottomäärät, jotka ovat pakottaneet siirtymään lähes pelkästään luento-opetukseen perinteisen pienryhmäopetuksen sijaan. Sisäänottomäärät ovat kasvaneet viimeisen kahdeksan vuoden aikana 79 %, eikä opetukseen ole pystytty panostamaan kasvaneen opiskelijamäärän mukaisesti.

Tällainen tiedonanto tuli sähköpostilistallemme jokin aika sitten. Reipas puoli vuotta opintoja takana, hyvin menee, luulin, ja nyt saan kuulla kuuluvani porukkaan, joka ei ole saanut kunnollista opetusta.

Alkusyksystä dissektoimme rottaa. Yhtä rottaa leikkelemässä oli kahdeksan hengen ryhmä. Lääkäri-isäni päivitteli maailman menon muuttumista - hänen aikanaan leikeltiin rotta per pää.

Dissektiokurssille otettiin vuosikurssiltani 20 ihmistä, ja vuotta ylemmältä kurssilta 10. Halukkaita omalta kurssiltani olisi ollut ainakin 60, jos ei enemmänkin. Minä en päässyt. Sapetti. Meilasin toisen, mainostuksenvälttämissyistä nimeltämainitsemattoman yliopiston opinto-ohjaajalle, ja kysyin olisinko päässyt tekemään dissektiokurssin siellä. Olin kuullut, että tässä toisessa yliopistossa kurssi on kaikille pakollinen, joten ajattelin ettei yksi käsipari kuollutta sorkkimassa haittaisi ketään. Sain vastaukseksi ystävällisen mutta napakan ein. Heilläkin mennään ihan resurssirajoilla, ja ylimääräinen henkilö toisesta yliopistosta on lisämenoerä. Ajatuksesta dissektiokurssille pääsystä tuli minulle jossain vaiheessa lähes pakkomielle, ja mieleeni tuli kaikenlaisia kummallisia ajatuksia, kuten voisinko täyttää naapurihuoneiston syanidikaasulla ilmastointikanavan kautta, tai huomaisiko kukaan kadonnutta päiväkotilaista.

Käytännön ensiapuopetusta oli kaksi kertaa luento-opetuksen lisäksi. Molemmilla kerroilla oli pari-kolmekymmentä ihmistä kuuntelemassa. Yksi pari sai aina tehdä yhden jutun, kuten nostaa vahingoittunutta tai kokeilla puhallettavan jalkalastan laittamista. Kantositeen solmimista sentään harjoiteltiin, ja sideharson rullaamista ranteen ja nilkan ympäri. Lisää käytännön harjoituksia jäin silti kaipaamaan.

Pieniä asioita, mutta kun niitä on tarpeeksi, ne puhuvat samasta asiasta jonka SML lausunnossaan toteaa. Rahaa ei ole ja ryhmät ovat suuria. Parhaani yritän, mutta miten voin olla varma siitä, että opin kaiken tarpeellisen - että minusta tulee hyvä lääkäri? Vai tuleeko minusta lääkärin sijaan palkkamurhaaja, jos en ensi vuonnakaan pääse dissekoimaan?

Niin ja muuten: tämän kirjoituksen ei ole tarkoitus olla valituskokoelma. Tämä on tosiasiapläjäys. Haluan vielä sanoa, että meillä on tasokasta luento-opetusta, hyvät ja valoisat tilat, laadukas lehti, mukavat opiskelutilat, kivoja ihmisiä ja ennakkoluuloton asenne uudistuksiin. Täälläkään ei kuitenkaan ole täydellistä, mutta parempaa kohti voi pyrkiä rakentavalla keskustelulla. (Anteeksi, olipa kliseinen ilmaus.)

Kirjoittajaja omistaa sotkuisen huoneen, tosikkoluonteen, käsikäyttöisen paloittelukeittiökojeen ja kieron huumorintajun.

Vaihtoehtoista lääketiedettä...

2005-04-21T08:40:00.000+03:00

Kävin viikonloppuna, puhtaasti omasta mielenkiinnosta, ReiKi I-kurssin. ReiKi on japanilaisen Mikao Usuin oppeihin perustuva energiaparannusjärjestelmä. Kurssin alussa opettaja virittää oppilaan, jonka jälkeen oppilas on valmis antamaan hoitoja.

Viritys tapahtui ainakin meillä neljässä vaiheessa. Kaikissa istuin opettajaa lukuunottamatta tyhjässä huoneessa tuolilla, silmät kiinni. Opettaja pyöri ympärilläni ja oletettavasti teki jotain liikkeitä käsillään. Ikäväkseni silmäluomeni eivät ole läpinäkyviä, joten en tiedä tarkemmin. Sain virityksen aikana lämmöntunnetta toisiaan vasten painettuihin kämmeniini. Oliko kyseessä ReiKi-energian manifestaatio vai kämmenieni verenvirtauksen myötä synnyttämä lämpö, en tiedä. Muita tuntemuksia ei itselläni juuri ollut. Muut kurssilaiset sitä vastoin kertoivat mitä kummallisempia kokemuksia virityksen aikana.

Virityksen saatuamme olimme valmiit aloittamaan hoitamisen. ReiKissä potilas asettuu makuulle ja hänet peitetään viltillä. Tämän jälkeen hoitaja leputtaa kämmeniään eri puolilla potilasta noin kolme minuuttia kerrallaan suunnilleen tunnin ajan. Hoidonkin aikana sain erittäin voimakkaita lämmöntuntemuksia kämmeniini. Johtuivatko ne taas energiasta vai potilaan viltin läpi hohkaamasta lämmöstä, en tiedä.

Hoidimme kurssilla toinen toisemme. Itse en oman hoitoni aikana tuntenut ikävä kyllä mitään. Muut hoidettavat jälleen kuvailivat mitä kummallisempia kokemuksia pyörityksen tunteesta menneisyyteen paluun kautta värien näkemiseen. Ehkä en ole tarpeeksi herkkä? Ehkä en luota menetelmään tarpeeksi? Ehkä minussa ei ole mitään hoidettavaa?

Koitin ReiKiä vielä seuraavana päivänä kurssista harjoituksissani (harrastan siis itsepuolustusta eri muodoissa). Sparrauksen (vapaa-otteluharjoittelun) hengähdystauolla "kytkin" sitten ReiKini päälle. Tämä tapahtuu laittamalla silmät kiinni, kämmenet vastakkain ja lausumalla tietyn mantran. Kämmeneni tuntuivat olevan tulessa ja minua alkoi pyörryttää. Nappasin harjoittelukaveriani kädestä kiinni tueksi ja hän säpsähti ja katsoi minua oudosti. Tämä ehkä siksi, että en yleensä yritä pyörtyä kesken treenien. :)
Oloni alkoi kuitenkin parantua pikaisesti ja jatkoimme treenejä. Treenien jälkeen tarraukseni kohteeksi joutunut kaverini tuli kysymään mitä ***vettiä tein hänelle. Hän oli tuntenut olonsa täysin rentoutuneeksi ja harmoniseksi, mitä oli jatkunut harjoitusten loppuun asti. Sattumaa? En kertonut hänelle.

Koitin kotona vielä antaa ReiKi hoitoa avovaimolleni. Hän kertoi olonsa hyvin rentoutuneeksi ja rauhalliseksi. En ihmettele. Tunti rauhassa peiton alla rakkaan kosketuksissa tekee ihmeitä kenelle tahansa. Onko kyse sitten ReiKi energiasta... en tiedä...

Ajatuksena ReiKi on ihan mielenkiintoinen. Omien kokemusteni varjolla en kuitenkaan ole täysin vakuuttunut, mutta annan ReiKille vielä mahdollisuuden. Olisinpa vain saanut jotain voimakkaita kokemuksia virityksissä tai hoidoissa.. Nooh.. aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta!

Lisää tietoa ReiKistä saapi ainakin seuraavilta sivuilta:
www.mikao-usuin-reiki.fi
www.reikisivut.com
www.reiki.org

Seuraavana viikonloppuna:
Kalevalainen jäsenkorjaus
www.kansanlaakintaseura.fi

Lisää kokemuksia taas ensi viikolla!

Sairauskäsityksestä

2005-04-19T10:10:00.000+03:00

Viime viikonloppuna tuli todistettua miten huiman erilainen sairauskäsitys ihmisillä on. Samaan aikaan yöllä ovesta tupsahtia huonosti hengittävä vanhempi mies ambulanssin kyydistä sekä "rytmihäiriöinen" nainen omalla kyydillä.

Jos vielä kerron että miehellä oli keuhkoahtaumataudin vaikka pahenemisvaihe PLUS sydäninfarkti, ja naisella sinustakykardia pulssilla 105/min ilman muita oireita varmaan arvaatte kummalla potilaalla oli subjektiivisesti vaikeampi sairaus?

Väärin.

Kunhan saatiin miehellä henki kulkemaan hieman paremmin hän oli täysin tyytyväinen oloonsa, vaikka EKG:ssa oli nätit infarkti- ja iskemialöydökset. Nainen taas oli mielestään niin sairas että piti heti päästä sairaalaan tutkimuksiin.

Sanon vaan että perkele.

Vielä samanlaisuudesta ja erilaisuudesta

2005-04-18T23:00:00.000+03:00

Oli mukava lueskella blogilaisten mielipiteitä lääkiksestä ja lääkisläisistä. Olen osittain samaa mieltä, osittain taas en. Listaan tässä joitain itse havaitsemiani lääkisläisten keskinäisiä yhteneväisyyksiä ja poikkeavuuksia:

Yhteneväisyyksiä:

- Voimakas ammattiylpeys (valkoiset takin liehuvat vieläpä paljon polleammin medisiinareiden kuin lääkäreiden päällä). Ylemmyydentunne suhteessa muihin yliopisto-opiskelijoihin (varsinkin humanistien ja teekkareiden kustannuksella nauretaan).

- Kollegiaalisuus ja yhteishenki. Vaikka yksilöt ovatkin erilaisia, ollaan opiskelijarintamassa yhtä miestä. Vedetään yhtä köyttä, kuulutaan yhteen, juodaan samoista mukeista, jaetaan opiskelun ilot ja surut, katsotaan ER:ää, pukeudutaan kandiseuran logovaatteisiin, käydään yhteissaunoissa jne.

- Kilpailuhenkisyys ja alttius kateuteen. Sotii edellistä kohtaa vastaan, joten tämä ilmenee enimmäkseen salaisesti ja hiljaa mielessä. Tämä on ehkä parhaita opiskelun motivaattoreita. Tenteistä mennään läpi, koska ei kehdata olla kaveria huonompia. Sama jatkuu amanuenssuurien, kesätyöpaikkojen ja tutkimusryhmien tavoittelussa. Vertaillaan kenellä menee parhaiten. Sama jatkuu tietenkin valmistumisen jälkeen, jopa voimakkaampana. Kilpailu on kovaa, kaikki tietävät sen. Mutta näitä juttua ei tietenkään näytetä päälle, joten yhteishenki ei pääsisi kärsimään.

- Porvarillisuus, akateemisuuden ja korkean koulutuksen ihannointi. Tieteen arvostus. Soskupummeja ja työttömiä ei ymmärretä, ahkeruutta ja työtä yliarvostetaan. Suurin osa jo opiskeluvaiheessa kokkareita (Kokoomuslaisia) ainakin ideologialtaan.

- Urheilullisuus. Yliopiston salilla on aina vähintään pari lääkisläistä pumppaamassa. Seassa myös himourheilijoita, jotka eivät voi elää ilman säännölisiä hikitreenejä. Kurssikaveri saattaa olla (tai ollut) jossain lajissa SM-tasolla. Perfektionistit opiskelussa ovat perfektionisteja myös liikunnassa.

- Uuden kokeilu, extreme-jutut, ulkomaille vaihtoon lähtö, hulluttelu, yllytyshulluus, kokeellisuus, tempaukset, ehdottomuus, ER:n seuraaminen ja jäljittely, opiskelija-aktiivisuus, aatteiden kannatus, biletys ja teemabiletys, pirtu ja sekoilu punoutuvat lääkisläisten keskuudessa jollain oudolla tavalla yhteen karvaiseksi palloksi ja on normaalia yleisempää.

Poikkevuudet:

- Opiskelutyyli ja -määrä. Näissä on valtavia eroja. Jotkut lukevat useita tunteja päivässä, jotkut taas aloittavat varsinaisen lukemisen vasta tenttiviikolla. Tenttimenestys ei näyttäisi olevan suoraana verrannollinen opiskelumäärään. Vähän lukevatkin (joita on paljon vähemmän kuin paljon lukevia) voivat läpäistä. Heidän oppimisensa tapahtuu pääsiassa luennoilla ja tutor-istunnoissa kuuntelemalla sekä ryhmätöissä kyselemällä. Nämä ovat yllättävän aktiivisia istunnoissa ja opetustilanteissa. Suosivat tiivistettyä tietoa, kuten luentoprujuja ja nettilähteitä. He näyttävät imevän kaiken muualta tulevan tiedon tehokkaasti ja oppivat tenttiviikolla lukemalla tärkeimmät asiat kertaalleen. Paljon lukevat tuovat tutor-istuntoihin huolelliset ja useasivuiset muistiinpanot, joissa on referoitu opiskeltu alue. Käyttävät istunnoissa suoria lainauksia kirjasta. Osa heistä on perfektionisteja niin opiskelussa kuin muussakin elämässä, yläasteen päästötodistus yli 9.0, kirjoituksista useampi ällä. Rautainen keskittymiskyky ja itsekuri. Sitten on ryhmä, jotka eivät lue paljoa, eivätkä läpäise tenttejäkään, renttuilevat ja rilluttelevat. Tai skippaavat tentin, jos ei nappaa lukea. Tällä porukalla on hauskaa eikä huolta huomisesta. Mikään näistä opiskelutyyleistä (ehkä viimeistä lukuunottamatta) ei ole toista parempi, eikä toisista tule toisia parempia lääkäreitä. Erilaisille ihmisille vain sopii erilaiset menetelmät.

- Ulkonäkö & pukeutuminen. Tässä on kovasti variaatiota. Keskimääräistä hieman siistimmin pukeutuneita. Tytöt panostavat ehkä normaalia enemmän ulkonäköönsä lääkiksessä kuin muualla. Tyylien kirjo on silti samalla tavalla nähtävissä kuin muuallakin. Tampereella ei ainakaan ole yliedustettua silmälasikantaa.

Bäk tu skuul

2005-04-17T21:16:00.000+03:00

Tämä on se hetki. Sunnuntai-ilta, viikonloppu vietetty ihan muissa kuin opiskelun merkeissä. Huomenna menen takaisin kouluun ja teen laboratoriotöitä. Tämä on se hetki, kun opiskelu ei tunnukaan ajatuksena niin miellyttävältä.
Miksihän muuten kutsun yliopistotasoista koulutusta antavaa laitosta "kouluksi"? En kyllä tähän hätään keksi parempaa sanaa. Koulu on minusta laitos jossa on säännöllinen lukujärjestys, pakollista opetusta ja tiivis joukko samalla vuositasolla olevia opiskelijoita (ex-luokka => kurssi). Lääkis täyttää nämä kriteerit paremmin kuin hyvin.
Koska kohtaloaan ei voi paeta, aivopesen itseni iloitsemaan huomisesta koulupäivästä. Onhan se kuitenkin taas uuden oppimista, löytämisen riemua. Yksi askel tällä tiellä, jota lääkäriksi valmistuakseen on asteltava.

Mikä lääkiksessä on hienoa?

2005-04-14T09:05:00.000+03:00

Vaikka lääkis onkin monelta osin kuin mikä tahansa muu yliopiston koulutusohjelma, myös eroavaisuuksia löytyy. Negatiivisiin puoliin en nyt lähde syvemmälle, mutta seuraavat eroavaisuudet miellyttävät minua suuresti.

1. Lääkiksessä voi aloittaa väitöskirjatyön jo ensimmäisenä koulupäivänä. Väikkäri projektin alettua ei tarvitse enää miettiä mitä tekisi kesälomillaan.. tai viikonlopuillaan.. tai edes arki-illoillaan! Jokaiselle ylimääräiselle tunnille löytyy varmasti mielekästä tekemistä! Sarkasmi sikseen, väitöskirjatyö tarjoaa upean mahdollisuuden tutustua oman alan tutkimukseen ja ehkä jopa kehittää jotain aivan uutta jo opiskeluaikana. Se tarjoaa myös loistavaa vastapainoa luennoilla istumiselle. Enpä panisi pahakseni tohtorinkaan hattua tulevaisuudessa..

2. Lääkiksestä suorastaan revitään vaihtoon ulkomaille. Ovet ovat auki lähes joka maahan, lähti sinne sitten prekliinikkona tai kliinikkona. Itsellänikin siintää mielessä Shanghai ensi syksynä. Luvassa olisi kolmen kuukauden akupunktiokurssi kiinalaisen lääketieteen sydämessä!

3. Opiskelu on kurssimuotoista. Tämä voi tietysti monien mielestä olla myös haittapuoli, mutta itselleni sopii vallan mainiosti. Opiskelutahdon löytäminen on välistä näinkin hankalaa, mutta en uskalla edes ajatella missä tilanteessa olisin vapaalla lukujärjestyksellä! Taidankin muodostaa poikkeuksen kollegani alla esittämään luonnehdintaan lääkisläisten opiskelutahdosta.

4. Kollegasta päästäänkin sujuvasti kollegiaalisuuteen. Kollegiaalisuus tottakai pätee vähän eri tavalla eri ihmisille, mutta on upeaa mennä terveyskeskusharjoitteluun ja tulla hyväksytyksi osaksi perhettä noin sekunnissa. Lääkiksen ryhmähenkikin tuntuu olevan verraten hyvä useimmilla vuosikursseilla.

5. Käytäntö ja teoria rinta rinnan. Dissektiot (=vainajan leikkely), palpaatioharjoitukset (=tunnusteluharjoitukset), lääkeaineiden testaus, korva-, nenä- ja kurkkuharjoitukset, labratyöt.... lista ei ihan heti lopu!

Monet yllämainitut asiat pätevät tietysti myös muihin koulutusohjelmiin. Lääkiksessä ne kaikki vain löytyvät samasta paketista. Pitääpä jossain vaiheessa miettiä myös negatiivisten asioiden lista, sillä niitäkin kyllä löytyy. Saa nähdä jääkö viisikohtaiseksi...

Kesähuolista ja samanlaisuudesta

2005-04-14T09:00:00.000+03:00

Jippii, tentti meni läpi!
Seuraavaksi onkin siis ruvettava huolehtimaan seuraavasta tentistä. Taidan olla huolikierteessä, argh... Huolenaiheita tuntuu kertyvän myös muualta, kuten että mistä helkutista saan kesätöitä??? Olen hakenut kaupungilta terveydenhuoltoon liittyviä työtehtäviä, mutta mitään ei ole kuulunut. Jos voisikin mennä jollekin yhdelle henkilölle juttelemaan, näyttää olevansa motivoitunut potentiaalinen työntekijä, haluavansa alan töitä vaikka se olisi lattian luuttuamista, mutta alaan liittyvässä työympäristössä - niin kiva olisi. Sen sijaan kun työnantajana on Kaupunki, kasvoton ja persoonaton taho, ei sympatiaa tahdo herua. Huokaus. Tiedän kyllä, etten ole ainoa tämän huolenaiheen kanssa painiskeleva. Toivotan voimia kaikille kaavakkeiden, lomakkeiden ja epäystävällisten työhaastattelijoiden kanssa kamppaileville. Muistakaa, että piinaavan auringonpaisteen jälkeen koittaa virkistävän loskainen syksy ja opintotuen armoisa auvo.

Olen tässä viime aikoina törmännyt erääseen ilmiöön, jolle en tiedä nimeä. Sitä tapahtuu, kun puhun toisen lääketieteen opiskelijan kanssa, ja tulee puhe kolmannesta henkilöstä. "Hän on myös lääkisläinen", todetaan, ja ahaa, kaikki ymmärtävät millainen henkilö on kyseessä. En osaa tarkalleen kuvata, mitä tämä ymmärtäminen pitää sisällään, mutta jollain tasolla siirretään tietoa henkilön luotettavuudesta ja yleisestä hyväksyttävyydestä. Esimerkkitilanne: jos haluaisin vaikka vuokrata kämppäni, niin toinen lääkisläinen olisi sen kummemmin miettimättä heti etusijalla hakijoissa, sillä alitajuisesti liittäisin määritelmiä "luotettava", "turvallinen", "vastuuntuntoinen" "täsmällinen" tähän tuntemattomaan asunnonhakijaan. Enkä ole ainoa joka tekee tahtomattaan tällaista.

Lääketieteen opiskelija on arvonimi, jolla on hieno kaiku. Keskustellessani uusien koulun ulkopuolisten tuttavuuksien kanssa huomaan, että minuun suhtaudutaan heti eri tavalla, kun lausun nuo maagiset sanat. Minua kuunnellaan tarkemmin ja minulle puhutaan aivan kuin olisin älykäs.

Uskon että tämän ilmiön taustalla on ajatus, että kaikissa lääketiedettä opiskelevissa ihmisissä olisi jotain samaa, samoja positiivisia piirteitä. Olen pohtinut tätä, ja uskon että se pitää osittain paikkansa. Samanlaisuus ei mielestäni ole mitään ulkoista, sillä lääkisläisiä on kaiken näköisiä ja kokoisia, on viksuja ja vilmaattisia, trendikkäitä ja mauttomia, sosiaalisia ja epäsosiaalisia lääkäreitä. Kaikkia lääkäreitä yhdistää vain ihmisyys, ellei joku tosi fiksu simpanssi onnistu yllättämään, mutta useimpia lääkäreitä yhdistäviä tekijöitä löysin muutaman. Seuraava pieni lista on täynnä yleistyksiä ja kliseitä, suokaa ne minulle anteeksi ja katsokaa kurjia herjojani läpi nakkisormienne.

-Opiskelutahto
=taistelutahto opiskeluun. Laiskuudella tai ahkeruudella ei ole mitään tekemistä opiskelutahdon kanssa. Asia vain on niin, että jos haluaa lääkäriksi, on luettava. Siitä ei pääse. Koulutus kestää vähintään viisi vuotta (hammaslääkäreillä, yleisellä puolella kuusi vuotta) joten pienellä kirjojen selailulla ei ammattiin valmistu.
Lisäominaisuuksia: sisukkuus, jääräpäisyys, päättäväisyys.

-Ihmisfilia
= ihmisiä on ainakin siedettävä, jos haluaa lääkäriksi. Työ pyörii ihmisen ympärillä. solujen, geenien, elimien ja psyyken sekamelskassa, ja täysiverinen ihmisvihaaja ei lääkäriksi sovellu. Hmm, tosin jos tällainen ihminen rupeaisi lääkäriksi, niin ihmiskunnan jäljelläoleva elinaika jäisi hyvin lyhyeksi sillä kyseinen ihminen luultavasti erikoistuisi epidemiologiaan ja kehittäisi maailman tehokkaimman mikrobiologisen aseen - ellei ensin ehtisi tappaa itseään.
Lisämääreitä: kuuntelemiskykyinen, ymmärtäväinen, avulias.

-Empatia
Tätä kykyä toisilla on enemmän, toisilla vähemmän. Myötäelämiskyky on muutenkin sellainen sosiaalinen taito, jota toivoisin löytyvän kaikilta ihmisten parissa työskenteleviltä. Tutkijalääkärit tosin pärjäävät ilmankin, mutta vain töissä, silloin kun tekevät sitä yksin.

Muita yhdistäviä tekijöitä:

-Silmälasit
Melkein kaikilla tuntemillani lääkisläisillä on silmälasit, joita pidetään näön vuoksi, sillä silmälasit päässä lääkisläinen näyttää fiksuimmalta.

-Teho-osasto
Sarjaa seuraavat käsittääkseni melkein kaikki lääkisopiskelijat. Löytyypä mustia lampaitakin: itse olen katsonut kyseistä sarjaa elämäni aikana kaiken kaikkiaan noin viidentoista minuutin verran.

Hello world

2005-04-12T00:39:00.000+03:00

Ensimmäinen postini... Tässä on vähän sama ongelma kun aloittaessani päiväkirjan pitämistä paperimuodossa jo pitkälle aikuisikään ehtineenä. Mitä kaikkea pitäisi prologissa kertoa jotta juttu olisi jotenkin järkevä... loppujen lopuksi prologisivut ovat edelleen tyhjillään päiväkirjassa. En tähänkään kummempaa prologia kirjoita, esittelyä löytyy profiilista jkv (jonkin verran, lääkärilyhenteitä joita huomaan viljeleväni jopa päivittäisessä puheessa) ja täydennän sitä miten parhaaksi katson.

Tätä mahdollisesti lukevat helsinkiläiset kollegat tunnistanevat minut suhteellisen helposti, en sulaudu massaan kovin vaivatta, erottuminen jopa usein myös itsetarkoitus toimissani. Tämän vuoksi en tule kovin syvällisiä sydämen tuntoja täällä paljastamaan, tunne-elämästäni enemmän kiinnostuneet voivat joko soittaa ja kysyä mitä kuuluu tai sitten pyytää mua kahville jos ei vielä paremmin tunneta (erityisesti tätä suosittelen kauniimman sukupuolen edustajille ;)). Eli suurimmaksi osaksi tulen kertomaan opiskeluun liittyviä kuulumisia ja jonkin verran myös duunikuvioita, jotka alkavat jo olla osa elämää myös lääketieteen saralla näin nelosen lopun häämöttäessä...

Tosiaan siis neljännen vuosikurssin loppua painetaan, yks tentti rästissä ja sen lisäksi vielä 2 tenttiä edessä pakollisina, lisäksi 2 rästiesseetä ja tie auki taivaaseen eli töihin sairaalalääkärin sijaiseksi on auki. Paikkakin on jo ensi kesäksi tiedossa, juuri risteilyllä ihmettelimme ääneen miten Stockkan Hulluille päiville töitä hakiessa eräs kollega joutui käymään haastatteluissa joissa tiukkaan sävyyn epäiltiin stressinsietokykyä ja ihmissuhdetaitoja jotka molemmat toki ovat vaatteiden viikkaamisessa keskeisiä taitoja, kun taas vastaavasti kesälääkärin hommiin pääsi parilla sähköpostilla joissa kertoi harrastavansa urheilua ja uskovansa tenttien menevän läpi kesään mennessä... Työtilanne alalla on siis lievästi sanottuna hyvä. Itselläni myös syksyn osalta duunit sovittu ja nimet paperissa, taloudellinen kitkuttelu loppunee tähän kevääseen.

Tosiaan kesätyöpaikka on jo tiedossa, paikassa hyviä puolia monia, pahinta se että sijainti on kehä III ulkopuolella. Kaiholla katsoin kun risteilylle mennessä torstaina päivällä Lasipalatsin edessä rakennettiin terassia... kesä Stadissa... huoh. Ehkä viikonloppuisin tänne sitten taas pääsee. Toisaalta, siviilisäädyn taas ollessa sinkku, voi kesäkaupungistakin löytyä kulta joka pitääkin mut visusti siellä. Toisaalta tässä on vielä viljalti aikaa useammallekin romanssille Helsingin suunnallakin ennenkuin muuttokuorma lähtee... tolla sektorilla elämä on ollut suhteellisen vilkasta, vaikka haaveissa olisikin jo pikkuhiljaa rauhoittua. Sopivaa vaan ei tahdo löytyä, lieneekö sitten kriteerit koventuneet kun mittareita tullut vuosiin lisää... No, ans kattoo, ehkä jossain vielä se Täydellinen lymyilee, olen toiveikas...

Risteily josta olen jo pariin kertaan maininnut, tapahtui tosiaan viime viikon loppupuolella. Perinteinen Kirurgian risteily, nykyään Klinikkaristeilyn nimellä kulkeva, jossa neljäs vuosikurssi käy tutustumassa ruotsalaisten tapaan pyörittää sairaalaa ja opettaa medisiinaa ja samalla rentoutuu opetushenkilökunnan kanssa. Teki hyvää joutua pariks päiväks tilanteeseen jossa käytännössä kaiken tuottavan ja järkevän toiminnan tekeminen oli mahdotonta. Ei mahdollisuutta järkevästi lukea kirjoja (Lääkärin Etiikka oli kyllä kassissa mukana, olin toiveikas, hah), ei nettiä, ei tietokonetta. Vain syömistä, relaamista, paskanpuhumista, omalta osaltani vähäisesti (kollegoille maistui joillekin myös hiukan enemmän :D) alkoholia (aika vähän käytän, tosin välillä lipsahtaa sitten urakalla, niinkuin erään itäblokin maan lentokenttävirkailijat tietävät =D) ja kohtuullisesti unta. Lauantaina kotiin päästyä nukuin koko päivän, heräsin illalla puoli kymmenen duuniin. Rentouttava viikonloppu. Mitään kovin legendaarista laivalla ei tapahtunut tai jos tapahtui niin en siitä puhu ;) Kunhan tuli pohdittua koulukavereiden kanssa hetkeä jossa elämässä menemme ja mitä tästä eteenpäin. Uskomatonta mutta totta, 4/6 lääkiksestä on takanapäin, meitä tituleerataan kohta lääkäreiksi ihan oikeasti ja ikääkin alkaa olla sen verran että useimmilla se pyöristyy kolmeenkymmeneen. Kouluristeily jolle ei tarvittu valvojia koska kaikki on niin helvetin vanhoja jo muutenkin. Pelottavaa. Sitä kun luuli että 30v iskiessä mittariin on elämä valmis, ura hyvässä vauhdissa, rivarinpätkä, vaimo ja lapset ja kultaiset noutajat. Mut eipä niin tule olemaan, sen tiedän jo nyt. Hassua on ettei se edes tunnu mitenkään pahalta. En halua vielä 1,7 kultaista noutajaa. Ehkä joskus, mut ei vielä. Jonkun vaimonalukkeen kyllä voisin jo ottaa ;)

Tästä tulee pidempi kuin Mooseksen sukutauluista... no kestäkää mukana, mulla on paha tapa et kun vauhtiin pääsen niin tarinaa tulee, myös livenä. Silti jotkut pitää mua hiljaisena. Valitsen vain aika tarkasti seuran jossa avaudun ja te rakkaat lukijat olette hyvää seuraa :)

Silmäkurssi tosiaan nyt menossa, luennot takana ja käytännön hommat alkoi tänään. Jotenkin tyypilliseen tapaani tuntuu että olen pihalla kuin lumiukko, en käynyt luennoilla, tänään aamun ensimmäinen opetus nukuttiin autuaasti joten sen joutui käymään iltapäivällä toisessa ryhmässä (lieneekö sen nyt väliä opetteleeko ensin tutkimaan silmää ja sitten vasta tutkii oikeita potilaita vai toisin päin? :D), "mihin noi nimmarit tulee", "mistä saa prujut", "tarviiko rotsin", normimeininki multa. Onneksi ryhmässä on ainakin osa kollegoista mukavia ja pitkämielisiä ihmisiä jotka jaksavat opastaa häröilevää Opossumia. Yritän aina parhaani mukaan sitten itse jeesata kollegoita jos vain jotain annettavaa, laitan prujuja sähköpostilla, vinkkaan hyvästä nettiosoitteesta, kopioin vanhoja tenttikysymyksiä. Näin maailma mun mielestä toimii, jeesataan siinä missä pystytään toisia, ei välttämättä just se tyyppi jeesaa koskaan takas mut joku toinen sit taas ehkä vastaavasti itseä. Kunhan kiitos osaa sanoa niin kaikki hyvin mun mielestä. Karman laki toimii vaikken yliluonnolliseen juuri uskokaan. Kaikki ei ikävä kyllä tunnu näin maailmaa näkevän... Takaisin aiheeseen. Huolimatta mun varsin lennokkaasta tavasta aloittaa kurssi ja kovin usein myös suorittaa se, jotenkin olen viime aikoina kerännyt itseni aina kasaan viimeisillä viikoilla ja ässännyt tentit läpi. Oman opiskelutyylin löytäminen, vaikkakin vasta tässä vaiheessa, on ollut enemmän kuin hyvä juttu. Välillä saan kirjastossa pitkiä katseita kun pöydällä auki 8 kirjaa samaan aikaan mut mulle ihan sama. Kuten sanoin, joskus tykkään myös herättää huomiota ja erottua massasta ;)

Seuraavaan kertaan... Älkää tehkö mitään mitä minä en tekisi ;)

Tärkeitä kliinisiä taitoja

2005-04-11T22:34:00.000+03:00

Niitä ovat lumbaalipunktio ja rintojen tutkiminen, joita harjoittelimme menneellä viikolla. Lannepistoa emme sentään (ja onneksi) harjoitelleet toisillamme vaan käytimme phantomia eli kumista lannenukkea. Opettava lääkäri näytti ensin miten homma hoituu: ensin palpoidaan kyljellään olevan potilaan suoliluu, jonka tasolta kolme lähintä (L2-5) nikamaväliä sopivat punktiokohdiksi. Kun kohta on löytynyt työnnetään noin 10cm neula reilusti ihon läpi. Neulan tulee olla oikea-vasen suunnassa suorassa ja hieman kraniaalisuuntaan päin vinossa sekä neulan viisto sivu aivokalvojen suuntaisesti. Neulaa ei isketä suoraan epiduraalitilaan, vaan se viedään sinne puoli senttiä kerrallaan, kunnes noin 4-6cm kohdalla tuntuu epiduraalikalvon rikkoutuminen ja ollaan oikeassa paikassa. Tällöin mandriini (ohut vaijeri) otetaan pois ontosta neulasta ja likvor-neste pääsee valumaan neulan kautta ulos. Sitten vain kerätään likvor näyteputkiin ja vetäistään neula pois selästä, sillä siisti. Pahimmat mokat toimenpiteessä on ensinnäkin sen suorittaminen potilaalle, jolla on kohonnut kallonsisäinen paine (selviää CT-kuvissa tai silmän pohjasta). Itse pistämisessä voi ryssiä homman työntämällä neulan ohi epiduraalitilan nikamavälilevyyn. Pahimmillaan tämä aiheuttaa välilevyn ytimen herniaation. Toinen mitä voi tehdä väärin on sohaista neulalla cauda equinaa eli tuntohermokimppua, joka menee alaraajaan. Näin käydessä potilas tuntee kovan sähköiskua muistuttavan tuntemuksen toisessa jalassaan ja ei varmaan kiittele sinua siitä. Pahemmin lumbaalipunktiota ei onneksi voi onnistua tyrimään.

Rintojen palpaatiossa harjoitusvälineinä toimivat silikoniset mallirinnat sekä muovitorso. Tekorintoihin oli piiloteltu ikäviä ylläreitä (tumoreita), jotka piti palpoida esiin. Tekniikka on tärkeä: käytä neljää sormea kokonaiduudessaan, ei pelkkiä sormen päitä. Käy molemmat rinnat järjestelmällisesti läpi painelu-pyöräytystekniikalla kiireettömästi potilaan pitäessä käsiä sivuilla sekä toisella kertaa niskan takana (2x2 sessiota) . Samalla kertaa paloidaan myös kainaloiden ja soliskuoppien imusolmukkeet. Ensikertalaisilla meno oli aikamoista leipomista kieli keskellä suuta. Rintoja vatkattiin urakalla ja nuoruuden innolla, vaikka olivatkin vain kumia. Mutta työ ei mennyt hukkaan, nimittäin löytyihän sieltä kyhmyjä, eikä aivan pieniäkään. Oli vaikea hillitä järkytystään, kun käden alla oli kivikova kolmanneksen rinnasta käsittävä tumori. Järkeilin että potilas ei varmaankaan tykkäisi, jos lääkäri päästäisi ilmoille kauhunrääkäisyn tällaisen kyhmyn havaitessaan. Tai jos ilmoittaisi tyynesti: "Hyvä rouva, nyt tiedän millainen oli se jäävuori, joka upotti Titanicin".

Rentoa viikonlopunviettoa

2005-04-10T11:17:00.000+03:00

Avaan vihdoinkin sanallisen arkkuni...

Tulipa tässä vietettyä kokonainen viikonloppu kokonaan erossa lääketieteestä. Vaimon kanssa mökillä, psykiatrian kirja kyllä muodon vuoksi mukana repussa. En ole tähän asti oikeastaan koko kirjaa avannutkaan, vaikka kurssin alkutentti oli torstaina.

Sen sijaan olen antanut aikaa kaikelle muulle, joka joskus jää meidän intensiivisen opiskelun varjoon. Tärkeimpänä tietenkin parisuhde; en muista milloin olisi viimeksi ollut aikaa viettää koko aamupäivä ja alku iltapäivästä parisuhdetta hoitaen. Tekee hyvää sekä sielulle että ruumiille!

Ensi viikonloppuna odottaa taas päivystys, joten silloin on turha odottaa lepoa. Odotan kyllä innolla; mitä enemmän päivystän, sitä varmemmaksi tunnen oloni sairaalan (ja kaupungin) ainoana töissä olevana lääkärinä. Harmi vain että yöherätykset liittyvät yleensä tapauksiin, jossa potilaan hoidon tarve ei ole niin akuutti ettei olisi voinut odottaa virka-aikaa. Ihmiset ovat sillä tavalla kummallisia, että se kolme päivää kestänyt ja paranemaan päin oleva vaiva täytyy käydä näyttämässä lääkärille juuri klo 03...

Kirjoittaja on 25-vuotias viidennen vuosikurssin helsinkiläislääkisläinen. Viime kesän hän vietti kaukana kotoa aluesairaalan vs. sairaalalääkärinä. Kotona viihdyttävät vaimo, kaksi kissaa, tietokoneet, telkkari ja Xbox mainitussa järjestyksessä.

Miksi tykkään ER:stä?

2005-04-09T23:53:00.000+03:00

Mikä tekee teho-osastosta niin hyvän sarjan? Sen lisäksi, että ER on maailmanlaajuisesti yksi katsotuimpia draama-sarjoja, sitä katsovat aktiivisesti (ehkä jopa kaikkein aktiivisimmin) juuri lääkärit. Ensinnäkin sarjan lääketieteellinen osuus on tarkkaa eikä asiavirheitä ole havaittu. Tämä siksi, että sarjan kirjoittajissa on mukana lääkäreitä (huomaa lopputeksteissä M.D.:t). Mukaan on valittu ammatin kannalta relevantteja aiheita sekä realistisia traumatilainteita. Hoidon kulku kuvataan riittävän yksityiskohtaisesti alusta loppuun, joten sarjasta voi todella oppia lääketiedettä. Usein käsitellään myös muita ajankohtaisia aiheita, kuten lääkärin etiikkaa (viimeksi aktiivista eutanasiaa) tai hoitovirheitä. Mutta lääketieteellinen anti ei tee sarjasta hyvää, vaan ihan muut seikat.

Eniten pidän ER:ssä siitä, että se on tyylikäs. Toteutettu ja kirjoitettu laadukkaasti ja huolellisesti. Näyttelijät ovat erittäin päteviä ja osa heistä on ollut mukana sarjassa vuosikausia harjaantuen vakuuttaviksi rooleissaan. Tyylikkyyden lisäksi pidän nokkeluudesta, joka ilmenee dialogeissa ja toimintatilanteissa. Nokkeluudella tarkoitan älyllistä (usein ammatti-) huumoria, jota viljellään osuvasti toiminnan lomassa. Jopa liioitellun hektinen sairaalaelämä on toteutettu niin, että katsoja pysyy kuitenkin mukana. Tilanteet muuttuvat hetkessä hätätilanteesta seesteiseen kahvilahetkeen, tai rajusta auto-onnettomuudesta sujuvasti Carterin naishuoliin. Toiminta ja draama yhdistetään loistavasti.

Miksi lääkärit katsovat samaa mitä tekevät työkseen?

Koska ER on tyylikäs, cool, siinä on paljon toimintaa ja siinä on mielenkiintoisia henkilöitä. Lääkäreiden sankarillisuutta ylikorostetaan, he ovat taitavia ja hoitavat työnsä tyynesti ja tyylillä ja saavat siitä ansaitsemaansa respectiä. Lekurit ovat kovaa sakkia, nukkuvat (jos nukkuvat ollenkaan) lepohuoneissa tai sairaalan katolla (tai jopa asuvat siellä) ja palaavat parin tunnin päästä takaisin duuniin, koska"ei ole muutakaan tekemistä" tai "missä muuallakaan mä olisin". Mieslääkärit suorittavat työnsä glamourilla ja seksikkäästi, ottavat tilanteet haltuun, flirttailevat samalla kun defibrilloivat, sopivat treffejä samalla kun intuboivat. Nämä miehet pelastavat henkiä. Ja naiset tykkäävät. Eivätkä naislääkäritkään ole pekkaa pahempia. Mieskollegat ja kandit yrittävät yksi toisensa jälkeen iskeä Abbya.

Ihmissuhdekuviot ovat samanlaista kikkailua kuin sairaala-action, vaikka ovatkin selkeänä kakkosena työn jälkeen arvojärjestyksessä. Töitä ei pelkästään viedä kotiin, vaan koti tuodaan töihin. Jos joku yrittää pitää työn pelkkänä työnä, eikä hoida tärkeitä potilaitaan vapaa-ajalla, sitä suunnilleen paheksutaan. Lääkärin pitää olla siis aina valmiudessa potilaitaan varten, oli töissä tai vapaalla. Miksi? Koska lääkärintyö on elämääsuurempaa duunia. Tämä sanoma välittyy selkeänä ruudun takaa.

Oikeat lääkärit seuraavat sarjaa ehkä juuri siksi, koska todellisuudessa työ on ihan tavallista, välillä tylsää, hohdotonta puurtamista. Ei jatkuvaa sankarina olemista, fiilistelyä ja hienoja tilanteita. Sarja on viihteellinen nojatuolimatka hohdokkaampaan työympäristöön, jossa kaikki on paljon jännittävämpää kuin Alahärmän terveyskeskuksessa. Silti sarja voi toimia myös apuna oman työnsä, valintojensa ja tapojensa peilaamisessa matkalla kohti parempaa lääkäriyttä.
Työkaverit eivät varsinaisesti ole Cartereita, Abbyja, Lukia ja Neeloja, vaan pääosin ihan tavallisia Pekkoja ja Liisoja, jotka häviävät ehkä mediaseksikkyydessä Carterille, mutta ovat luotettavia ja mukavia kavereita. Sarjan hahmot ovat kuitenkin myös inhimillisä olentoja iloineen, suruineen ja ihmissuhdeongelmineen. Heihin on helppo samaistua. Kandit katsovat ER:stä leikkiemielellä mallia, miten sitä stetaria pidetään ja miten hätätilanteista selvitään voittajina, miten ollaan hyviä lääkärieitä.

Sarjassa lääkäreiden työtä kuvataan elämääsuurempana, yli-inhimillistä lahjakkuutta vaativana kutsumustyönä. Kokoajan on sellainen meininki, että lääkärit rulettaa. Ja vain lääkärit. Esimerkiksi kun Neela meinasi jättää lääkärin työn ja ryhtyä hodarimyyjäksi, se oli kollegoille järkytys: että tehdä nyt jotain muuta kuin lääkärintöitä. Ja kun Neela tuli järkiinsä ja palasi takaisin sairaalaan, jaksettiin siitä vinoilla hänelle pitkään. Oman työn arvo tiedostetaan paremmin kuin hyvin.

Kaikkien edellä mainittujen seikkojen takia, ER:ää seurataan innolla. Välillä ihastuttaa, mutta välillä yliherooinen hypetys taas ärsyttää.

Tiedon rajamailla...

2005-04-08T19:33:00.000+03:00

Tervehdys kollegat ja muut lukijat. Koska uusi blogimme käsittelee ainakin jollain tasolla lääketiedettä, ajattelin aloittaa pohtimalla uljasta alaamme hieman tarkemmin sekä tieteenä että tietopohjana. Asiaa olisi paljon, mutta tilaa vähän, joten kokonaisuus saattaa jäädä hieman hajanaiseksi. Täydennetään sitä sitten tulevaisuudessa!

Länsimainen lääketiede on kehittynyt aivan valtavasti historiallisista alkuhetkistään reilut pari tuhatta vuotta sitten. Kehityksen tahtikin tuntuu vain kiihtyvän ja kiihtyvän vuosi vuodelta. Kehityksen ja uuden tiedon myötä vanhat hoitatavat uudistuvat. Ennen käytännön kokemuksella hyväksi osoitetut hoidot on korvattu tietellisesti teoriassa todistetuilla hoitomuodoilla. Jotkut vanhat keinot, puhumattakaan lääkkeistä, todetaan hyödyttömiksi, toiset jopa vaarallisiksi. Mistä voimme tietää mikä nykypäivän hoitokeino todetaan tulevaisuudessa entisajan suoneniskuksi? Mistä voimme tietää, että antamamme hoidot oikeasti hyödyttävät potilaitamme? Olemmeko me nykyajan noitatohtoreita, shamaaneja ja poppamiehiä?

Kollegoiden keskuudessa on ollut paljon keskustelua siitä, miksi luennoillamme jauhetaan yhä biokemian ja farmakologian perusteita, kun lähes kaikki tieto lääkeaineista indikaatioineen löytyy jo Pharmaca Fennicasta. Miksi meidän täytyy tehdä ruumiinavauksia, kun anatomian kirjat sisältävät jo ihmisen hienorakenteen millimetrien tarkkuudella? Miksi meille kaikille opetetaan tieteellisen tutkimuksen perusteet?

Lääkärin työ ei ole pelkästään kirjasta opitun tiedon monotonista toistamista. Menestyksekäs ammatinharjoittaminen vaatii vahvan teorian hallinnan ja rautaisen käytännön rutiinin lisäksi myös kykyä soveltaa ja keksiä uusia ratkaisuja vanhoihin ongelmiin. Soveltaminen taas vaatii vahvan teoriapohjan. Tämä teoriapohja on myös avaimemme hoitojemme salojen ymmärtämiseen. Ilman teoriapohjaa emme myöskään pysy kärryillä uusien jatkuvasti syntyvien hoitomuotojen ja lääketieteellisten innovaatioiden kanssa. Toisaalta myös tautikanta uudistuu samaa vauhtia tieteen kehityksen kanssa. On sitten ongelman aiheuttaja ihmisen lisääntyneen elinajan mukanaan tuomat vanhuuden sairaudet tai kohonneen elintason aiheuttamat oireet. Ainoastaan ymmärtämällä hoitomme seurauksena tapahtuvat reaktiot ihmiskehossa voimme olla varmoja hoitotoimenpiteidemme oikeellisuudesta. Eiköhän tuo biokemian ja farmakologiankin jauhaminen siis liene paikallaan?

Henkilökohtaisesti tulen seuraamaan suurella mielenkiinnolla länsimaisen lääketieteen kehitystä tulevina vuosina. Lupaan myös yrittää pysyä ajan hermolla tulevaisuudessa määräämissäni hoidoissa. Yhtä suurella mielenkiinnolla tulen kuitenkin seuraamaan myös itämaista lääketiedettä. Ennustan nimittäin ryminää, kun suhteellisen stabiilina samaiset pari tuhatta vuotta säilynyt itämainen ja raketin lailla kiitävä länsimainen näkemys kohtaavat. Arvaisin kuitenkin, että tuho ei ole aivan niin yksipuolista kuin monet uskovat. Mielestäni länsimaisella lääketieteellä on vielä paljon opittavaa itämaiselta kumppaniltaan. Olemmekin tiedon rajamailla sekä uusien innovaatioiden että idän ja lännen lähentymisen myötä. Tähän asiaan palaan kuitenkin myöhemmin, sillä luennot kutsuvat!

Lopuksi haluan vielä toivottaa oikein paljon tsemppiä kaikille tuleville kollegoille, jotka parhaillaan valmistautuvat pääsykokeisiin. Tällä hetkellä jauhamanne Galenos ei palvele pelkästään sisäänpääsyä, vaan tarjoaa myös hyvät eväät opintojen aloittamiselle!

Kirjoittaja on 21-vuotias kuopiolainen ensimmäisen vuoden lääketieteen opiskelija, joka on kiinnostunut länsimäisen lääketieteen lisäksi myös itämaisesta lääketieteestä.

Marathon for d..doctors

2005-04-07T18:58:00.000+03:00

Osallistun kesäkuun alussa Tukholman maratonille. Näin ensikertalaiselle myös pienestä tietopuolisesta valmistautumisesta on hyötyä, ainakin että ehtii paluulaivan kyytiin.

Perusasioita näyttäisi kirjoja vilkaisemalla olevan riittävän aikaisin aloitettava harjoittelu (suositus 6 kk ennen kisaa), harjoittelukilometrien määrä viikossa (esim. 4.30–5.00 h aikatavoitteella n. 30 km/vk) ja pitkän harjoituslenkin (< 3 h) juokseminen kerran viikossa parissa. Pitkät lenkit ovat tärkeitä, koska ne valmentavat elimistöä varastoimaan suuria määriä glykogeenia.

Lihaksiin varastoituneella glykogeenilla on suuri vaikutus lihaksen kestävyyteen. Runsashiilihydraattisella ruokavaliolla lihakseen varastoituu huomattavasti enemmän glykogeenia verrattuna ”tavalliseen” tai etenkin runsasrasvaiseen dieettiin (Guyton: 40, 20 ja 6 g glykogeenia/kg lihasta). Tähän perustuu hiilihydraattitankkaus muutamia päiviä ennen juoksusuoritusta. Sen avulla rasvojen käyttöönottohetki siirtyy juoksun loppupuolelle (siirtymähetki saattaa ilmetä kuuluisana muurina).

Nämä eväät yhdistettynä kuntotason arviointiin ja mahdollisesti tarvittaviin harjoitteluohjelman korjauksiin toivottavasti riittävät paluulaivaan ehtimiseen.

Kirjoittaja on tamperelainen 2. vuosikurssin opiskelija.

Vastauksettomia kysymyksiä

2005-03-30T21:27:00.000+03:00

Mikä siinä on, kun loma aina kestää sen yhden silmänräpäyksen? Luin junassa geenitekniikasta, seuraava tentti hengittelee jo niskaan. Huolestutti. Niin, se tentti, mutta ne kaikki sairaudet, joiden reseptit on kirjoitettu perimäämme. Puhkeavat jos ovat puhjetakseen.
Opin tänään uuden sanan. Sedaatio, se tarkoittaa rauhoitusta. Sana oli jutussa, jossa kerrottiin bentsodiatseptiiniriippuvuuden hoidosta. Siitä taas tuli mieleen, että onhan se mielenkiintoista lukea tuollaisesta, mutta samalla etäännyttävää. Millainen on oikeasti ihminen, jolla on ongelmia ongelmien päällä, joka joutuu ostamaan bentsodiatseptiinit kadulta? Ja vetää viinaa päälle, että jossain tuntuisi? Ja ehkä tärkein kysymys omalta kannaltani: miten ihmeessä osaan hoitaa aikanaan tuota ihmistä?
Näin ensimmäisenä vuonna ei vielä olla tekemisissä potilaiden kanssa, mutta huomaan miettiväni usein tulevaisuutta. Kuopiolainen kollegani lohdutti minua sanomalla, että paitsi koulu, myös etenkin työ opettaa. Kai minun on vain luotettava siihen.

Tervetuloa Metacandiumiin!

2005-03-29T20:04:00.000+03:00

Idea lääkisläisten ryhmäblogista oli muhinut mielessäni jo pitkän aikaa. Puolitoista vuotta Suomen ensimmäistä lääkisaiheista blogia kirjoittaneena aloin kaivata kaltaistaan seuraa: lisää medisiinaribloggaajia! En aio kuitenkaan jättää omaa blogiani autioksi, vaan kehitän sitä enemmän oman näköisekseni ja vapaamuotoisemmaksi.

Seuranani täällä on eri opiskeluvaiheissa olevia kirjoittajia kautta Suomen lääkiskaupunkien. Tutustumme heihin pian paremmin! Luvassa on uusia näkökulmia, kokemuksia ja ajatuksia eri medisiinarien kertomana. Toivotan hyvää kirjoitusvirettä ja antoisia lukuhetkiä Suomen parhaassa ja ainoassa lääkisläisten ryhmäblogissa!